Kaarle Halmeen 'Maisteri Pöllönkorpi' on Projekti Lönnrotin julkaisu n:o 3627.
E-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella, joten emme
aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen suhteen.

Tämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.




MAISTERI PÖLLÖNKORPI

3-näytöksinen huvinäytelmä


Kirj.

KAARLE HALME



Multa-aatelia III.





Helsingissä,
Kustannusosakeyhtiö Kirja,
1912.






OHJEITA ESITTÄJILLE:


Missä ei perälle sovi kahta ovea, siellä vasemman puoleinen voi jäädä
pois. Käytettäköön siinä tapauksessa perällä ainoastaan ulosvievää
ovea, ja koetettakoon se asettaa oikealle puolelle, ei kernaasti
keskelle.

Härjänheimon ja Pöllönkorven puvuista seurattakoon I:sssä ja II:ssa
osassa annettuja ohjeita.

Itse esittämisestä on jo huomautettu Multa-aatelin I:ssä.

Erinäisistä rooleista on huomattava:

Pöllönkorpi, Härjänheimo, Freckstedt ja Saara ovat samallaiset kuin
Multa-aatelia I:ssä, ja Kalle kuin Multa-aatelia II:ssa.

Maiju on tavattoman suulas, vilkas ja hyvätuulinen. Ikä 16 à 17 v.

Maisteri on naismainen, saamaton ja hidas. Käyttää kernaasti kopeilevaa
puhetapaa ja ylpeileviä asentoja. Ikä 26 v.

Maiju Taivaloja on tyttömäinen, kokematon ja naivi, muuten avonainen ja
herttainen luonne. Ikä 16 v.



HENKILÖT:

ESA PÖLLÖNKORPI.
MAISTERI PÖLLÖNKORPI.
KALLE KALJUNEN.
VILHELM FRECKSTEDT.
VILHO HARJUNHEIMO.
MAIJU TAIVALOJA.
SAARA.
MAIJU.




Ensimäinen näytös


Pöllönkorven maatilalla. Arkisali. Perällä oikealla ovi eteiseen,
vasemmalla isännän kamariin. Vasemmalla sivulla peräalalla oleva ovi
kyökkiin, etualalla ovi emännän huoneeseen. Oikealla etualalla ovi
vierashuoneisiin. On kesä ja sunnuntaipäivän iltapuoli.

Palvelustyttö Maiju kokoo keskilattialla olevalta pöydältä
päivällisaterian jäännöksiä ja astioita.

Ulkona Pöllönkorven "Riihimäellä" alkaa kansanjuhla samoihin aikoihin.

MAIJU. Heta! Tule auttamaan — että saadaan pikemmin. (Hetken perästä.
kiivaasti.) Heta! (Kuuntelee.) Eihän siellä kyökissä taaskaan ole
ketään.

KALLE (tulee kyökin ovesta). Hyvää ilta-päivää!

MAIJU (Ihmeissään). Mistä te tulette?

KALLE. mistäkö tulen? (Nauraen.) Ovesta.

MAIJU. Ei se ole mikään outojen ihmisten tie.

KALLE. Eikö? Sitä en tietänyt. Akkunastako täällä päin —?

MAIJU. Me tiedämme täällä kuinka kuljemme. (Ottaa astiakasan ja menee
kyökin ovea kohti.) Pois tieltä!

KALLE (naureskellen). Eihän kyökin ovesta saa kulkea —

MAIJU (topakasti) Saa se, jolla on lupa. (Menee.)

KALLE (yksin). Onpa aika pyryhrakka! (Katselee tuolia — istuu
vasemmalle.) Jos häntä istahtaitta — (Kaivaa taskustaan paperossin ja
rupea tupakoimishommiin.)

MAIJU (tulee toimimaan pöydän luo). No? Mitäs te nyt teette?

KALLE. Minäkö? En mitään — minä vain —

MAIJU. Kuka teidät käski istumaan?

KALLE (hymyillen). Eihän tuon vertaiseen käskyä tarvita. Eihän kukaan
niin laiska ole, ettei joskus ilmankin ota istuakseen. Vai oletteko te?

MAIJU (joka arkailemattomuudellaan on tottunut nolaamaan ihmisiä,
on nyt aivan hämmästynyt menestymättömyydestään ja katsoo Kallea
ihmeissään). Tyhmälästäkös te kotoisin olette — häh?

KALLE (sytytellen tupakkaa). En — silloinhan te tuntisitte minut..
Mutta minä olen tuolta ylimaan puolella —

MAIJU (vahingonilolla). Hölmölän kylästä Kurjasen Kalle — (Purskahtaa
voitonriemuisesti nauramaan.) Sepä lienettekin —

KALLE. En juuri se, mutta lähelle pitää. Olen Kaljusen Kalle —

MAIJU (nauraa vallaltomasti). Kaljunen! Kaljunen! Vaikka on tukka kuin
piikkisian selkä — (Pudottaa yhden lautasen lattialle pirstaksi.)

KALLE. Ai, ai! Tuliko vahinko?

MAIJU (noukkii ylös palasia). Ei! — Ei Pöllönkorvessa yksi lautanen
mitään meinaa.

KALLE. Eikä yksi ori.

MAIJU. Mikä ori?

KALLE. Näkyi tuolla kellistyneen apilapeltoon — kasa miehiä ympärillä —

MAIJU (hämmästyneenä). Voi, voi! Oliko se pantu apilapeltoon?

KALLE. Pantu tai päässyt — en tiedä —

MAIJU. Eikö sitä voitu enään auttaa?

KALLE. Ei — minkäs sille — (Naureskelee) — mutta eihän se
Pöllönkorvessa mitään meinaa —

MAIJU. Oliko maisteri siellä?

KALLE. Mikä maisteri?

MAIJU. Isäntä tietysti.

KALLE. Jaa — patruunaa tarkoitat —?

MAIJU. Patruuna ei ole isäntä. Talo on myyty patruunan veljelle
maisterille.

KALLE (hämmästyneenä). Myytykö?

MAIJU (virnistellen). Olisiko Kaljusen Kalle ostanut, koska noin
hämmästyttää?

KALLE (nousee). Vai on ryönä myyty? — Missä se patruuna nyt sitten on?

MAIJU. Missä milloinkin. Nyt hän on kai kansanjuhlassa tuolla ulkona.
Sinne minäkin lähden aivan heti. Talo jää tyhjäksi.

KALLE (ajatuksissaan). Olipa tämä nyt —

MAIJU. Ymmärtääkö vieras?

KALLE. Mitä sitten?

MAIJU. Että nyt on lähdettävä.

KALLE. Lähde pois vaan! (Istuu.)

MAIJU. Ei ole aikaa enään istua.

KALLE (ymmärtää Maijun tarkoituksen, leikillisesti). Ei minulla ole
kiirettä.

MAIJU. Mutta minulla on. Mars matkaan!

KALLE. Minne minun nyt pitäisi —

MAIJU. Ulos tietysti — pois täältä —

KALLE. Mutta minä olen väsynyt ja —

MAIJU. Älkää lörpötelkö!

KALLE. — ja minulla on asiaa isännälle —

MAIJU (kiivaasti). Olkoon mitä tahansa, mutta lähtekää nyt tiehenne.

KALLE (hauskasti). Ei ole enään minulla tietä, tässä on määränpää.

MAIJU. (suuttuneena). Lähdetiekö vai —

KALLE. (naureskelee). — vai jäättekö? — Minä jään.

MAIJU (huomaa suuttumisensa voimattomuuden ja se raukaisee hänet kiukun
sekaiseen hyvätuulisuuteen. Ei tiedä mitä sanoisi tai tekisi). Te
olette — mitä minä teille tekisin — odottakaas — kyllä minä näytän —
(Panee astiat sylistään pöydälle.)

KALLE. Näyttäkää te vaan — kyllä minä katselen.

MAIJU. Ettekö mene?

KALLE. Menen, kun aikani tulee.

MAIJU. Vai ette — (irroittaa rintapielestään nuppineulan.) Ettekö?

KALLE. En.

MAIJU (syöksyy istumaan Kalien syliin). No, istutaan sitten täällä —

KALLE (hölmistyen). Mitä peijakasta! Mikä te oikeastaan olette?

MAIJU (naureskellen). Minä olen Maiju-niminen tyttö — (Panee kätensä
Kallen kaulalle). Mitäs minä muuta olisin —

KALLE (hämillään). No, voi kummaa! Ja nätti te olette. Varsinkin näin
läheltä — ai — ai —

MAIJU (pistelee Kallea nuppineulalla). Istutaan nyt vaan rauhassa —

KALLE. Ai, ai! Tehän pistelette — ai!

MAIJU. Enhän minä —

KALLE. Ai! Millä te pistelette?

MAIJU. Minähän istun ihan rauhassa.

KALLE (ottaa Maijua Työläisiltä). En eläessäni ole nähnyt noin nättiä —
ai, ai!

MAIJU (keimaillen). Tahdotteko nyt ihan väkisin pitää minua tässä —
ettekö päästä minua juhlaan?

KALLE (innostuen). Tuollaista peipposta ei saa polvelleen kuin kerran
elämässään. Ai, ai! Älkää nyt pistelkö! Ai! Antakaa nyt olla! Ai
pentele! Ai, ai!

SAARA (tulee ulko-ovesta).

KALLE. En minä laske teitä kuitenkaan.

SAARA. No, mutta Maiju!

MAIJU. Ettekö näe — neiti Härjänheimo! (Pistää Kallea taas neulalla.)

KALLE (parkaisee). A-ai, ai! (Hypähtää pystyyn.)

SAARA. Kalle! Kalle! Mitä minä näen! Oih! (Vaipuu tuolille.) Kalle!
Kalle!

MAIJU. Pyörtyykö hän? Miksi hän pyörtyy?

KALLE. Saara, Saara! Älä pyörry! Eihän tässä mitään tapahtunut.

SAARA. Vai ei tapahtunut! Maiju! Eikö tapahtunut?

MAIJU. Minähän vain muutaman kerran —

SAARA. Voi minua! Sinä varmaan monta kertaa —

MAIJU. Mutta mitä tämä Saara-neitiä liikuttaa?

SAARA (hypähtää ylös). Vai ei liikuta! Vai ei! Minä, joka olen hänen
kihlattu morsiamensa. Ensi lempeni olen hänelle antanut ja sen hän
tallaa lokaan — rakastamalla tuollaisia — kaikellaisia piikaletukoita —
hyi!

MAIJU (kiivaasti). Minä en ole hyi! Eikä minua saa rakastaa kuka
tahansa —

SAARA. Aivan kuka tahansa, koska tuollainenkin tollikko kuin Kaljusen
Kalle. Mokoma mies! Kekkuli! Tatus! — Pussaa nyt häntä, lönttö! Pussaa
ikäsi! (Menee nopeasti vierashuoneeseen.)

KALLE (menee perässä ovelle). Enhän minä tätä piikaihmistä — enhän minä
— tiedäthän että sellaiset —

MAIJU. Nyt hän luulee, että minä välittäisin mokomasta miehestä —
mokomasta typerästä pässinpäästä —

KALLE (ovella). Etkö kuule. Saara, kuinka hän minua haukkuu —
kuulethan, ettei meillä ole mitään tekemistä toistemme kanssa.
(Hiljempaa Maijulle.) Hauku enemmän vaan! Se pelastaa.

MAIJU. Niinkö? (Keksii kepposen, huutaa minkä jaksaa.) Mokoma
Kaijus-Kalle!

KALLE (mielissään). Hyvä, hyvä!

MAIJU (yhä huutaen). Mies, joka tahtoo väkisin suudella ventovierasta
tyttöä —

KALLE. Älä herran tähden — älä!

MAIJU (yhä huutaen). Sanoit minua kauniiksi — ja syleilit ja —

KALLE (rientää tukkimaan kädellään Maijun suuta). Älä, jumalan luoma,
älä!

MAIJU (riuhtaisee itsensä irti ja huutaa riemastuneena naurussa suin).
Sanoit rakastavasi minua, vaikka olet toisen oma! Hyi! (Ottaa astiat
pöydältä.) Etkä päästänyt irti, vaikka neulalla pistelin. (Menee kyökin
ovelle, huutaa.) Älä enään koskaan ota minua polvellesi!

KALLE (kähisten hiljaa Maijulle). Mene tiehesi — paholainen!

MAIJU (hiljaa, kiusoittelevasti). Nyt saatte jäädä — rauhaan! (Menee.)

KALLE (viittailee vielä vaistomaisesti Maijun jälkeen). Huh! —Huh!
(Viittaa taas.) Huh! Mene! (Silmät ympyriäisinä ja aivan tyhmän
näköisenä kääntyy hitaasti katsomaan Saaran ovelle.) Hm! (Kääntyy
katsomaan Maijun jälkeen.) Sehän oli lempo itse! Itse tuli istumaan —
alkoi pistellä neulalla — ai, ai, kun vieläkin kirvelee. (Koettelee
niskaansa ja selkäänsä.) Ai, ai miten kirvelee! — Taisin tykätä
siitä letukasta, koska noin annoin itseäni pistellä! Ja pisteli
vielä kielellään — pisteli vielä pahemmin. Eron kai teki Saarasta ja
minusta. (Katsoo Saaran oveen.) Niin kai teki — (Hieroo niskaansa.) —
ja saikin tehdä, koska ei ole patruunakaan enään isäntä, eikä sitten
enään taida saada sitä torpanmaata, joka minulle on luvattu. (Katsoo
taas Saaran oveen.) Ja mitäpä sillä Saaralla tekee, ellei torppaan
rahoja tarvita. Sittenhän voi naida köyhänkin tytön. (Katsoo Maijun
jälkeen.) Perhanan Maiju! — Jos tekisin kiusaa ja naisin tuon Maijun,
että saisin tämän maksaa — saisin pistellä häntä — lainan takaisin.

SAARA (tulee huoneestaan, ja pysähtyy hetkeksi odottamaan, sanoisiko
Kalle jotakin, mutta menee sitten kiivaasti ukko-ovelle, missä taas
-pysähtyy).

KALLE (on säikähtänyt Saaran tullessa, mutta ilmaisee tyytyväisyyttä
Saaran poistuessa. Saaran pysähdyttyä muuttuu ilme taas happameksi.)

SAARA (hyökkää Kallen luo, huutaa itkunsekaisella, surun voittoisella
ja moittivalla äänellä). Kalle!

KALLE (rykii epävarmana).

SAARA (kovempaa). Kalle!

KALLE (raapii korvallistaan ja rykii).

SAARA (vielä kovempata, painostaen erityisesti viimeisen tavun). Kalle!

KALLE (pehmeällä, alentuvaisella äänellä). Mitä sinä meinaat?

SAARA (purskahtaa itkuun). Sinä olet pettänyt minut! (Menee lähelle
Kallea ja painuu hänen rinnoilleen.)

KALLE. Älä nyt! Älä nyt!

SAARA. Sinä et välitä minusta — etkä — (Parkaisemalla) — ja minun
ensi-lemmestäni!

KALLE. Hän työntäytyi istumaan kuin kirkkorekeen ja — ja —

SAARA (irtaantuu). Mitä sitten?

KALLE. — ja alkoi pistellä neuloilla —

PÖLLÖNKORPI (tulee ulkoa).

SAARA. Olet sinäkin mies, joka päästät polvellesi kenen vaan! —
(Kääntyy menemään vierashuoneeseen.) Voi minua tyttö rukkaa! Voi
petettyä tyttö rukkaa! (Menee.)

PÖLLÖNKORPI. Mitä, mitä?

KALLE. Kas vaan! Patruuna Pöllönkorpi! (Menee tervehtimään.) Päivää!
Terveeksi!

PÖLLÖNKORPI. Terveeksi vaan! Terveeksi vaan! Milloinkas Kalle on tullut?

KALLE. Juurihan minä —

PÖLLÖNKORPI. Ja ehdit jo torailemaan morsiamesi kanssa! Pianpa!

KALLE. Se tässä äksyili — ja riiteli — ja itkeä pirahutteli —

PÖLLÖNKORPI. No, mistä sitten?

KALLE. Ilman aikojaan! Eihän hänellä mitään syytä ollut —

SAARA (syöksyy huoneestaan). Vai ei ollut syytä — sinä pakana! Maijun
kanssa kiemaili — Maijua istutti polvellaan. — Heti, kun taloon
tulee, kieppua tytön — ensimäisen, minkä näkee — ja jättää kihlatun
morsiamensa — (Purskahtaa itkemään) — jättää itkemään! (Syöksyy
ulko-ovesta.)

PÖLLÖNKORPI. Ai, ai! Ai, ai, ai, ai! Oi, oi, oi!

KALLE (vaipuu tuolille). Ooo!

PÖLLÖNKORPI. Oletko sinä jättänyt hänet?

KALLE. En. Hänhän jätti minut.

PÖLLÖNKORPI. Siis ero?

KALLE. Siltä se näyttää!

PÖLLÖNKORPI. Kylläpä niksahti pahasti.

KALLE. Niin taisi. — Mutta ei kai sitä torpanmaatakaan nyt enään, koska
Pöllönkorpi on myyty — ja mitäpä sillä sitten tekee Saarallakaan —

PÖLLÖNKORPI. Tämäpä nyt vasta tenän teki! (Raapii korallistaan.) Ai,
ai, kun sattuikin pahasti —

KALLE (nousee). Minulleko?

PÖLLÖNKORPI. Ei, vaan minulle!

KALLE. Teille! Mitäs tämä teille —

PÖLLÖNKORPI. Pilaa vielä kaikki puuhani — (Kävelee edestakaisin.) Hyi
perhana sentään!

KALLE (ymmärtämättä mitään). Sekö, että minä — että Saara —- ettei
Saara — tai etten minä —

PÖLLÖNKORPI. Juuri se — juuri se —

KALLE. Mikä?

PÖLLÖNKORPI. Siitä voi tulia ilkeä juttu — hyi — hyi! (Pysähtyy
päättäväisesti Kallen eteen.) Kuule, Kalle!

KALLE. Jahah!

PÖLLÖNKORPI. Sinun _pitää_ naida tuo Saara!

KALLE (raapii korvallistaan). Niinhän minun piti — mutta ei kai enään
sitä torppaakaan —

PÖLLÖNKORPI. Saat vaikka kokonaisen talon, mutta sinun pitää naida
Saara.

KALLE (syrjäkarein). Pitääkö? Onko sitten — ei suinkaan vaan —

PÖLLÖNKORPI. Mitä?

KALLE. Jos teillä on joitakin välejä — ja — ja asiat ovat hullusti,
niin — — (Tuimasti) — topp tykkänään! Topp!

PÖLLÖNKORPI. Mitä sinä hassuttelet! Ähs! Ei sellaista! Mutta —
istutaanpas tähän, niin minä juttelen —

KALLE. Saattaahan tuota — (Istuvat.)

PÖLLÖNKORPI. Minulla olisi nyt tilaisuus saada aika rikas tyttö —

KALLE. No, mutta entäs se Tiina Tissala? Eikö patruuna sitä jo nainut?
Siitähän tuli jo kaupat siellä maskuraatissa talvella.

PÖLLÖNKORPI. Ei tullut mitään. Ei, ei! Se oli sellainen koko reen
täyttäjä. Koko ikäni olisin saanut istua kuskipukilla tai ehkä seistä
vantiksilla —

KALLE (vilkastuen). Oliko se semmoinen saamari —

PÖLLÖNKORPI. Oli se — ei passannut — ei passannut —

KALLE. Ei nähtävästi sitten passannut. — Mutta jos tuo Saarakin ehkä —

PÖLLÖNKORPI. Niin, Saara! Kuulehan nyt!

KALLE. Jahah!

PÖLLÖNKORPI. Minulla olisi nyt tilaisuus tehdä hyvä kauppa — ostan eräs
mahtava aateliskartano hyvillä ehdoilla, mutta siihen tarvittaisiin
lisää rahaa —

KALLE. Mutta eihän Saaralla paljoakaan —

PÖLLÖNKORPI. Mitäs Saarasta! Minulla on eräs tyttö, jolla on —

KALLE. No, ottaa sitten vaan —

PÖLLÖNKORPI. Älä nyt sotke, kun et ymmärrä niin nopeasti! Kuule nyt!

KALLE. Jahah!

PÖLLÖNKORPI. Jos nyt sinä rikot välisi Saaran kanssa, niin Saara
julmistuu sinuun ja kaikkiin miehiin. Haukkuu sinut pataluhaksi —

KALLE. Noo, antaa haukkua vaan —

PÖLLÖNKORPI. Eikö hemmetissä! Silloin hän haukkuu minutkin ja
paljastaa, että minäkin olen häntä riiastellut —.

KALLE. Ahaa! Eikä tyttö sitten huolikaan.

PÖLLÖNKORPI. Niin voisi sattua -— että nokistuisi — nuori tyttö —

KALLE. Kyllähän ne moniaat sellaisesta —

PÖLLÖNKORPI. Se pitäisi nyt estää —

KALLE. Milläs sitä! Jos kerran nokistuu, niin —

PÖLLÖNKORPI (nousee hermostuneena). Ai, ai sitä tyhmyyttä — sitä
tyhmyyttä —

KALLE (ymmärtämättä, levollisena). Niin — tyhmäähän se nokistuminen —
tyhjistä tupsahteleminen —

PÖLLÖNKORPI (malttaa mielensä, kiertelee naureskellen viiksiään). He,
he, he! Kuules, Kalle!

KALLE. Jahah!

PÖLLÖNKORPI. Sinun pitää naida Saara, niin se vaikenee!

KALLE. Akkanahan se vasta oikein alkaneekin —

PÖLLÖNKORPI. Mies hoi! Ota nyt älyä hännästä ja koeta ymmärtää! Kun
hän pääsee naimisiin, niin on hän tyytyväinen, eikä parjaa entisiä
sulhasmiehiään. Ja minä pääsen rauhaan.

KALLE (nousee). Entäs minä?

PÖLLÖNKORPI. Sinä pääset naimisiin ja saat komean vuokratilan asuaksesi
kartanon maalla. (Lyö Kallea olalle.) Sinusta tulee sitten oikeata
multa-aatelia. Olet yhtä hyvä kuin kuka tahansa.

KALLE (hyvillään). Ottaisikohan tuota ja rupeisi paikkailemaan välejä —

PÖLLÖNKORPI. Tietysti! Oikea mies katselee eteensä ja —

SAARA (tulee ulkoa).

PÖLLÖNKORPI. Ahaa! Saara! Tulitpa hyvään aikaan. Tulehan tänne! Tämä
Kalle rakastaa sinua kovin ja suree sitä, että sinä tyhjänpäiväisen
jutun tähden aiot hyljätä hänet. (Hiljaa Kallelle.) Sano nyt,
että suret ja rakastat! (Työntää Kallen Saaran luo ja menee itse
vasemmalle.) Katsos nyt, Saara, kuinka onnettomalta mies näyttää!

SAARA (liioitellun surunvoittoisesti). Kalle, Kalle!

KALLE (saamattomana). Saara!

SAARA. Mitä sinä meinaat?

KALLE. Meinaan, että — jos ennallaan —

SAARA (työntyy Kallen syliin). Oi, Kalle, Kalle!

KALLE. So, soh! So, soh!

PÖLLÖNKORPI (menee avaamaan vierashuoneen oven). Kas niin! Kas niin!
(Työntelee molempia sinne.) Kas niin! Kas niin!

SAARA (haaveellisena). Kuule. Kalle!

KALLE. Jahah!

SAARA. Nuoren tytön ensi lempeä pitää hoidella kuin palssamia kukkaa,
muista se!

PÖLLÖNKORPI. Aivan kuin palssamin kukkaa, muista se. Kalle! (Työntää
heidät ovesta sisään.)

KALLE (yrittää mennessään kääntää päätänsä olkansa yli ja sanoa
Pöllönkorrelle). Tuota — tuota että — että —

PÖLLÖNKORPI (nauraa ja painaa oven kiinni). Kuin palssamin kukkaa!

MAIJU (tulee kyökistä, alkaa pyyhkiä pöytää ja asettaa sille värillisen
pöytäliinan.)

PÖLLÖNKORPI. Kuules, Maiju! Oletko velimiestä nähnyt?

MAIJU. Maisteri seisoo tuolla kuistilla ja juttelee Härjänheimon kanssa.

PÖLLÖNKORPI. Vai niin! (Aikoo ulos, mutta kääntyy takaisin.) Hm!
Maijuhan ihmeitä aikoi tehdä?

MAIJU. Minäkö? Miten niin?

PÖLLÖNKORPI. Aioit särkeä —

MAIJU (naureskelee). Särkyi hän se —

PÖLLÖNKORPI. Ei sentään — (Viittaa vierashuoneeseen) — tuolla
paikkailevat Maijun rikkomia.

MAIJU. Eikös mitä. Rikkaläjään heitin kappaleet.

PÖLLÖNKORPI. Mitkä kappaleet?

MAIJU. Lautasen kappaleet tietysti.

PÖLLÖNKORPI (hyvätuulisena ottaa Maijua korvasta). Vai lautasen — sinä
pyryharakka! Kahden ihmisen väliin tuppauduit kuin toukka puun ja
kuoren väliin.

MAIJU (kiusoitellen). Kenenkäs välissä minä nyt olen?

PÖLLÖNKORPI. Minua et voi kohdella kuin Kallea —

MAIJU. Ai, ai! Koskee —

PÖLLÖNKORPI. Niin pitääkin —

MAIJU. Ai, ai, jos se toinen Maiju näkee — päästäkää irti —

PÖLLÖNKORPI. Mikä Maiju — häh!

MAIJU. Se rikas, jota patruuna — ai, ai — päästäkää irti tai minä
kerron, että —

PÖLLÖNKORPI (pusertaa kovemmin). Yritäpäs, sinä peijakas!

MAIJU (ottaa nopeasti Pöllönkorpea kaulasta molemmin käsin ja parkuu).
Päästäkää irti! Laskekaa! Hyi teitä!

MAISTERI PÖLLÖNKORPI ja HÄRJÄNHEIMO (tulevat).

HÄRJÄNHEIMO. Hei vaan!

MAISTERI. No, mutta Esa!

MAIJU (juostessaan kyökkiin). Hih — hii — ii!

HÄRJÄNHEIMO. Vilkas poika!

MAISTERI. Sinähän häpäiset itsesi!

PÖLLÖNKORPI (nolona). Peijakkaan pyryharakka! Oli vähällä suuhuni
lentää —

MAISTERI. Härjänheimo koettaa puhua sinusta suhteellisesti hyvää ja
kaunista Maiju Taivalojalle ja sinä —

PÖLLÖNKORPI (aivan hermostuneena). — ja sinä — ja sinä! Älä sinä
sekaannu minun asioihini! En minäkään ole sekaantunut sinun asioihisi,
vaikka olisi ollut syytäkin.

MAISTERI (mahtavoiden). Ei ole mitään syytä sekaantua minun asioihini.
Minä olen suhteellisesti perusteellinen ja periaatteellinen mies —

PÖLLÖNKORPI (ärtyneesti). Ja hoidat taloasi "järjestelmällisesti" —
tiedän — tiedän —

MAISTERI. Niin — järjestelmällisesti tieteellisellä pohjalla —

PÖLLÖNKORPI. — päin mäntyä — päin honkia —

MAISTERI (kohottaa ääntänsä). Maanviljelys meillä ei kannata, sillä
talonpojilla on suhteellisesti liian alhainen sivistys. Minä tahdon
näyttää, miten järkiperäisesti —

HÄRJÄNHEIMO (nauraa ja istuu oikealle). Miten järkiperäisesti
nurkanpäitä syödään.

PÖLLÖNKORPI (on kovin ihastunut, kun keskustelu on saanut toisen
käänteen, joten hän on päässyt rauhaan.) Oikein Härjänheimo! Sinäpä sen
sanoit! Maisteri-veljeni syö nurkanpäitä.

MAISTERI. Mitä se merkitsee? Onko se olevinaan jokin sanansutkaus?
Jos keskustelu mielii olla suhteellisesti asiallista, niin tyhmät
sutkaukset ovat suhteellisesti — suhteellisesti — (Katsoo itselleen
tuolia, ja istuu pöydän ääreen oikealle.) sopimattomia. Mutta jos
siirrämme keskustelun takaisin lähtökohtaansa — minun velimieheeni.
niin silloin minä olen periaatteellisesti sitä mieltä, että —

PÖLLÖNKORPI (kimmastuen). Minä olen sitä mieltä, että sinä olet
periaatteellinen, perusteellinen, järjestelmällinen, tieteellinen,
järkiperäinen ja asiallinen ja suhteellinen — ja —

MAISTERI (tyytyväisenä itseensä). Tätä kaikkea minä olen — ehdottomasti.

HÄRJÄNHEIMO (nauraa hyvätahtoisesti). Tehän olette kovin yksimieliset
asioista —

MAISTERI. Minä en ole.

PÖLLÖNKORPI. Enkä minä.

MAISTERI. Hyvä, että sinäkin Härjänheimo satuit näkemään tositapauksen —

PÖLLÖNKORPI. Minkä tositapauksen?

MAISTERI. Miten sinä piikoja —

PÖLLÖNKORPI (taas kuohahtaen). Minä en edes sielussanikaan —

MAIJU (tulee kyökistä).

MAISTERI. Kuulehan, Maiju! Älä sinä anna tämän patruunan vietellä
itseäsi, sillä —

PÖLLÖNKORPI. Kuules, Maiju! Sano nyt näille miehille, että minä olen
aivan viaton.

MAIJU. Onko patruuna viaton?

PÖLLÖNKORPI. No, niinkuin lapsen paita, tiedäthän sen.

MAIJU. Mistä minä sen tietäisin.

MAISTERI. Siinäpä se!

HÄRJÄNHEIMO (nauran). Naiseen ei pidä vedota!

PÖLLÖNKORPI. Älä koukuttele! Ellet voi puhua totta, niin mene
hemmettiin!

KALLE (tulee vierashuoneesta).

PÖLLÖNKORPI. Tunnusta pois vaan, että sinä otit kaulasta kiinni ja —

KALLE (painaa oven nopeasti kiinni). Hss! Hss! Älkää nyt hiivatissa!
(Menee yli Pöllönkorven luo.) Älkää nyt siitä enään puhuko! Mitäs
menneenvuotisesta lumesta. Jos jokin asia loppuu, niin eihän sitä enään
ole — (Huomaa Härjänheimon.) Kas, Härjänheimo! (Menee tervehtimään.)
Päivää, päivää!

HÄRJÄNHEIMO. Terve miestä!

MAISTERI (nousee). Kukas se tämä —?

KALLE. Varmaankin maisteri — uusi isäntä — terveeksi! — Minä olen tuon
Saaran sulhasmies — Kalle Kaljunen —

MAISTERI. Siis Kaljunenkin tietää —?

KALLE. Tietysti, tietysti! (Menee Maijua kohti ja viittaa kädellään.)
Mene nyt tiehesi! Mitäs siitä nyt enään! Tiedänhän minä, että —

PÖLLÖNKORPI. Sinä et tiedä yhtään mitään!

KALLE (virnistellen). Minäkö en tietäisi! Oi, voi! Liiankin hyvin! Minä
sekä tiedän että tunnen. (Koettelee niskaansa.)

PÖLLÖNKORPI. (Kallelle). Pidä nyt edes suusi kiinni, kun et ymmärrä
hölyn pölyä koko asiasta!

MAISTERI (tekeytyen mahdollisimman arvokkaaksi). Tätä ei saa enään
jatkua! Talon mainetta ei saa pilata!

PÖLLÖNKORPI. Minäkö pilaisin talon maineen!

MAISTERI (Maijulle). Maiju saa mennä!

MAIJU. Minä tulinkin vaan —

MAISTERI (viittaa kärsimättömänä). Hyvä on! Hyvä on!

MAIJU. Vouti käski sanomaan —

MAISTERI (käskevästi). Sano voudille, että Virkku asetetaan —

MAIJU. Kuoppaan — jahah!

MAISTERI (kopeasti). Älä viisastele! Sano, että Virkku valjastetaan
minua saattamaan asemalle. Minä ajan Lahdenperän kautta edellä ja —
(Kääntyy sanomaan Härjänheimolle.) Me lähdemme rouvani kanssa häihin
Helsinkiin —

MAIJU. Mutta eihän se —

KALLE. Sekö se syöttöori —?

MAISTERI. Meillä ei vielä tunneta hevoshoidon alkeitakaan, mutta minä
tahdon näyttää, että —

KALLE. Sekös se oli apilamaassa?

MAISTERI. Minä annoin tallimiehen päästää sen aamulla —

PÖLLÖNKORPI. Mitä lempoa!

HÄRJÄNHEIMO (hypähtää ylös), Apilamaahanko?

PÖLLÖNKORPI. Tallisyöttiläs, joka ei ollut uutta ruohoa maistanutkaan —

MAISTERI. Pah! Se on kansan taikauskoa —

PÖLLÖNKORPI. Se on kansan taikauskoa, että uppoavasta laivasta
pakenevat hiiret ja häviävästä talosta kuolevat elukat. Tänä kesänä jo
kaksi hevosta suohon ja kymmenen lehmää punatautiin —

MAISTERI. Mitä sinä höpiset?

HÄRJÄNHEIMO. Onko se jo kuollut?

KALLE. Minä näin, kun se oikaisi koipensa.

MAISTERI. Mikä?

KALLE. Se talli-ori.

MAISTERI. Virkkuko?

MAIJU. Niin -- sitä minä vaan tulin sanomaan. (Menee.)

PÖLLÖNKORPI (kiivaasti). Kuinka sinä tätä taloa asut?

MAISTERI (menee sanaakaan sanomatta kyökkiin).

KALLE. No, no! Vahingosta viisastutaan — vahingosta viisastutaan.

PÖLLÖNKORPI. Kyllä! Mutta tuhmuuden ja viisastumisen välillä on maantie!

HÄRJÄNHEIMO. Olihan se vahinko, mutia kestäähän tällainen talo.

PÖLLÖNKORPI. Ei mikään talo kestä taitamatonta isäntää.

KALLE. Ei! Siinä patruuna on oikeassa.

PÖLLÖNKORPI (hyvätuulisesti). Mutta jokainen hoitakoon oman
päänalaisensa! Me emme saa pilata juhlamieltämme.

HÄRJÄNHEIMO. Niin kyllä! Lähdetäänpäs juhlille. Sinne saapui äsken
muiden muassa Freckstedt.

PÖLLÖNKORPI. Soo! Mitä se mies nyt hommailee?

HÄRJÄNHEIMO. Hän on suuren metsäyhtiön palveluksessa.

KALLE. Ja etsii yhä.

PÖLLÖNKORPI. Mitä sitten?

KALLE. Rikasta akkaa itselleen.

HÄRJÄNHEIMO. Niin tekee. Kovin kyseli jo minulta serkkuani.

PÖLLÖNKORPI (hätääntyen). Älä! Maiju Taivalojaako? Mistä hän hänet
tuntee?

HÄRJÄNHEIMO. Ei hän tunne, mutta tietää jokaisen rikkaan tytön monessa
läänissä.

KALLE. Niin tekee. Minä tiedän. Hänellä on oikein pitkä lista. Minä
näin sen, kun kuljetin häntä kauppamatkoilla.

PÖLLÖNKORPI. Ai ai! Mennään sitten sinne! Mennään heti juhlakentälle.

HÄRJÄNHEIMO (naurahtaa). Pöllönkorpi pelkää!

PÖLLÖNKORPI (vetelee viiksiään). Noo, en minä pelkää, kun vaan saan
vähän jalan sijaa. (Naurettavalla vakavuudella.) Mutta totisesti!
Kaikki tuollaiset akan-etsijät ovat inhoittavaa väkeä.

HÄRJÄNHEIMO (hymyillen). Niinkö arvelet.

KALLE. Itsestään hyvä mies asian arvaa.

PÖLLÖNKORPI (rehennellen ja kierrellen viiksiään). Minä en etsi — minä
otan — jos passaa ja —

HÄRJÄNHEIMO. — ja jätät, jos ei passaa.

PÖLLÖNKORPI (lyö Härjänheimoa olkapäälle, kiirehtiäkseen häntä). Aivan
niin, he, he, he!

FRECKSTEDT (tulee ulkoa). Kas vaan! Hei, hei! Vanhoja tuttavia!
(Tervehtii Pöllönkorpea ja Kallea.) Vanhoja tuttavia! — Ee! Ää! Tulin
etsimään eli tapaamaan maisteria — maisteri, Pöllönkorpea —

PÖLLÖNKORPI. Hän kyllä on kotosalla. Freckstedt tekee hyvin ja istun.
Me tästä juuri lähdemme —

FRECKSTEDT. Vai niin, vai niin! Älkää antako estää itseänne.

PÖLLÖNKORPI. No, näkemiin! (Menee.)

HÄRJÄNHEIMO. Terve, terve! Vielä tavataan!

FRECKSTEDT. Tuota! Kuulkaahan, Härjänheimo! Pari sanaa! — Kalle kai
myös menee —

KALLE (epävarmana, pitäisikö mennä Saaran luo). Minun kai oikeastaan —
hm —

HÄRJÄNHEIMO (naureskellen). Voihan Kalle mennä edeltäpäinkin.

KALLE (raapii korvallistaan). Se nyt on vähän niin ja näin — mutta —
(Yskäisee ja menee.)

FRECKSTEDT. Tuota — kyllähän minulla oikeastaan on asiaa isännälle
— mutta minä en nyt sitä varten — tuota — noh, mitäs tässä pitkistä
puheista — tehän tunnette minun nopeuteni asioissa — tuota — tuota

HÄRJÄNHEIMO. (hilpeästi). No, antaa puhjeta vaan! Kysymys on kai
jostakin tytöstä.

FRECKSTEDT. He, he, he! Te olette mainio! Teidän kanssanne voi
puhua aivan kuin oman itsensä kanssa. Te olette ainoa rehti mies —
tai ainakin kaikkein kunnollisin minun entisistä oppilaistani siellä
maanviljelyskoulussa —

HÄRJÄNHEIMO. Heittäkäämme miehet syrjään! Naisista kai tässä —

FRECKSTEDT (arvokkaasti). Ei naisista — yhdestä naisesta vain — yhdestä
— siitä neiti — siitä kauppiaan tyttärestä — kuulin tuolla kentällä,
että hän on teidän serkkunne — onko —

HÄRJÄNHEIMO. Kyllä, serkku on.

FRECKSTEDT. Oo, niin mainio suku! Haan ensimmäistä multa-aatelia —

HÄRJÄNHEIMO. Noo — mutta emmekö ehkä mene kentälle —

FRECKSTEDT. Ei, ei! Minä tulin tänne sitä varten — sanottiin hänen
tulleen tänne — mutta ellei teillä ole mitään sitä vastaan, että jään
tänne hetkeksi odottamaan, niin luovun kernaasti teidän hauskasta
seurastanne —

HÄRJÄNHEIMO. Jääkää herran nimessä! Luulen muuten, että hän on tuolla
huoneessa — (Viittaa vierashuoneeseen.)

FRECKSTEDT. (korjaa heti liivejään). Jahah, jahah!

HÄRJÄNHEIMO. No, näkemiin siis!

FRECKSTEDT. Näkemiin, näkemiin! Kentällä tavataan.

HÄRJÄNHEIMO. Niinpä niin! (Menee.)

FRECKSTEDT (ottaa nopeasti peilin taskustaan ja kiertelee viiksiään.
Saa yhtäkkisen päähänpiston). Ai, mutta —! (Ottaa nopeasti, erään
paperiliuskan taskustaan, silmäilee sitä.) Hm — hm! Tässä — tässä —
Maria — mutta kotinimi — se on tärkeä — miksi häntä sanotaan kodin
kesken — (Syöksyy nopeasti ulos.) Härjänheimo! Hei — Härjänheimo!

MAIJU (tulee kyökistä, kimppu kukkia ja kaksi maljakkoa kädessä,
asettaa kukat keskipöydälle, täyttää toisen maljakon ja vie
vierashuoneeseen.)

SAARA (tulee ovella vastaan, pysähtyy ja katselee Maijua kiireestä
kantapäähän hyvin halveksivasti). Miesten syötti!

MAIJU (hämmästyy ensin, mutta tavalliseen tapaansa tointuu heti ja
niiaa.) Miesten pelätti!

SAARA. Pyh! (Menee nopeasti ulos, mutia kääntyy ovella.) Pyh!

MAIJU (kääntyy samaan aikaan ovella ja sanoo yht'aikaa) Pih! (Menee
nauraen sisään.)

FRECKSTEDT (ulkona). Anteeksi — anteeksi! Olkaa hyvä! (Tulee ja
kurkistaa jälkeensä) Luulin tuntevani tuon akan — (Sulkee oven.) Taisi
olla Saara — hm — vanha maaton tuttavani — Olen joskus pettynyt — mitäs
niistä — ei pety, jos varoo — — (Siistii kaikin tavoin tukkaansa,
viiksiään ja pukuaan.) Maiju siis! Nätti nimi —

MAIJU (tulee vierashuoneesta).

FRECKSTEDT. Anteeksi, että minä ventovieraana —

MAIJU. Maisteriako etsitte?

FRECKSTEDT. Niin. Hän tulee aivan heti. Saan ehkä odottaa täällä —

MAIJU. Kyllä. Olkaa hyvä ja istukaa! (Menee pöydän luo asettamaan
kukkia maljaan.)

FRECKSTEDT. Tuhansia kiitoksia! Te olette erittäin ystävällinen —

MAIJU. Älkää hupsutelko!

FRECKSTEDT. Mitä!

MAIJU. Ei mitään.

FRECKSTEDT (koettaa tästä eteenpäin pysytellä Maijun tasalla
keskustelussa.) Te olette erittäin hauska —

MAIJU. Pitäisikö itkeä?

FRECKSTEDT. Harvinainen ilmiö — ihana —

MAIJU. Ihana ilma — ei sada eikä tuule.

FRECKSTEDT. He, he, he! Te osaatte vastailla. Te olette —

MAIJU. Enkä ole.

FRECKSTEDT. Mitä ette ole? Tiedättekö, mitä aioin sanoa —

MAIJU. Tuhmuuden tietysti.

FRECKSTEDT (korjaa liivejään ja sanoo itsekseen poispäinkääntyneenä.)
Onpa se koko kauhea otus!

MAIJU. Mitä sanoitte?

FRECKSTEDT. Aion kysyä, tuletteko juhlaan?

MAIJU. En. Minä _menen_ sinne.

FRECKSTEDT (yrittää nauraa parhaansa mukaan.) Hyvä, hyvä! Niin minäkin
_menen_. Mennään sitten yhdessä!

MAIJU. Ettekö osaa yksin?

FRECKSTEDT. Tahdon mennä vain teidän kanssanne. (Menee rohkeasti Maijun
puolelle pöytää, hänen taakseen.) Jumaliste! Nythän minä vasta huomaan,
miten ihana tukka reillä on! Oi, tuollaiset palmikot!

MAIJU (kääntämättä päätään). Olisiko ehkä vähän teillekin antaa?

FRECKSTEDT. Oi, miten ihana! (Ottaa toisen palmikon käteensä ja
silittelee sitä.) Jumalallinen!

MAIJU. Laskekaa irti!

FRECKSTEDT. Miksi ei neiti Maiju salli itseään ihailtavan?

MAIJU (naureskellen). Luuletteko nyt olevanne ohjasten perissä?

FRECKSTEDT (tulee yhä rohkeammaksi). Tosiaankin! Nyt olette minun
vallassani —

MAIJU. Lasketteko hyvällä?

FRECKSTEDT (naureskellen tyytyväisenä). En laske pahallakaan!

MAIJU (nauraen vihasta). Ettekö?

FRECKSTEDT (varmana). En.

MAIJU (kuuntelee, ja kuulee kolinaa ulkoa). Viimeisen kerran —

FRECKSTEDT. Rakas Maiju!

MAIJU (kääntyy nopeasti ympäri ja hyppää Freckstedtin kaulaan.)

MAISTERI (tulee kyökistä).

HÄRJÄNHEIMO ja KALLE (tulevat ulkoa).

PÖLLÖNKORPI (tulee isännän kamarista). Eikös peijooni!

KALLE. Taas!

MAISTERI. Maiju!

MAIJU. Jopas! Hih-hii-ii! (Juoksee kyökkiin.)

FRECKSTEDT (Härjänheimolle). Onnitelkaa! Maiju ja niinä menimme
kihloihin!

HÄRJÄNHEIMO. Ja julkaisitte sen heti?

FRECKSTEDT. Tietty se, tietty se!

KAIKKI (nauravat).

    Esirippu.




Toinen näytös


‘Sama paikka ja samat asemat.

KALLE (naureskellen). Ensin se halasi minua.

FRECKSTEDT. Häh?

PÖLLÖNKORPI. Ja sitten minua.

FRECKSTEDT. Häh? Häh?

HÄRJÄNHEIMO (nauraen). Ei pidä välittää! Ainahan ne yrittävät tehdä
parastaan, santakontit

MAISTERI. Oikeinko herra Freckstedt todella —

FRECKSTEDT (tervehtii maisteria). Todella? Hyvää päivää! Tietysti
todella! Oikea mies ei koskaan laske leikkiä näissä asioissa.

MAISTERI. No, onneksi olkoon sitten vaan! — Mutta — anteeksi — minun
täytyy nyt kiirehtiä — lähden matkalle — (Pöllönkorvelle.) Kuules, Esa!
Oletko hyvä ja kiirehdit valjastamista — Maiju lähtee heti perässä
toisella hevosella suoraan asemalle —

FRECKSTEDT. Maiju?

KALLE. Saanko minä olla avuksi? Kaksi hevosta ja eri ajopelit, niinkö —?

MAISTERI. Niin! Kyllä tallimies tietää —

KALLE. Hyvä on! Ne ovat heti valmiit — (Menee nopeasti kyökin ovesta.)

FRECKSTEDT. Maiju? Lähteekö neiti Maiju —?

MAISTERI. Ei, ei! Minun rouvani — Maiju —

FRECKSTEDT. Ahaa! Vai niin! (Nauraa.) On kaksi Maijua —

HÄRJÄNHEIMO. Joskus niitä on kolmekin — (Naureskellen.) Niinkuin tuokin
minun serkkuni ja —

PÖLLÖNKORPI (pelkää Maiju-jutun paljastuvan). Mitäs mailman Maijuista —
tuhansia kai niitä — Freckstedtillä on oma Maijunsa — ja se on pääasia —

MAISTERI. Minun puolestani saavat kaikki Maijut jäädä tänne — minä vain
yhden —

FRECKSTEDT. Onko teillä niin kiire? Minulla olisi ollut tärkeätä asiaa —

MAISTERI. Vai niin! Antakaa tulla vaan!

FRECKSTEDT. No, eihän se mitään salaista —

MAISTERI. Tukkiyhtiönne asioita — vai mitä?

FRECKSTEDT. Niin — tietysti —

HÄRJÄNHEIMO (aikoo lähteä). Minunhan oikeastaan pitikin —

MAISTERI. Eihän toki -- ei Härjänheimon tämän tähden —

PÖLLÖNKORPI. Älähän jätä! Mennään sitten yhdessä — tiedäthän —

FRECKSTEDT. Puutavarain hinnat ovat ulkomailla alentuneet — ja — ja
työväen palkkasuhteet kotimaassa ovat yhä kohoamassa —

MAISTERI. Niin, niin! Mutta asia! Olisi jo kiire — (Katsoo kelloaan.)

FRECKSTEDT (hyvin virallisesti). Tuo seitsemänkymmenentuhannen paperi
lankee huomenna — ja se olisi —

PÖLLÖNKORPI. Mitä, seitsemänkymmenen?

FRECKSTEDT. Se on nyt maksettava.

MAISTERI. Maksettava?

PÖLLÖNKORPI. Se on erehdys! Sehän on vain neljäkymmentä — veljenihän jo
keväällä maksoi siitä osan.

FRECKSTEDT. Mitään lyhennystä ei ole tehty —

HÄRJÄNHEIMO. Eikö?

PÖLLÖNKORPI (Maisterille). Mutta sitä vartenhan sinä sait
Härjänheimolta —

MAISTERI. Se ei kuulu tähän! Yhtiö ei siis halua metsää? Mitä sitten?

PÖLLÖNKORPI. Koko talon — se haluaa koko talon — kyllä ymmärrän —

FRECKSTEDT. Yhtiö haluaa, että vekseli maksetaan.

HÄRJÄNHEIMO. Mutta — entä se laina, jonka minä annoin. Sillähän juuri
piti —

PÖLLÖNKORPI. Niin — missä se on — mitä sillä on tehty?

MAISTERI. Kaikellaisia parannuksia — vähän karjaa ja —

PÖLLÖNKORPI. Joutavia! Muutama tuhat on siihen mennyt —

MAISTERI. Maanviljelys oli suhteellisesti rappiolla —

PÖLLÖNKORPI. Se ei ole totta, se!

MAISTERI. Uusia viljelysmaita —

PÖLLÖNKORPI (kiivaasti). Älä puhu mokomista tyhmistä perkauksista —

MAISTERI. Älä sinä sekaannu minun asioihini! Minä katselen asioita
laajemmasti —

PÖLLÖNKORPI. Katsele sinä miten tahansa! Nyt ei ole kysymys siitä!
Mutta siitä on kysymys, että tuo paperi oli suuri tyhmyys. Sehän olisi
puhdistanut tämän talon aivan puuttomaksi. Siksi sait Härjänheimolta
rahoja, joilla piti pelastaa talo. Neljänkymmenentuhannen metsän täältä
voi viedä, mutta ei penninkään edestä enempää.

FRECKSTEDT. (ivallisesti). Emmehän me tahdo metsää — emme ainoatakaan
aidanseivästä — raha riittää — ja minä arvelen, että patruuna
Pöllönkorpi —

PÖLLÖNKORPI. En penniäkään anna miehelle, joka menettää sukutalonsa —
naisten hameisiin ja höyheniin —

MAISTERI (unohtaa arvokkuutensa). Naisten? Mitä sinä — jokaisen piian
pitelijä — mitä sinä puhut naisista —

PÖLLÖNKORPI. Sinun akastasi minä vaan —

HÄRJÄNHEIMO. Aivanhan te rupeatte riitelemään — lihalliset veljet —

PÖLLÖNKORPI. Minä en ole lihallinen, enkä hengellinen veli kenenkään
huonon — (Ei voi keksiä mitä sanoisi, parkaisee lopuksi) — huonon
maanviljelijän kanssa. Tule, Härjänheimo! (Menee ulos.)

KALLE (tulee kyökistä). Hevoset ovat valjaissa.

MAISTERI (koettaa tyyntyä). Jahah! — Jaa! No, minä käyn siellä yhtiössä
— nyt minun täytyy —

HÄRJÄNHEIMO. Nuo häätkin voisi jättää. Onhan nyt paljon tärkeämpää.
(Menee.)

FRECKSTEDT. Odottakaas, Härjänheimo! Minä olen tämän asian toimittanut
ja lähden mukaan. Hyvästi vaan, herra maisteri! (Menee.)

MAISTERI. Hyvästi! (Menee sanaa sanomatta vasemmalle, emännän
huoneeseen.)

SAARA (tulee kiireisenä). Täälläkö sinä seisoskelet — etkä tullutkaan —

KALLE. Kun minun piti valjastella hevosia maisterille —

SAARA. Olipa hyvä, että autoit — niillä on kiire. Istu nyt täällä
hetkinen! Rouva huusi minua akkunasta — tulen aivan heti — (Aikoo
emännän huoneeseen.)

KALLE. Jos minä niille juhlille —

SAARA (kääntyy ympäri, vie tuolin, johon asettaa Kallen). Älä sinä mene
yhtään minnekään! Istu sinä tuohon — ja odota kiltisti. Äskettäin juuri
tulit — enkä vielä ole kanssasi sanaa vaihtanut, vaikka olen sinun
kihlattu morsiamesi —

KALLE (istuu). Jaah! Juu — huh!

SAARA (silittää Kallen tukkaa). Ajatteles, kuinka kaunista se on!

KALLE (naureskellen). Älä nyt! Rumahan mulla tukka on. Tiedänhän minä
sen.

SAARA (tyytymättömänä). Sinä et kuuntele mitä minä puhun!

KALLE (yskäisee). Kuuntelenhan minä —

SAARA (kaihomielisesti). Oi! Eikös se kuulu kauniilta!

KALLE (yskäisee). Onhan sinulla oikea ihmisääni —

SAARA. Mitä?

KALLE. Että nättihän se — että onhan se kaunista —

SAARA (taas kaihomielisesti). Eikös olekin! Ooh! (Ottaa Kallea
kaulasta.) Kun sanoo: sinun kihlattu morsiamesi —

KALLE. Ai — sekö?

SAARA (istuu Kallen polvelle). Tässä minun pitäisi istua aina — aina —

KALLE. Älä nyt — älä nyt — joku voisi tulla — vanhat ihmiset —

SAARA (hypähtää ylös). Vanhat! Minä en ole vanha! Kyllä istuit äsken
Maijun kanssa — Mutta odotahan! Äläpäs nyt hievahda paikaltasi — minun
täytyy nyt mennä — mutta minä tulen aivan heti takaisin — (Menee
emännän huoneeseen ja katsahtaa vielä ovelta jälkeensä)

KALLE (jää paikalleen istumaan). Hm! Hm! (Pudistelee päätänsä ja
huokaa.) Jaa, jaah! — Tokkohan tästä jutusta kunnolla kalua syntyy.
Tuntuu niin — niin — no, en minä oikein tiedä, miltä se tuntuu — taitaa
tuntua pahalta sentähden, ettei — ettei se tunnu miltään.

MAIJU (tulee). Nyt se maisteri meni kuin pyry — ja tallirenki sanoi,
että —

KALLE. No, siinäkö te sitten vielä olette?

MAIJU. Kuinka niin?

KALLE (nousee). Lähtekää nyt heti toisella hevosella asemalle!

MAIJU. Herra jesta! Sitähän se tallirenkikin —

KALLE. No, miksi ette mene sitten?

MAIJU. Onko se nyt ihan vissi —

KALLE. Kuulinhan minä omilla korvillani —

MAIJU. Mitä minä siellä mahdan toimittaa?

KALLE. Sen kai tietää maisteri. Katsokaa te vaan, ettette myöhästy!

MAIJU. Ja minä käskin ajamaan hevosen ison rapun eteen!

KALLE. Ei tee mitään! Näyttäähän lähtö komeammalta.

MAIJU. Mutta onko se ihan vissi?

KALLE (naureskellen). Mene nyt tai minä tulen pussaamaan.

SAARA (kurkistaa ovesta).

MAIJU (virnistellen, kun huomaa Saaran). Vai tulee Kalle pussaamaan!

KALLE (röyhistellen). Tulen minä aivan heti —

MAIJU (teeskennellen aivan kuin vasta näkisi Saaran). Ai, ai! Ihmiset
näkevät.

KALLE. Vaikka näkisivät! (Aikoo Maijua kohti.)

SAARA (parkaisee). Kalle!

KALLE (kääntyy nopeasti, aivan tyrmistyneenä). Häh!

MAIJU. Hyvästi! (Livahtaa ulko-ovesta.)

SAARA (hetken äänettömyyden jälkeen alkaa lähestyä Kallea hyvin
hitaasti, tuijottaen koko ajan Kallea).

KALLE (pakenee myös yhtä hitaasti oikeaan seinään kiinni).

SAARA (pysähtyy lähelle Kallea). Kalle, Kalle!

KALLE (yskii).

SAARA (kovemmin). Kalle, Kalle!

KALLE. Se peijakas kun ei meinannut totella isäntäänsä —

SAARA. Sinä tahdoit pussata häntä —

KALLE. Vieläkös mitä minä tahdoin —

SAARA. Minä kuulin sen.

KALLE. Eihän sitä vielä voinut kuulla eikä nähdä. Minä vasta uhkasin.

SAARA. Miksi sinä uhkasit?

KALLE. Että saisin hänen lähtemään pois.

SAARA. Oi sinä valehtelija, sinä valehtelija! (Kääntyy poispäin ja
alkaa itkeskellä.) Hän luulee pettävänsä minua sillä.

KALLE. Millä?

SAARA (alkaa- ilkeä enemmän). Luulottelee minulle sellaista!

KALLE. Millaista?

SAARA (parkaisten). Että joku nainen pakenisi huoneesta, kun häntä
uhataan — (parkaisten) — uhataan pussata.

KALLE (hymyillen). Eikö sitten pakene?

SAARA (nyyhkyttäen). E—hei!

KALLE (tekeytyen käskeväksi). Mene nyt rouvan luo — tai — tai minä
pussaan —

SAARA (kuivaa kyyneleensä). Mitä?

KALLE. — tai minä pussasin —

SAARA (hymyillen onnellisesti). Ole vaiti! Älä nyt!

KALLE (yhä käskevämmin). Mene!

SAARA (naureskelee ja katsoo onnellisena Kallea). Älä nyt! Ethän —

KALLE (yhä uhkaavammin). Minä pussaan!

SAARA. Sinä vain uhkailet —

KALLE (menee Saaran luo). Mene nyt heti tai — tai minä pussaan!

SAARA (vaipuu istumaan, kääntää suunsa Kalleen päin ja sulkee silmänsä).

KALLE (hyvin levollisesti). Taidat olla oikeassa. (Aikoo lähteä ulos)

SAARA (kimakasti). Kalle! Mihin sinä menet?

KALLE. Menen katsomaan sitä Maijua, jos se —

SAARA (hypähtää ylös). Maijunko luo sinä menet?

KALLE. Enhän minä hänen luokseen —

SAARA. Mokoma mies, joka vaan uhkailee — mutta ei pysty uhkauksiaan
täyttämään! Mene! Mene sitten ijäksi! (Menee nopeasti emännän
huoneeseen.)

KALLE (palaa ovelta keskilattialle). Saara! Kuule, Saara! — Ei kuullut,
eikä välittänyt. (Tuumailee ankarasti.) Kas vaan kun ei välittänyt!
Ehkä se ei olekaan niin miehen perso kuin minä luulin. Ehkä ei olekaan!
Silloinhan sitä voisi tässä ehkä lämmetä — — ehkä voisi — (Tuumailee
taas). Mitä jos — (Astuu pari askelia emännän huoneita köhii.) — Saara!
(Panee käden suulleen.) Ei, ei! — Antaa nyt sentään olla! Ei saa
hätiköidä! Kotikoira suunsa polttaa.

FRECKSTEDT (tulee hätäisenä). Ahaa! Kalle! — Hyvä, että jonkun tapasin.
Minnekä se nyt meni!

KALLE (osottaa emännän ovea.) Tuonne.

FRECKSTEDT. Kuka sinne meni?

KALLE. Saara tietenkin!

FRECKSTEDT. Äsh! Saara! Saarasta minä viisi! Mutta minne neiti meni?

KALLE. En minä tiedä — ei täällä ole käynyt ketään neitiä —

FRECKSTEDT. Ei täällä — mutta hevosella tuosta rapun edestä — nyt juuri
— mihin sillä mentiin?

KALLE. Asemalle!

FRECKSTEDT. Menikö neiti asemalle?

KALLE. Ei sinne mitään neitiä mennyt.

FRECKSTEDT. Mutta kuka sinne meni! Älä juonittele!

KALLE. No, enhän minä! Itsehän sen näitte, kuka sinne meni — ja minne
se meni —

FRECKSTEDT. Niin, niin, niin! Mutta mitä hiivattia hän nyt yhtäkkiä —
näin kesken kaiken —

KALLE. Maisteri käski — oli kai asioita —

FRECKSTEDT. Asioita? Kenelle? Maijulleko?

KALLE. Tehän kyselette niin tuhottomasti —

FRECKSTEDT (ärtyneesti). Niin minä kyselenkin.. Mitä asioita
maisterilla on minun — minun mcrsiamelleni?

KALLE (huomaa Freckstedtin kiihkon ja tehdäkseen pilaa, iskee silmää).
Kuka sen tietää, mitä heillä voi olla.

FRECKSTEDT. Mutta onhan maisteri naimisissa?

KALLE. Taitaa se olla sellaisissa vehkeissä.

FRECKSTEDT (hätääntyneenä). Mitä siivotonta peliä tämä sitten on?
(Aikoo syöksyä ulos, mutta)

PÖLLÖNKORPI (tulee vastaan ovessa). Mihin se Maiju ajoi?

FRECKSTEDT. Niin, mihin se ajoi? Sitähän tässä —

SAARA (tulee nopeasti emännän huoneen ovelle). Mihin se Maiju ajoi?

PÖLLÖNKORPI. Samaa minäkin kysyn.

FRECKSTEDT. Me kaikki kysymme —

SAARA. Voi, voi! Nyt pitäisi lähteä — ja Maiju vei emännän hevosen.
Pöllönkorpi! Menkää sanomaan, että valjastavat toisen!

PÖLLÖNKORPI. Ei ole hevosia kotona, kaikki ovat karjatalolla —

SAARA. Herra jesta! Ja juna lähtee — Minne se meni sitten — (Katsoo
Kallea) — ja kuka hänet lähetti?

KALLE (rykii). Tuota — tuota —

FRECKSTEDT (hädissään). Täytyy etsiä Härjänheimo! Hehän ovat karanneet.
(Menee ulos.)

SAARA. Sinäkö lähetit?

KALLE. Totta kai, kun kerran —

SAARA (äkäisesti). Senkin — tolvana! (Menee emännän huoneeseen.)

PÖLLÖNKORPI (naureskelee). Kallehan nyt vasta sotkun laittoi —

KALLE. Maisterihan määräsi, että Maiju —

PÖLLÖNKORPI. Niin — hänen rouvansa Maiju —

KALLE (vaipuu tuolille). Ai, ai, ai! Voi, voi tätä rytinää!

PÖLLÖNKORPI (yhä naureskellen). Aika sopan se Kalle kiehautti!

KALLE. Patruuna vaan naureskelee —

PÖLLÖNKORPI (tyytyväisenä). Tämä sattui hyvin. Nyt he myöhästyvät
junasta. Ja se on oikein. Mokomat häät. Täällä on paljon tärkeämpiä
asioita.

KALLE. Mutta kuitenkin —

PÖLLÖNKORPI. Älä välitä koko jutusta!

SAARA (tulee nopeasti ja menee yli omaan huoneeseensa). Senkin —
lautapää — nuttu!

PÖLLÖNKORPI (vakavampana). Mutta tuo! Sehän oli pahempi! Mitä se oli?

KALLE. Se oli Saara — (huokaa) — sarvet päässä.

PÖLLÖNKORPI. Joko te taas olette riidelleet?

KALLE. Tästä asemajutustahan se näkyi suutahtaneen.

SAARA (tulee nopeasti ja menee yli takaisin emännän huoneeseen).
Mene nyt — Maijusi kanssa! Kyllä hän ottaa, vaikk'et Maijusta muijaa
tekisikään. (Paiskaa oven kiinni perässään.)

PÖLLÖNKORPI (katsoo Kallea). Ilmisodassahan te taas olette!

KALLE (katsoo arasti Pöllönkorpeen). Äkäiseltähän tuo näytti —

PÖLLÖNKORPI. Ja mitä se Maijusta puhui? Oletko sinä taas ehtinyt —

KALLE. En yhtään mitään ole ehtinyt. Mutta kyllä se ehtii tuo Saara.
Selvän eron se tekasi tuota hätää äskettäin.

PÖLLÖNKORPI (miettien). Vai niin, vai niin! Sinä olet sittenkin sen
Maijun päästänyt välillenne —

KALLE (hyvillään). No, enpä panisi vastaan, jos olisi päässyt, sillä
onhan se koko näpsä ihminen, mutta —

PÖLLÖNKORPI (ottaa tuolin ja asettaa sen Kallen tuolin viereen). Tuota!
Puhuneisinko nyt kerran oikein järkeä —

KALLE. Näistä naisistako?

PÖLLÖNKORPI. Juuri näistä kahdesta —

KALLE (naureskelee). Mitä joutavia — johan patruuna äsken —

PÖLLÖNKORPI (istuu). Tietäähän Kalle, että minä olen ollut
valtiopäivillä — ja sen johdosta minä tätä Maijun asiaa —

KALLE. Maijuako valtiopäiville?

PÖLLÖNKORPI (sivelee mahtavana viiksiään). Älähän tyhmyyksiä!
Kuuntelehan nyt!

KALLE. Jahah!

PÖLLÖNKORPI. Maiju on nuori tyttö.

KALLE. Niin on. Viiden-, kuudentoista, luullakseni.

PÖLLÖNKORPI. No niin — yli kuudentoista jo — mutta minä vastustan sitä,
että tytöt menevät liian varhain naimisiin. Valtiopäivillä minä ehdotin
naisen naimaijän korottamista 15:stä 17:ään vuoteen — (Mahtavasti.) —
Ja se meni läpi. Laki on minun tekemäni.

KALLE. Mutta voihan odottaa, kunnes —

PÖLLÖNKORPI (kiivastuen). Se on periaatteessa väärin —

KALLE. Odottaminenko?

PÖLLÖNKORPI. Niin, odottaminen! Sinä olet vanha mies ja Maiju on nuori
tyttö. Te ette sovi yhteen. Se on lain henki, se

KALLE. Ja se laki on olemassa?

PÖLLÖNKORPI (nousee ylevänä). Totta kai se on olemassa, koska se on
minun tekemäni. (Muuttuen mielisteleväksi.) Mutta Saara ja sinä — te
sovitte kuin käsi lapaseen —

KALLE. Kuin kissa ja koira — nähtiinhän se äsken — (Nousee.) Saaran
kanssa ei sovi viittä minuuttia.

PÖLLÖNKORPI. Minä takaan, että sopii.— ellei vaan joka minuutti
tirkistelee toisia naisia —

KALLE (häveten). No, enhän minä! Olenhan minä vakava mies!

PÖLLÖNKORPI. Sitähän minäkin, että Kalle on vakava mies. Ei sovi enään
poikaviikarien temput miehiselle miehelle.

KALLE (raapii korvallistaan). Mutta ei Saaran ja minun ratkeamia enään
voi paikata. En minä ainakaan ensiksi — eikä Saarakaan —

PÖLLÖNKORPI (reippaasti). Minä olen Pöllönkorven läänin vanha
rauhantuomari. Minä sovitan teidät, niin, että molemmat ilosta itkette.

KALLE.

Patruunako —?

PÖLLÖNKORPI. Menehän hetkeksi ulos! Viiden minuutin kuluttua saat tulla
takaisin. Silloin on kaikki selvä.

KALLE (mietiskellen). Kun tietäisi, mikä nyt olisi parempi — olla
menemättä — tai olla tulematta —

PÖLLÖNKORPI (työntää Kallen suoraan ulos). Kaikkein parasta on ensin
mennä ja sitten tulla.

KALLE (mennessään). Voi, voi tätä sotkuista ryönää!

SAARA (tulee, aikoo mennä omaan huoneeseensa).

PÖLLÖNKORPI. Kuulehan, Saara!

SAARA (pysähtyy ja kääntyy). Mitä sitten?

PÖLLÖNKORPI (tekeytyen hyvin vakavaksi). Nythän on ihan hullusti.

SAARA. Hullusti? Mikä?

PÖLLÖNKORPI. Kun sinä kunnon miehen tällä tavalla jätät.

SAARA. Pyh! Olisikin kunnon mies!

PÖLLÖNKORPI. On niin hyvä kuin joku toinenkin. Sen uskallan kehua. Ja
sinä jätät —

SAARA (yrittää katsoa kiehtovasti ja vaikuttavasti Pöllönkorpeen).
Milloin mikin ottaa — kulloin kukin jättää. Kaikki ei osaa onneansa
pyydystää. (Menee keimaillen omaan huoneeseensa.)

PÖLLÖNKORPI (happamen näköisenä). Ai, ai, millä silmillä se minua
kurkisteli. — Tahtoi aivan keihästää kuin silakan tikun nokkaan. Huh!
Mies tulee aina niin epävarmaksi, kun nainen noin — noin merkillisesti
mulkoilee. — Eiköhän olisi viisainta jättää koko yritys? Hm!
(Ajattelee.) Hm! Mutta kun minä lupasin Kallelle — ja etua siitä olisi
itsellenikin. Kun vaan osaisi oikeasta langan päästä! Siinäpä se! Hm!
Kun osaisi puhua niinkuin pappi, joka akkoja itkettää — niin kyllä
sitten —

SAARA (tulee, aikoo yli emännän huoneeseen). Mitä sinä täällä virstan
tolppana touttuilet? Miksi et mene juhliin?

PÖLLÖNKORPI (rykäisee, sivelee viiksiään ja ottaa hyvin mahtipontiseii
asennon.) Tuota —

SAARA (kääntyy). Mitä?

PÖLLÖNKORPI (huomaa, ettei sellainen menettely ole hyvä, ja muuttuu
nopeasti alakuloiseksi). Minä suren.

SAARA. Mitä sitten?

PÖLLÖNKORPI. Suren sitä, että sinä niin kylmästi kohtelet miestä, jonka
— joka — miestä, joka sinua rakastaa, ja joka suree ja mukautuu kuin —
kuin räätikän naatti —

SAARA (ihastuen). Mitä sinä puhut?

PÖLLÖNKORPI (innostuen asiansa onnistumisesta). Minä puhun sydämeni
kyllyydestä — ja — ja jyskyttelen sinun omantuntosi porttia —

SAARA (astuen ihastuneena lähemmäksi). Oikeinko sinä, Esa, ihan
tosissasi —?

PÖLLÖNKORPI. Tiedäthän, että olen vakava mies. Minä en koskaan
vakavissa asioissa laske leikkiä.

SAARA (siirtyy ihan lähelle). Ooh!

PÖLLÖNKORPI. Ja tämä on vakava asia. Tästä riippuu kahden ihmisen onni
tai onnettomuus. Ja kun minä tiedän, että sinä ilman rakkautta et olisi
aluksikaan antanut suostumustasi —

SAARA (kaihomielisesti). Oi, en, en!

PÖLLÖNKORPI. No, niin! Ja rakastathan sinä vieläkin —?

SAARA (heittäytyy nopeasti Pöllönkorven kaulaan ja huudahtaa). Oi,
rakastan, rakastan!

MAISTERI ja KALLE (tulevat kyökin ovesta).

HÄRJÄNHEIMO ja MAIJU TAIVALOJA (tulevat peräovesta).

PÖLLÖNKORPI (hämmästyen Saaran käytöksestä). Mitä? Mitä?

SAARA (yhä kaulassa). Rakastan — rakastan — rakastan —

KAIKKI ÄSKEN TULLEET. Ooh!

SAARA (parkaisee). Aih! (Juoksee vasemmalle.)

PÖLLÖNKORPI (liikkumattomana ja nolona). Saara, Saara! Älä mene!

KALLE (ivallisesti Pöllönkorvelle). Vahti söi makkarat! Onnittelen.

MAISTERI (äkäisesti). Oletko sinä kadottanut järkesi, mies?

HÄRJÄNHEIMO (on Maiju Taivalojan kanssa oikealla). Minun serkkuni
kertoi juuri äsken, että sinä olet kosinut häntä.

PÖLLÖNKORPI (kääntymättä, äkäisesti). Mitä se tähän kuuluu! Saara! Tule
heti takaisin!

MAIJU TAIVALOJA (ylpeästi). Hän kosi, mutta _minä_ annan rukkaset!
(Niiaa ja menee nopeasti ulos.)

PÖLLÖNKORPI (on nopeasti kääntynyt kuullessaan Maiju Taivalojan äänen).
Maiju! Rukkaset! (Putoaa tuolille.) Hän luulee, että minä olen — että
minä olen —

KALLE. — Turkin sulttaani!

TOISET (nauravat).

    Esirippu.




Kolmas näytös


Sama paikka ja samat asemat.

MAISTERI. Minun velimieheni on ruvennut arveluttavalla tavalla
käyttäytymään —

PÖLLÖNKORPI (hypähtää ylös). Käyttäytymään! Minä olen käyttäytynyt
kunnon miehen tavalla, minä. Minä olen sovittanut Saaran ja Kallen
välit, — ja onnistuin siinä hyvin —

MAISTERI. Niin hyvin, että arvelit voivasi vähän tullatakin —

PÖLLÖNKORPI (koomillisella toivottomuudella). Mitä sinä nyt taas tulit
tähän sotkemaan! Miksi et viisaustieteinesi matkustanutkaan? Häh!
Rupesitko ajattelemaan, että, talossa on tärkeämpiä tehtäviä kuin
mailmanrannalla kuljeksiminen.

MAISTERI (kylmällä mahtaroimisella). Tulin hakemaan rouvaani. Aiottiin
panna palvelustyttö minun matkaani —

HÄRJÄNHEIMO (katsoo kelloaan). Mutta junahan on jo lähtenyt!

MAISTERI (huolettomalla välinpitämättömyydellä). Minä tilasin
ylimääräisen junan.

HÄRJÄNHEIMO (hymyillen). Soo!

PÖLLÖNKORPI. Mitäh!?

KALLE. Ai, ai! Ylimääräisen junan! Se on minun syyni.

PÖLLÖNKORPI (suuttuneena). Vaikka talo on kypsynyt vasaramarkkinoita
varten, niin isäntä vaan yhä tekee ylioppilashassutuksiaan!

MAISTERI (kylmästi). Pitäsihän sinun tietää, etten ole ylioppilas.

PÖLLÖNKORPI. Et — olet keltanokka — samallainen kuin koko
ylioppilasaikasi, jolloin —

MAISTERI. Minä olen maallisen viisauden maisteri, joten sinä et voi —

PÖLLÖNKORPI (jatkaen äskeistä ajatustaan korkeammalla äänellä). —
jolloin sinä tanssit "espanjalaista" joka juhlassa, ja lauloit äänesi
käheäksi jokaisessa illatsussa —

MAISTERI (jatkaa keskeytynyttä ajatustaan myös korkeammaila äänellä). —
joten sinä et voi esiintyä minun opettajanani —

PÖLLÖNKORPI (ihastuneena, kun huomaa toisten hymyilevän). En tanssissa
enkä tuhlauksessa, mutta kyllä siinä, mikä on sinun oikea ammattisi.

MAISTERI. Ammatti? Mikä se on?

PÖLLÖNKORPI. Maanviljelys tietysti.

MAISTERI. Minä en ole mikään ammatin harjoittaja. Minä olen suomalaista
multa-aatelia, minä —

PÖLLÖNKORPI (ei voi enään hillitä itseään). Sinä! (Kävelee kiivaasti
edestakasin.) Sinä!

KALLE (huudahtaa suurella epäilyksellä). Onko maisterikin?

MAISTERI (halveksien). No, kuka sitten myöskin —

KALLE (kainostellen). Minä vaan — ja me muut —

PÖLLÖNKORPI. Mies, joka hävittää perintötilansa, joka on kertautunut
sivistymättä, se on — se on —

KALLE (nopeasti, ilman tarkoitusta). Se on nauta, se!

TOISET (nauravat).

KALLE. Anteeksi! En minä maisteria tarkoittanut — Mutta sellainen on
multa-aatelin sääntö —

MAISTERI. Millainen?

KALLE. Että pitää sivistyä herrastumatta —

PÖLLÖNKORPI. Eikä ajella ylimääräisillä junilla ja —

HÄRJÄNHEIMO. Jättäkää nyt joutava väittely. Parempi olisi, jos maisteri
ennen lähtöään sanoisi meille, luuleeko hän voivansa järjestää tämän
huomisen paperin —

MAISTERI. Minä hoidan omat asiani — järjestelmällisesti — (Menee
emännän huoneeseen.)

HÄRJÄNHEIMO (ajatuksissaan). Minusta tuntuu — noh! — on paras olla
sanomatta —

PÖLLÖNKORPI. Sano sinä vaan, että ne jäävät hoitamatta.

HÄRJÄNHEIMO. Hm! Ei kuulu minuun. Minä saan omani — ainakin sinulta —
(Aikoo lähteä.)

PÖLLÖNKORPI (hätääntyneenä). Älä nyt mene vielä! Tuo Saaran juttu pitää
selvittää —

KALLE (yskäisee ja aikoo lähteä). Jos tästä —

PÖLLÖNKORPI. Minne sinä aiot?

KALLE. Jos tuonne juhlaan —

PÖLLÖNKORPI. Sinä et mene mihinkään. Saat pysyä paikallasi ja ottaa
Saarasi. Ajatteles, että hän ilosta itki, kun rupesin välittäjäksi —
niin hän sinusta tykkää. — Ja sinä, Härjänheimo! Sinun pitää selittää
asia Maiju Taivalojalle —

KALLE. Oliko se nuori tyttö patruunan morsian?

PÖLLÖNKORPI. Niinhän sen pitäisi —

KALLE. Mutta eikös se ole kovin nuori noin aikamiehelle?

HÄRJÄNHEIMO (nauraen). Onko Kalle mustankipeä?

KALLE. Enkä. Mutta patruuna vastustaa sitä, että nuoret tytöt menevät
naimisiin liian aikaisin —

PÖLLÖNKORPI. Ole nyt vaiti!

KALLE. Eikä saa odottaakaan, että ikä kasvaisi — se on lain henki — ja
sellainen laki on olemassa —

HÄRJÄNHEIMO. Mikäs lakimies siitä Kallesta nyt yhtäkkiä —

PÖLLÖNKORPI (hätäisenä). Mene sinä nyt edellä, ja etsi Maiju käsiisi!
Ala sitten valmistella ja selitellä erehdystä — minä tulen aivan heti —
noh! (Työntää Härjänheimon ulos.) Mene nyt vaan!

HÄRJÄNHEIMO (nauraen mennessään). Kaipa se Freckstedt jo on ehtinyt
ottaa tytön haltuunsa —

PÖLLÖNKORPI (kiihkeästi). Ota tyttö irti! Ethän toki tahtone häntä
sukuusi? (Sulkee oven Härjänheimon jälkeen.) Nyt nopeasti! Minulla on
kiire!

KALLE. Jos jättäisimme —

PÖLLÖNKORPI. Minkä?

KALLE. Jos jättäisimme nuo vanhatpiiat rauhaan — (Vilkkaammin) — ja jos
molemmat rikkoisimme lakia vastaan —

PÖLLÖNKORPI (törkeästi). Lakia vastaan voi menetellä, jos on
kysymys rikkaasta tytöstä — jos voittaa jotakin — mutta Maiju —
mitä sinä hänellä tekisit — köyhällä tytöllä — etkä sitten saa sitä
vuokratilaakaan —

KALLE. Saakos sen ihan vissiin, jos tuon Saaran —

PÖLLÖNKORPI. Heti kun minä olen ostanut Linnamäen kartanon — saat
tilasi — — Ja nyt minulla on kiire — (Naputtaen emännän ovelle.) Saara!
Tule hetkeksi tänne! (Kuuntelee, raottaa sitten ovea.) Saara!

SAARA (tulee hetken kuluttua). Olin siellä sisähuoneissa —
(Hempeämielisesti.) Oi, voi —

PÖLLÖNKORPI (peräytyy nopeasti). Täällä on nyt Kalle, joka pakahtuu
surusta, kun sinä et ole hänelle kuten kihlatun morsiamen tulee ja
sopi: — (Peräytyy ulko-ovea kohti) — hän katuu kovin — jos on jotakin
rikkonut sinua vastaan — älä tee poikapahaa onnettomaksi — te sovitte
toisillenne — ja te rakastatte toisianne — (Pujahtaa ovesta ulos.)

SAARA. Esa, Esa!

KALLE (astuu esiin). Tuota — (Rykäisee.)

SAARA. Kalle, Kalle! (Vaipuu tuolille.) Kuinka te kohtelette nuoren
tytön sydäntä!

KALLE. Enhän minä.

SAARA. Haavoitit minua sen Maijun kanssa —

KALLE. Niinhän minäkin voisin sanoa.

SAARA. Mitä sanoa?

KALLE. Että haavoitit minua sen Esan kanssa.

SAARA (aivan viattomasti). Eihän minulla ollut mitään —

KALLE. Ei minullakaan — mutta sinullapa oli —

SAARA (nousee iloisena). Mitä? Oletko sinä mustasukkainen?

KALLE (raapii korvallistaan). Kun ei tuota tiedä —

SAARA (riemussa). Sinä rakastat minua — sinä rakastat — (Menee Kallen
kaulaan.)

KALLE. Minäkö —

SAARA. Sinä olet mustasukkainen — oi, sinä siunattu mies —

MAIJU (tulee kyökistä). Ai, ai — anteeksi —

SAARA (varmana ja ylpeänä). Tule sinä vaan! — Tule Kalle! Nyt mennään
juhlaan! (Ottaa Kallea käsivarresta ja menee ovea kohti.) Me kaksi —
sulhanen ja morsian — (Kääntyy sanomaan Maijulle.) Ja tiedä sinä se.
että mies voi puhua ja naureskella ja vaikka poskellekin taputtaa —
(painella) — mielitekoisia tyttöjä — mutta yhden — sen oikean kanssa
hän menee naimisiin — (Menee ja vetää Kallea mukanaan ulos.)

PÖLLÖNKORPI (tulee ovessa vastaan suurella kiireellä). Jahah, jahah!
Hyvä on! Onnea vain!

MAIJU (huutaa heidän jälkeensä). Hyvä on — jos ei lie väärä sattunut!
(Nauraa ja aikoo mennä emännän huoneeseen.)

PÖLLÖNKORPI (sulkee ulko-oven). Hss! Älä välitä heistä! — Kuule! Älä
mene!

MAIJU. Joko patruuna taas tahtoo korvalehtiä nipistellä?

PÖLLÖNKORPI. Sinä olet pyryharakka — mutta ole nyt kerrankin vakava —
edes pari minuuttia —

MAIJU. Ettehän te vaan kosi minua —

PÖLLÖNKORPI. Ash! Saat 10 markkaa, jos olet vakava!

MAIJU. Keneltä?

PÖLLÖNKORPI (ottaa taskustaan). Tuossa!

MAIJU (ottaa rahan). Minä olen hyvin vakava koko päivän. — Kiitos!
(Aikoo mennä.)

PÖLLÖNKORPI (hätääntyneenä). Ei, ei! Älä mene! Minulla on asiaa.

MAIJU (kääntyy). No?

PÖLLÖNKORPI. Se hupsu, vieras herra — se Freckstedt —

MAIJU. Joka minua repi palmikosta —

PÖLLÖNKORPI. Ja jonka kaulassa sinä roikuit —

MAIJU (nauraen). Niinkuin teidänkin —

PÖLLÖNKORPI. Älä naura! — Tuo Freckstedt luulee, että sinä olet Maiju
Taivaloja — se rikas tyttö — Kuule nyt! Jos viisi minuuttia olet
olevinasi Freckstedtin morsian, niin saat 10 markkaa —

MAIJU (näyttää rahaa, jonka sai). Tämänkö?

PÖLLÖNKORPI. Niin.

MAIJU (pusertaa rahan kouraansa ja näyttää nyrkkiä Pöllönkorvelle,
nauraen). Ähä, kutti! Sama lumi ei sada kahta kertaa. (Aikoo mennä.)

PÖLLÖNKORPI. Älä mene, nylkyri! (Ottaa taskustaan rahaa.) Tässä toinen!
Lupaatko?

MAIJU (nauraen). En.'

PÖLLÖNKORPI {pyytäen}. Tee nyt minulle tiima pieni palvelus —

MAIJU. No, minne minun pitää mennä?

PÖLLÖNKORPI. Ei minnekään. Minä haen Freckstedtin tänne —

MAIJU. No, minä lupaan —

PÖLLÖNKORPI (antaa setelin). Tuossa!

MAIJU (ottaa rahan). Mutta en täytä —

PÖLLÖNKORPI (ottaa Maijua korvasta). Äläpäs, sinä pyryharakka!

MAIJU. Irrottakaa heti!

PÖLLÖNKORPI. Täytätkös?

MAIJU. Älkää nipistäkö!

PÖLLÖNKORPI. Vastaa!

MAIJU (kiepsahtaa Pöllönkorven kaulaan). Päästäkää ensin irti!

KALLE (tulee peräovesta). Mitäh!

MAIJU (pääsee irti ja juoksee emännän huoneeseen.) Kyllä täytän —
lupaan ja täytän —

PÖLLÖNKORPI (tyytyväisenä). Hyvä on! Hyvä on!

KALLE. Piippuani minä vaan — (Katselee ympärilleen pöydiltä ja
tuoleilta.) On tainnut jo pudota matkalla —

PÖLLÖNKORPI. Näitkös Freckstedtiä?

KALLE (ei vastaa, etsii vaan).

PÖLLÖNKORPI. Häh!

KALLE. Ei patruunan olisi tarvinnut minulle lakia saarnata — olisi
sanonut vain — tyttö on minun —

PÖLLÖNKORPI. Mikä tyttö?

KALLE. Ei sitä tarvitse olla niin olevinaan — näinhän minä —

PÖLLÖNKORPI. Älä viitsi! Olethan sinä nähnyt tuon pyryharakan —

KALLE. Minä en usko, ennenkuin kysyn —

PÖLLÖNKORPI. Mitä se sinua liikuttaa — onhan sinulla sinun Saarasi —
tule nyt!

KALLE (istuu). En tule. Minä jään tänne — tahdon itse kysyä — minä en
tahdo tulla nenästä vedetyksi — Freckstedt meni muuten äsken tuonne
päin — (Viittaa kyökkiin päin.)

PÖLLÖNKORPI. Jää sitten! Minä menen. — Tyhmeliini! Sanoinhan sinulle,
että kosin rikasta Taivalojaa. (Menee kyökin ovesta.)

KALLE. Kai, kai, sitä naimisiin — mutta, mutta — on siinä toinenkin
mutta —

MAIJU (tulee). Täällähän se on taas se ijänikuinen istuja!

KALLE. Olet kai mulle vihainen, kun tulin niin sopimattomaan aikaan —
näin teidän hommanne ja sain tietää, että olet patruunan morsian —

MAIJU. Ho-hoi! Näkeekö mies unta keskellä päivää. Minä olen
Freckstedtin morsian. (Menee kyökkiin.)

KALLE. Jahah, jahah! (Yksin.) Vai Freckstedtin — (Naureskelee.) Ole
kenen haluat — pääasia on, ettei miehinen mies tullut nenästä
vedetyksi —

MAIJU TAIVALOJA (tulee ulkoa). Anteeksi, että tulen hetkeksi tänne
aurinkoa pakoon!

KALLE (nousee). Olkaa hyvä vaan! Tehkää hyvin ja istukaa!

MAIJU TAIVALOJA (istuu). Kiitos! — Kuuluttehan kai talon väkeen —

KALLE. Tuota — hm! Minä olen —

MAIJU TAIVALOJA. Ettekös tekin ollut täällä äsken, kun se ikävä kohtaus
sattui —

KALLE. Olinhan minä —

MAIJU TAIVALOJA. Minä en voi ymmärtää, miten maisterismies Käyttäytyy
sillä tavoin —

KALLE. Maisteri?

MAIJU TAIVALOJA. Niin — maisteri Pöllönkorpi. Näittehän sen. Ja juuri
hetki sitten hän oli kosinut minua —

KALLE. Maisteriko?

MAIJU TAIVALOJA. Ja hetki sen jälkeen näin hänen syleilemässä tuota
vanhaa Saaraa —

KALLE. Maisterinko?

MAIJU TAIVALOJA. Näittehän sen itse. Ja tuo Saara —

KALLE. Tuo Saara on minun morsiameni — eikä mitä minä näin, ollut niin
vaarallista —

MAIJU TAIVALOJA (hypähtää ylös). Onko Saara teidän morsiamenne?

KALLE. Kyllä se on.

MAIJU TAIVALOJA. Mutta miksi hän sitten syleili maisteria?

KALLE. Maisteriako?

MAIJU TAIVALOJA. Ja miksi maisteri seisoi hänen syleiltävänään?

KALLE. Maisteriko?

MAIJU TAIVALOJA (katsoo hyvin pitkään Kallea, ja lähtee nopeasti
ovelle). Niin — maisteri. (Menee ulos.)

KALLE (seisoo aivan ymmällä ja kieputtaa etusormellaan otsaansa). Olipa
aika tavalla sekaisin! — Maisteri! (Purskahtaa nauramaan.) Maisteri!
(Tulee yhtäkkiä vakavaksi.) Mutta jos se on erehtynyt! Jos se luulee
patruunaa maisteriksi. Ai, ai sentään!

PÖLLÖNKORPI (tulee nopeasti kyökistä). Freckstedt tuli juuri kuistille.
Hän tulee kuin kutsuttu.

KALLE (nopeasti ja puoliääneen). Teidän morsiamenne kävi täällä.

PÖLLÖNKORPI. Täälläkö!

KALLE. Hän luulee teitä maisteriksi — veljeksenne —

PÖLLÖNKORPI Mitä hassua?

KALLE. En tiedä, mutta koko ajan hän puhui maisterista —

HÄRJÄNHEIMO (tulee kyökistä). Minä ajan sinua takaa. Serkkuni on
jollakin tavalla erehtynyt. Hän luulee sinua maisteriksi. Tämä on paha
juttu —

PÖLLÖNKORPI. Selvitetään hänelle!

HÄRJÄNHEIMO. Silloin on varmat rukkaset. Saaran juttu ja —

KALLE. Sen minä jo selvitin —

HÄRJÄNHEIMO. Se on kyllä hyvä, mutta hän on saanut päähänsä, että hänen
miehensä pitää olla —

PÖLLÖNKORPI. — kuin maisteri. Minä olen mies kuin maisteri. (Sivelee
viiksiään.) Kuu vaan saan olla naisen kanssa edes viisi minuuttia
kahden kesken, niin kyllä maistereista päästään — semmoinen poika minä
vaan olen —

FRECKSTEDT ja MAIJU TAIVALOJA (tulevat)

FRECKSTEDT. Niin. Maisteri Pöllönkorpi on kyllä tämän talon omistaja,
mutia minun tietääkseni —

PÖLLÖNKORPI (nopeasti). Ahaa, herra Freckstedt! Teidän morsiamenne on
teitä kovin odottanut — (Huutaa kyökin ovesta.) Maiju! Tule tänne!
MAIJU (tulee.) Sinun sulhasesi, herra Freckstedt, etsii sinua. Mene
hänen kanssaan kävelemään viideksi minuutiksi.

MAIJU. Ulosko?

PÖLLÖNKORPI (ankarasti). Niin! Viideksi minuutiksi —

FRECKSTEDT (katsoo vuoroin toista ja toista Maijua). Heti! Aivan heti.
Mutta minun jäi selittämättä tälle neidille —

PÖLLÖNKORPI. Kyllä minä selitän —

KALLE. Niin — Kyllä maisteri selittää — (Ottaa Freckstedtiä
kainalosta.) Me voimme mennä rauhassa —

HÄRJÄNHEIMO (ottaa Maijua kainalosta). Ja me seuraamme —

FRECKSTEDT (yrittää katsoa yli olkansa). Maisteri! Siinäpä se! Siinäpä
se!

TOISET (tukehuttavat puhelullaan Freckstedtin äänen kuulumattomaksi).

PÖLLÖNKORPI (huutaa heidän jälkeensä). Tulkaa takaisin viiden minuutin
kuluttua!

MAIJU (ääni kuuluu porstuasta). Neljän — yksi on jo mennyt.

PÖLLÖNKORPI (vetää oven kiinni). Hyvä! Hyvä! (Tulee alas.) Rakas Maiju!
Minä kuulin, että sinä jo sait selvityksen tuosta Saaran jutusta. He
olivat riidassa ja minä sovitin heidät. Saara oli ihan syödä minut
siitä ilosta.

MAIJU TAIVALOJA. Voi raukkaa! Hän kai rakastaa niin kovin.

PÖLLÖNKORPI. Aivan hirveästi.

MAIJU TAIVALOJA (menee ihan lähelle). Oi, kuinka sinä olet hyvä!

PÖLLÖNKORPI (istun ja vetää Maijun polvelleen). On niin helppoa olla
hyvä — kun rakastaa.

MAIJU TAIVALOJA. Kyllähän se siltä tuntuu.

PÖLLÖNKORPI. Etkö sinäkin mielestäsi tahtoisi olla oikein hyvä?

MAIJU TAIVALOJA. Tahtoisin.

PÖLLÖNKORPI. Sano vielä kerran!

MAIJU TAIVALOJA. Miksi?

PÖLLÖNKORPI. Sinun mansikkahuulesi jäävät niin somasti auki —

MAIJU TAIVALOJA. Ole vaiti!

PÖLLÖNKORPI. No? Tahtoisin —

MAIJU TAIVALOJA. Tahtoisin —

PÖLLÖNKORPI (suutelee). Sano vielä!

MAIJU TAIVALOJA. Tahtoisin —

PÖLLÖNKORPI (suutelee). Vielä!

MAIJU TAIVALOJA (ottaa molemmin käsin Pöllönkorven viiksistä). Sinulla
on niin kauniit ja komeat viikset!

PÖLLÖNKORPI. He, he, he! Sattumalta.

MAIJU TAIVALOJA (naureskellen). Tahtoisin —

PÖLLÖNKORPI (suutelee).

MAISTERI (tulee emännän huoneesta). Ah! Mitä hemmetin peliä —?

PÖLLÖNKORPI (nousee nopeasti). Saanko esitellä — morsiameni Maiju
Taivaloja — ja veljeni — maisteri Pöllönkorpi —

MAISTERI (tervehtii). Hauskaa tehdä tuttavuuttanne —

MAIJU TAIVALOJA (hämmästyneenä). Maisteri!

MAISTERI. Mutta suokaa anteeksi! Minulla on kiire matkalle. (Menee
kyökkiin.)

MAIJU TAIVALOJA. Maisteri!

PÖLLÖNKORPI. No, onhan se vähän ikävää, että meikäläisestä
multa-aatelista on joku ollut sellainen tyhmeliini, että —

MAIJU TAIVALOJA. Sinä et sitten ole maisteri?

PÖLLÖNKORPI (leveästi). Jumala varjelkoon!

MAIJU TAIVALOJA (nyrpeänä). Mutta minä en tahdo —

PÖLLÖNKORPI (istuu ja vetää hänet taas polvelleen). Etkö tahdo enään
olla hyvä?

MAIJU TAIVALOJA (vastahakoisesti). Sinä olet pettänyt minut!

PÖLLÖNKORPI. Olen poiminut omani kuin mansikan mättäältä — sentähden,
että olet hyvä, olet maailman paras — ja sanot tahtovasi olla hyvä —
sanothan —

MAIJU TAIVALOJA (katsoo häneen- ja nauraa). Tahdon —

PÖLLÖNKORPI. Juuri noin — (suutelee.)

KAIKKI TOISET (tulevat perältä).

MAISTERI (kyökistä). No, joko taas!

PÖLLÖNKORPI (nousee). Saan esitellä — morsiameni Maiju Taivalojan.

SAARA (nopeasti Maiju Taivalojan luo). Oi, voi! Me olemme nyt morsiamet.

HÄRJÄNHEIMO (työntää Maijun esille). Tässä on myös morsian —

MAISTERI. Ahaa! Maiju! Menepäs sanomaan, että valjastavat.

FRECKSTEDT. Mitä peijakasta tämä on? Kuka tämä Maija on?

MAIJU. Minä olin viisi minuuttia teidän kesäheilanne —

MAISTERI. Mitä puhetta tuo on?

MAIJU (avonaisesti). Patruuna tahtoi — ja maksoi siitä 20 markkaa.

HÄRJÄNHEIMO (menee maisterin luo selittämään tilannetta).

MAIJU TAIVALOJA. Sinäkö?

PÖLLÖNKORPI (hyvätuulisesti). Tahdoin pitää Freckstedtin sinusta
erillään siksi, kunnes saisin itse tukevan jalansijan.

MAIJU TAIVALOJA. Missä?

PÖLLÖNKORPI. Sinun hyvässä sydämessäsi.

FRECKSTEDT (Maijulle). Voisitte poistua — kyökkiin. (Ottaa liivin
taskustaan setelin.) Tässä vielä pieni maksu — vaivoistanne!

MAIJU. Kiitos! Kaikkien raha ei kelpaa meikäläiselle. (Ylpeästi.)
Maantieltä saatu ei kelpaa mantuiselle tytölle.

FRECKSTEDT (Maiju Taivalojalle). Onnea vain, neiti! Menitte kihloihin
maisterin kanssa.

MAIJU TAIVALOJA. Niin tein. Mutta naimisiin menen tämän miehen kanssa.

FRECKSTEDT (katselee ympärilleen). Luulen, että jokainen teistä on —

KALLE. — on mies kuin maisteri —

FRECKSTEDT (korottaen ääntään). — on pieni — (hyvin ivallisesti) —
maisteri Pöllönkorpi. (Menee nopeasti ulos.)

PÖLLÖNKORPI (rehevästi). Jaa-ah! Minä ainakin olen aikamoinen
Pöllönkorpi! (Syleilee morsiantaan.)

TOISET (nauravat).

    Esirippu.



