Hella Wuolijoen 'Justiina' on Projekti Lönnrotin julkaisu n:o 3621. E-kirja
on public domainissa koko EU:n alueella, joten emme aseta mitään rajoituksia
kirjan vapaan käytön ja levityksen suhteen k.o. maissa.

Tämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.




JUSTIINA

6-kuvaelmainen näytelmä


Kirj.

JUHANI TERVAPÄÄ [Hella Wuolijoki]





Jyväskylä — Helsinki,
K. J. Gummerus Osakeyhtiö,
1937.






HENKILÖT:

LAAMANNI ROBERT HARMAALAHTI.
HILDA, hänen rouvansa.
RIIKKA, heidän tyttärensä.
SENAATTORSKA HARMELIUS.
JUSTIINA.
OLAVI, hänen poikansa.
TOHTORI STENIUS.
VAPAAHERRA.
VAPAAHERRATAR.
ROVASTI.
RUUSTINNA.
ANDERSSON, oopperalaulaja.
ORAMAA, oopperalaulaja.
PEHTORI MÄKELÄ.
MARI.
KAISA.
SALMINEN.
JOKINEN.


Tapahtuu nykyaikana Harmaalahden kartanossa. Ensimmäinen ja toinen
kuvaelma Harmaalahden kartanon salissa. Toiset neljä kuvaelmaa kartanon
puutarhassa.




JUSTIINAN ESITTELYÄ


Näin siis olen hakenut Justiinan Harmaalahden hiljaisuudesta Suomen
näyttämölle. Siihen oli eräs kummallinen syy.

Muutamia vuosia sitten kävelin eräänä myöhäisenä syysyönä teatterista
kotiin. Olin istunut viisi tuntia katsomassa O'Neillin valtavan
järkyttävää näytelmää »Suru sopii Electralle». Hirveitä rikoksia ja
murhia tapahtui siinä perheen keskuudessa. Antiikkinen Electra-näytelmä
toistui yhdeksännentoista vuosisadan amerikkalaisessa perheessä.
Näytelmä päättyi siihen, että Electra yksin jäi suremaan rikollisen
perheensä häviötä ja hautaantui yksin suljettujen ikkunoiden ja ovien
taakse. Näytelmä loppui siihen, että kaikki talon ovet ja ikkunat
suljetaan.

Sydäntäni kouri, kun tulin ulos teatterista. Minun koko olemukseni
huusi tätä ratkaisua vastaan: Ei! ja tuhat kertaa: ei. En itsekään
tiedä, mikä minussa sanoi ei.

Antiikkisessa draamassa Antigone ja Oidipus tietävät etukäteen, että
he tulevat häviämään kohtalon edessä, mutta sittenkin he taistelevat
ihmisen ylpeätä taistelua kohtaloa vastaan. He kaatuvat taistellessaan.
Heidän ylpeä taistelunsa jatkuu vieläkin vuosituhansien jälkeen.

En käsitä, miksi minun teki mieleni huutaa O'Neillin Electralle: »Älä
sulje ikkunoitasi ja oviasi. Avua ne maailmalle, ihmisille. Tuo talosi
ei seiso tyhjyydessä. Sen ympärillä on eläviä ihmisiä, jotka myöskin
taistelevat olemassaolonsa puolesta. Sure kuolleitasi sillä, että
palvelet eläviä ihmisiä! Elämäsi on tyhjää, järjetöntä, se ei herätä
myötätuntoa minussa. Sinä et taistele kohtaloa vastaan. Häpeä elää
yksin surujesi kanssa rikkaassa, suuressa talossasi, ajatellen vain
itseäsi, omaa suruasi, joka ei lämmitä ketään!»

Perhe voi olla kahden ihmisen salaliitto elämän luomiseksi, mutta
se voi myöskin olla salaliitto elämää vastaan. En muista, oliko se
Balzac vai Anatole France, joka on kutsunut perhettä salaseuraksi,
jossa voi tapahtua minkälaisia rikoksia tahansa, mutta joka siitä
huolimatta ulospäin esiintyy yksimielisenä. Kirjallisuus on ruvennut
suurella epäilyksellä kohtelemaan suljettua perheitä, jonka kaapeista
on löydetty tarpeeksi luurankoja. Sitä ei koskaan tiedä, mikä voi olla
peitettynä johonkin kauniiseen taloon sileännäköisen perheen kulissien
taakse. Joskus kaivetaan ylös lapsen ruumiita, joskus löydetään
hyvinkasvatettu tytär kasarmista, joskus ampuu poika itsensä, joskus
»tyrkyttäytyy» rouva, ja joskus sattumalta paljastuu rikoksia, jotka
vavisuttavat yhteiskuntaa. Useimmiten kaikki tämä johtuu siitä, että
joku perheen jäsenistä exploateeraa toisia, ja juuri tätä toistensa
väärinkäyttämistä löytyy niin usein perheen puitteissa. Nykyaikana
avaa nuoriso pakostakin perheen suljettuja ovia ja ikkunoita. Nykyinen
talousjärjestelmä alkaa pakottaa kaikkia perheen jäseniä ansiotöihin
ja pyrkii lopettamaan keskinäisen exploateerauksen. Yhteiskunta alkaa
katsoa sisään perheen ikkunoista ja avaa sen ovet.

Siinä talossa, jossa Justiina on, ei suljeta ikkunoita, vaan avataan
ne selkosen selälleen ihmisille. Minä lapasin hänet jo monta vuotta
sitten. Vaatimattomana ja arvokkaana kesti hän elämänsä. Kun hänen
avioton poikansa syntyi, ei hän ajatellut itsemurhaa, vaan otti
elämänsä käsiinsä, auttoi itseänsä ja muita. Hän oli ylpeä, ei koskaan
sanonut, kuka oli lapsen isä. Hän ei surrut omaa elämäänsä, vaan
vieläpä otti kantaakseen muitten suruja. Hän piti elämästä kuten
minäkin.

Miten paljon tapahtuu maailmassa! Pohjoisnavan yli lennetään, uusia
kaupunkeja perustetaan, maailman maantiede muuttuu. Ihminen lentää ja
näkee läpi avaruuden tuhansien peninkulmien päähän. Suunnaton verinen
taistelu on käynnissä vanhan ja uuden yhteiskunnan välillä. Ja sittenkö
meidän pitäisi surra omia pieniä surujamme!... Löytyy ulospääsy niistä.
Eikö totta?

Syyskuussa 1937.

_Juhani Tervapää_.



I Kuvaelma


Suuri, vanhanaikainen sali. Keskellä takaseinää ovi verannalle,
kummallakin puolen ovea suuret ikkunat. Vanha mahonkikalusto. Seinillä
perhekuvia ja tauluja. Vasemmalla suuri peili ja pöytä, oikealla
sohvaryhmä, oven pielissä palmuja. Sekä vasemmalla että oikealla kaksi
ovea. Vasemmalla, lähempänä katsomoa taffelipiano, samoin oikealla
antiikkinen piironki, jonka yläpuolella myöskin peili.

Mari ja sisäkkö levittävät ja kiinnittävät valkoisia käytävämattoja
lattialle.

SISÄKKÖ

Tämähän on liian lyhyt, eihän tämä tänne sovi.

MARI

Se lyhempi oli tuolla eteisessä. — Vaikkei näitä nyt enää oikein
muista, kun ei niitä ole niin pitkään aikaan käytetty.

SISÄKKÖ

Mitä varten ne nyt sitten pitäisi lattialle laittaa?

MARI

Kyllä kai Justiina tahtoo kaiken olevan niinkuin silloin, kun
herrassyötinki täältä lähti. Vaikka laamanni se nyt jo on ja korkea
herra.

SISÄKKÖ vihjaten.

On se sitten kummallista, ettei kahteenkymmeneen vuoteen tullut
setäänsä tervehtimään eikä hautajaisiinkaan.

MARI

Mitä se sinulle kuuluu? Ulkomaillahan se kuuluu olleen rouvansa kanssa.

SISÄKKÖ hiljaa.

Kuinkahan Justiinan mahtaa käydä, kun rouva tulee taloon? Ilmankos se
on ollut hermostunut ja koko yön tuolla portaillakin istui.

MARI

Neljäkymmentä vuotta minä olen tässä talossa köksänä ollut enkä vielä
ole tuollaista nähnyt kuin sinä olet — ihmisten asioita nuuskimaan.

SISÄKKÖ

Kyllä ne asiat nuuskimattakin tiedetään... Onhan se Olavi kuin ilmetty
senaattori vainaja. Kyllä ihmiset muistavat, milloin laamanni täällä
oli ja Justiina pojan sai.

MARI

Voi, voi, pidä suusi.

    (Salminen ja Jokinen asettavat eteisen oven pieleen
    koivuja, tulevat ja kurkistavat sisään).

SALMINEN

Tuodaanko tänne sisäänkin koivuja?

MARI

En minä tiedä, kysy Justiinalta.

JOKINEN

Kai tänne sentään saa sisään kurkistaa? Kolmekymmentä vuotta minäkin
olen talossa ollut ja ensi kerran vasta tänne sisään vilkaisen. Ja
täältä sentään se leipä on lähtenyt.

SALMINEN

Ethän sinä ole kurkistanut taivaaseenkaan.

JOKINEN

Eikä tänne päästy vilkaisemaan silloinkaan, kun tämä kaikki oli
olevinaan meidän hallussamme. Se minua aina harmittaa, kun kapinan
aikana tulimme taloa syynäämään ja Justiina seisoi portilla eikä
päästänyt.

JUSTIINA tulee oikealla.

Niin seisoi ja sanoi teille, että tämä on kansakunnan omaisuutta eikä
tätä hävitetä, ja täällä asuu vanhoja ihmisiä, joihin ei kosketa. Eikä
sitten koskettukaan, ja eikös ollut hyväkin näin, sillä tässä sinä,
Jokinen, vieläkin olet, etkä sorakuopassa.

SALMINEN

Missä se kansakunnan omaisuus nyt sitten on?

JUSTIINA

Tässä se on vieläkin, väliaikaisesti vain lainattuna laamannille.

SALMINEN

Hän se hallitsee, ja me seisomme taas oven ulkopuolella.

JUSTIINA

Niin, seisotte ulkopuolella, kunnes teillä on valta avata tämä ovi,
mutta silloin sen yläpuolella ehkä lukee »Museo, avoinna 11—3», tai
»Kunnallissairaala» tai »Lepokoti», joihin voitte päästä vuorokaudet
umpeensa.

SALMINEN

Kummallista, että me aina olemme sinuun luottaneet, vaikka oletkin
asunut tämän talon sisäpuolella.

JUSTIINA

Kohtahan minäkin olen ulkopuolella. Lähden pian pois Harmaalahdesta.

SALMINEN

Älä nyt, Justiina. Minne sinä Harmaalahdesta lähtisit?

JUSTIINA

Tehtaille, työväentalon emännöitsijäksi.

MARI

Voi siunattua, eihän toki!

JUSTIINA

Ettäs sen nyt tiedätte.

JOKINEN

Kuinkas täällä nyt ilman Justiinaa oltaisi?

JUSTIINA

Justiina on saanut tarpeekseen Harmaalahdesta. — Kuule, Salminen, mene
sanomaan pehtorille, että Matin on lähdettävä asemalle täsmälleen
kello seitsemän ja että hän valjastaisi säällisesti eikä putoaisi
pukilta, kun on tottumaton siellä keikkumaan. Jokinen veisi muutaman
koivun vielä portaille ja Salminen tulisi keittiön puolelle, minä annan
peitteen vaunuihin.

    (Jokinen, Salminen ja Justiina poistuvat).

MARI istuutuu lattialle.

Voi jessus siunatkoon, ei suinkaan ne kehtaa Justiinaa pois ajaa. Entäs
poika? Voi, siunatkoon sitä Justiinan elämää!

SISÄKKÖ

Niin, arvasinhan minä.

MARI

Voi jesta, kun minä muistan sen yön, jolloin senaattori herrassyötingin
ajoi pois. Minä nukuin Katrin kanssa keittiökamarissa, kun vanha
senaattori tuli Justiinan oven taakse ja potkaisi sen irti lukosta.
Sängyssähän ne molemmat olivat olleet. Kyliä siinä oli huutoa ja
hälinää. Keskellä yötä oli nuoren herran lähdettävä kartanosta. Minä
pelkäsin hirveästi, ja Katri sanoi, että siellä oli ammuttukin. Tuolla
peilin takana on reikä, senaattorska muutti peilin sen kohdalle. Kyllä
senaattorska oli itkenyt, eikä herrassyötinki enää palannut.

SISÄKKÖ

Kas, kun ne sentään Justiinan taloon jättivät?

MARI

Ajettiinhan se pois, eikä sitä Ylisille kotiinkaan päästetty Se
Alpertiina vainaja oli niin kovasydäminen, että lihallisen lapsensa
ajoi pois kotoa heti, kun rupesi tuntumaan. Eikä sitä kukaan tiedä,
missä se sitten oli ollut, mutta Mäkelän saunassa se poikansa synnytti.
Eikä Justiina ikipäivinä ole kenellekään sanonut, kuka lapsen isä on. —
Kyllä minä tässä Lörpöttelen, mutta älä sinä, Kaisa, huoli siitä puhua
pitemmälle.

SISÄKKÖ

Enhän minä, mutta kun tuo Olavi on aina niin koppava, niin... ikäänkuin
mikäkin nuori herra.

JUSTIINA tulee sisään.

Ettekö te jo joudu tästä? Mari haravoisi vielä tuolta rapun edustalta
jälkiä, ja Kaisa panisi vettä maljakkoihin. Sano Olaville, että hän
toisi kukkia. (Kaisa poistuu. Mari ottaa vasaran ja viimeisen maton.)
Kuule, Mari, kyllä kai ne vanhat jutut tässä talossa jo on unohdettu?
Ei kai teidän joukossanne ole ketään, joka alkaisi kaivaa vanhoja
juoruja ja sotkea ihmisten välejä?

MARI hämillään.

Niin, mitäs ne kenellekään kuuluvat. Eihän kukaan Justiinasta pahaa
puhu.

OLAVI tulee.

Tässä on kukkia, äiti.

JUSTIINA

Hyvä on. (Marille:) Hae sitten harava. (Mari poistuu.) Mitä puutarhuri
sanoi, kun sinä tuollaisen kantamuksen revit?

OLAVI

Haukkui. Oli muutenkin pahalla tuulella. Muijat olivat jättäneet
harvennuskuokat lanttumaalle ja minä sain siitä haukkumiset.

JUSTIINA

Ei sinusta puutarhuriksi ole. Ajattelin juuri sanoa sinulle, että
pääset kohta kouluun.

OLAVI

Minne?

JUSTIINA

Ammattikouluun tehtaille. Olen saanut paikan tehtailla työväentalon
ravintolassa emännöitsijänä, ja muutamme kohdakkoin sinne.

OLAVI kauhistuneena.

Pois Harmaalahdesta? Mitä sinä tarkoitat, äiti? Enkä halua
ammattikouluun.

JUSTIINA kevyesti.

Tarkoitan, että vihdoinkin lähdemme. Jätin hakemukset heti hautajaisten
jälkeen. Meidän on siellä parempi olla, koska tänne tulee vieraita
ihmisiä.

OLAVI

Kuinka on mahdollista elää muualla?

JUSTIINA nauraen.

Älä ole lapsellinen, Olavi. Ainahan sinä olet maailmalle tahtonut.

OLAVI

Mikset ole aikaisemmin lähtenyt?

JUSTIINA

En viitsinyt jättää senaattoria. Nyt tulee senaattorskalle tarpeeksi
hoitajia.

OLAVI

Minulla ei koskaan ole ollut muuta kotia.

JUSTIINA raskaasti.

Työläisen koti. Joutavia, poika, kyllä sinä työläisen kodin tiedät.
Siellä se on, mistä hänen leipänsä lähtee.

OLAVI äkkiä.

Äiti, laamanni on hyvä ihminen, ei suinkaan hän meitä pois aja?

JUSTIINA

Emme me hänen hyvyyttään kaipaa.

OLAVI

Äiti, minä tahtoisin... puhua hänen kanssaan. Minä kertoisin hänelle,
että luen, että aion suorittaa ylioppilastutkinnon.

    (Kaisa tulee tuoden kukkamaljakoita).

JUSTIINA

Kiitos, Kaisa. (Kaisa poistuu.) Olavi, miksi sinä olet ruvennut
kaikenlaista kuvittelemaan? Tämähän on kauheata! Hän on vieras ihminen
meille. Hyvä Jumala, poika, mitä sinä ajattelut?

OLAVI

Minulla on omat ajatukseni, eikä niitä voi kukaan minulta viedä.
Minun kotini ei ole maailmalla. Tuolla pylväskivessä portilla on
sukuni nyrkinsija, ja minun käteni sopii siihen. Minun mittani on sama
kuin isäni ja iso-isäni ulko-oven pielessä. Minun on päästävä samaan
maailmaan, missä hekin ovat eläneet. Hänen on autettava minua, ja sinun
on puhuttava siitä hänen kanssaan.

JUSTIINA

Olavi, meillä ei ole hänen kanssaan mitään tekemistä. Hän ei ole
tahtonut tietää meistä mitään. Minä olen sinut kasvattanut. Sinä olet
minun.

OLAVI

En sinun enkä hänen, äiti. Minullakin on oma elämäni ja minulla
on tekemistä hänen kanssaan, ellei sinulla olisikaan. Olen joskus
ajatellut kirjoittaa hänelle.

JUSTIINA

Se on minun syytäni. Minä en ole opettanut sinua vihaamaan häntä.

OLAVI

Kiitos siitä, äiti.

    (Nostaa Justiinaa ja juoksee ulos, koska senaattorska
    tulee rullatuolissa sisäkön työntämällä].

SENAATTORSKA käskee sisäkköä kädenliikkeellä poistumaan.

Missä minun teeni on? Tietääkö Justiina, että olen saanut odottaa
teetäni viisitoista minuuttia?

JUSTIINA

Anteeksi, senaattorska. Kaikki ovat aivan sekaisin noiden valmistusten
kanssa. Minä lähetän teetä heti.

SENAATTORSKA

Ja, sen minä sanon Justiinalle, talon tapoihin ei tule mitään muutoksia
niin kauan kuin minä elän, vaikka tänne kymmenen laamannia saapuisi —
hän on saanut talon sillä ehdolla.

JUSTIINA

Mutta sehän ei ole mahdollista!

SENAATTORSKA

Muuten tuolla pojalla ei ole mitään asiaa tänne.

JUSTIINA

Eikä minullakaan. Minäkin aion lähteä.

SENAATTORSKA

Sinä? Nehän tulevat hulluiksi, kohta kun mies lähestyy. Eikö Justiina
enää muista, kuka hänet lapsineen haki tuosta saunasta Harmaalahden
vinttikamariin? Kuka on tehnyt Justiinasta ihmisen? Missä Justiina nyt
olisi ilman minua? Tuollaista kiittämättömyyttä sitä saa osakseen. Minä
olen uskonut koko taloni Justiinalle, ja nyt, kun olen vanha ja sairas,
nyt Justiina jättäisi minut. Sellaista se on, kun teikäläisille tekee
hyvää.

JUSTIINA

Hyvä Jumala, enhän minä voi jäädä... hänen rouvansa...

SENAATTORSKA

Tuollaiset asiat on ennenkin järjestetty. Vanhat jutut ovat unohtuneet.
Enollani, kreivi vainajalla, oli talossaan kaksi piikaa, joilla oli
lapset, eikä kukaan puhunut mitään.

JUSTIINA nauraen.

Senaattorska ei ole tainnut huomata, että piiatkin ovat nykyisin vähän
muuttuneet?

SENAATTORSKA

Ihmiset eivät muutu, vaikka elämän muodot muuttuvat. Miksi sinä
lähtisit? Ei sinulla ole syytä karata.

JUSTIINA nauraen.

Pitääkö minun odottaa siksi, kunnes minut ajetaan?

SENAATTORSKA

Sinua ei kukaan aja pois, sinä olet minun palvelijani.


TOHTORI

Hyvää iltaa, senaattorska! Hyvää iltaa, Justiina!

SENAATTORSKA

Iltaa, tohtori!

    (Ulkoa huudetaan Justiinaa).

JUSTIINA

Anteeksi, senaattorska, pehtori taitaa huutaa minua. (Poistuu).

TOHTORI

Näemmä suuret valmistukset, koivut ja haravoidut tiet. Harmaalahti
odottaa uutta isäntäänsä.

SENAATTORSKA

Ja tohtorikin tuli vastaanottamaan Harmaalahden uutta herraa.

TOHTORI

Sekä rouvaa.

SENAATTORSKA

Tohtori, tästä tulee sensaatio. Olen kauan odottanut tätä.

TOHTORI

Kadonneen pojan paluuta. Montako lammasta on lahdattu?

SENAATTORSKA nauraa.

Kysykää Justiinalta.

TOHTORI

Senaattorska, te olette kyynillisin vanha ihminen maailmassa. Sanokaa
minulle kerrankin, mitä hän tietää Justiinasta ja pojasta?

SENAATTORSKA

Ei mitään. Fredrik ei sallinut minun kirjoittaa hänelle. Ettekö te
muista. Niin kauan kuin senaattori Harmehus elää, ei saa kirjoittaa
miehelle nimellä Harmaalahti.

TOHTORI

Ja sittenkin hän jätti kartanon Robertille.

SENAATTORSKA

Sukuvika sekä Justiina. Fredrik tuli melkein normaaliksi ennen
kuolemaansa. Pelkään nyt samoja oireita. Huomaan itsessäni suorastaan
normaalia uteliaisuutta Robertiin.

TOHTORI

Jo on aikakin!

SENAATTORSKA

Ette ole koskaan kunnioittanut harmaita hapsiani. Siksi pidänkin teistä.

TOHTORI

Olen aina valittanut, ettette ole neljääkymmentä vuotta nuorempi. Miksi
annoitte haudata itsenne Harmaalahteen?

SENAATTORSKA

Minä menetin koko sukuni Fredrikin mennessä senaattiin. Minulta kuten
Fredrikiltäkin suljettiin kaikki ovet. Hän ei antanut niitä koskaan
avata. Hän ei tarvinnut ihmisiä ja minä — tarvitsin vain häntä...
Robert oli kagaali, hän uskalsi sanoa Fredrikille päin naamaa, että
suomettarelaiset ovat maamme kavaltajia. Minä pidin Robertista, kaikki
naiset jumaloivat häntä. Olen odottanut häntä.

TOHTORI

Luulen, että muuan toinenkin on odottanut häntä.

     (Justiinan ja pehtorin äänet kuuluvat parvekkeelta).

    SENAATTORSKA

    On valitettavaa, jos hän on niin tehnyt. Saattakaa minut huoneeseeni,
    tohtori. Ehkä on parasta levätä, ennen kuin he saapuvat.

        Tohtori työntää senaattorskan rullatuolin ruokasalin ovelle,
        samalla pehtori ja Justiina tulevat sisään.

JUSTIINA pehtorille, joka jää seisomaan ovelle.

Odottakaa, Mäkelä. Senaattori jätti minulle kaikki taloa koskevat
asiakirjat. Olen järjestänyt ne kuntoon. (Menee piirongin luo ja ottaa
salkun laatikosta.) Tässä ne kaikki ovat. Hänen yksityiskirjeensä olen
polttanut hänen toivomuksensa mukaan. Tuossa salkussa ovat myöskin
senaattorin kirjoituspöydän avaimet. Kaikki mitä hänestä on jäljellä
paitsi historiassa ja meidän, naisten, sydämessä.

PEHTORI

Tuo naisten sydän taitaa olla varmin paikka. Muuten, Justiina, miksette
itse luovuta laamannille kaikkia näitä? Tehän kaikki paikat tiedätte.

JUSTIINA

Minä en jaksa, Mäkelä. Minun on päästävä pois tästä talosta.

PEHTORI

Ei täällä kenenkään ole ollut helppoa.

JUSTIINA

Ei ole, Mäkelä. Harmaata on ollut ja usein veden kantamista seulalla.

PEHTORI

Kattojen paikkailemista ja nurkkien pönkittämistä. Navetan
välikatossakin on tuki joka lehmän kohdalla. Enkä minä ilman teitä,
Justiina, olisi uskaltanut tuottaa nollalautoja ja vuorata muonamiesten
asuntoja sisältä päin.

JUSTIINA

Mutta lapset ovat sentään kasvaneet ja uusi koulutalo on tullut
lähemmäksi. Ja työväentalolle saatiin senaattorilta tontti. Ja
opintokerhoja on sekä ihmisillä paremmat vaatteet ja ympäristöt.

PEHTORI

Näin minäkin, maatalousmies, olen ollut mukana tällaisessa
järjettömässä hommassa täällä puolet elämääni. Enkä minä ilman teitä
olisi pysynyt tässä hassussa talonhoidossa.

JUSTIINA

Senaattori omisti talon. Hänellähän oli oikeus päästää joka nurkka
mädäntymään ja jättää pellot kylvämättä. Yksityisomaisuutta, Mäkelä.

PEHTORI

Voi, voi, ja sitten tulee laamanni ja ehkäpä potkaisee vielä minut,
vanhan miehen, pellolle.

JUSTIINA nauraen.

Ei nyt sentään, Mäkelä. Viekää koko tämä yksityisomaisuus mukananne.
Toivotaan, että tästä päivästä täällä alkaa uusi elämä. Ei minua täällä
enää tarvita.

PEHTORI

Nyt Justiina puhuu joutavia.

JUSTIINA

Järjestäkää vain konttorissanne kaikki kuntoon. He ovat ainakin tunnin
kuluttua täällä. Ja katsokaa, että sauna laamannia varten on valmiina.

PEHTORI

Kyllä minä sen saunan hoidan. (Poistuu).

(Justiina asettelee kukat maljakkoihin, kohentelee pöytäliinoja ja
tuoleja, pysähtyy pianon luo aivan kuin sitä silittäen, menee piirongin
luo, katsoo itseään peilistä ja kääntyy äkkiä pois. Ottaa peilipöydältä
ison simpukankuoren ja katsoen kauas asettaa sen korvaansa vasten.
Tohtori tulee verannalta, kävelee Justiinan huomaamatta keskelle
huonetta.)

TOHTORI

Mitä sieltä kuuluu?

JUSTIINA kääntyy.

Hyvä. Jumala, miten te pelästytitte. Lääkäri-ihminen ja osaa aina
pelästyttää. Ihan sydän seisahtuu.

TOHTORI

No, Justiinan sydän on niin panssaroitu, ettei sitä pienet pelästykset
pysäytä. Seisoo ja kuuntelee simpukkaa sen sijaan, että hääräisi
talossa. Mitäs sinä sieltä kuulet?

JUSTIINA

Kaikkien niitten merien kohinaa, joita en koskaan ole nähnyt enkä
luultavasti koskaan näekään. Tämä on ollut uskollisin ystäväni tässä
talossa.

TOHTORI

Uskollisempi kuin minä?

JUSTIINA

Varmasti, se ei ole koskaan pyytänyt minua emännöitsijäksi tohtorilaan.

TOHTORI

Piruakos minä teen Justiinalle, kun et kerran suostu naimaan minua?

JUSTIINA nauraen.

Justiina tietää säätynsä. Olen saanut siinä suhteessa hyvän
kasvatuksen. Tulen aina muistamaan, miten senaattorska löysi minulta
teidän antamanne Yleisen Kirjallisuuden Historian ja Dostojevskin
Karamazowin veljekset. Hän katseli niitä vähän aikaa tiukasti ja sanoi
sitten ankarasti. Nämä kirjat ovat säätyläislukemista eivätkä oikein
sovi Justiinalle. Justiinan on muistettava, ettei ihmisen koskaan ole
hyvä pyrkiä säätynsä ulkopuolelle. Eikä hänellä ollut mitään sitä
vastaan, että luin punakantisia sosialistikirjoja.

TOHTORI

Niin, ne säätyrajat! Unohdit sinäkin ne aikoinaan...! (Vaitiolo.) Sinä
pidit minusta kerran, Justiina.

JUSTIINA

Pidän vieläkin — ystävänäni, sen tiedätte.

TOHTORI

Roskaa. Miksi vieraannuit minusta? Oliko se Robert?

JUSTIINA

Puhummeko nyt asiat aivan loppuun kerta kaikkiaan?

TOHTORI

Puhu vain. Miksi sitä pelkäät... Olet kuitenkin ollut minun.

JUSTIINA

Teidän... En teidän enkä kenenkään toisenkaan omaisuutta... Hyvä
Jumala, olin yksin, pidin teistä, olitte hyvä minulle... elämä meni
eteenpäin... en pidä teistä kuin miehestä, eikä mikään mahti maailmassa
saa minua enää teidän sänkyynne. Onko selvä?

TOHTORI

Miksi en minä nainut sinua aikanaan!

JUSTIINA

Mitä se olisi auttanut? Olisin nyt jo eronnut teistä... Ollakseni
rehellinen.

TOHTORI

Piru vieköön rehellisyytesi! Mitä hulluutta tuo
tehtaillelähtö-suunnitelma on? En minä sinuun koskisi, vaikka
tulisitkin tohtorilaan.

JUSTIINA

Ensiksi tohtorilassa ei ole tilaa Olaville ja toiseksi, olen ikäni
istunut ja ikävöinyt tässä talossa sairaitten ja vanhojen ihmisten
parissa, kuunnellut vain tuon simpukan kohinaa ja katsellut aamu- ja
iltaruskoja järvellä.

TOHTORI

»Istunut» on hiukan epätarkka määritelmä.

JUSTIINA

Vaikka sitten juossut. Täällä oli hiljaista ja ehkäpä mukavaakin, kun
mukautui toisen tahtoon ja teki pienet tehtävänsä. Olihan minulla aikaa
lukea — ja teidän apunne. Nyt vasta käsitän, miten vähän sittenkin olen
varustautunut elämän varalle. Keittiöstä ruokasaliin, makuuhuoneisiin
ja jälleen takaisin keittiöön. Samaa se olisi teillä. Nyt tahdon
ihmisten keskuuteen poikani kanssa, niin kauan kuin vielä kykenen
tekemään työtä ja ottamaan osaa elämään. Yht'äkkiä minä huomasin
kasvaneeni ulos tämän talon puitteista.

TOHTORI

Että tuo vanha konna ei jättänyt sinulle mitään, ei yhtään penniä
testamentissaan, eikä kouluttanut lastasi!

JUSTIINA

Niin lapsen kuin minunkin oli jäätävä omaan säätyymme.

TOHTORI

Vanha narri, olkoonpa vaikka kuollutkin. Entä tuo nuorempi narri,
Robert?

JUSTIINA

Tohtori, ei puhuta siitä.

TOHTORI

Jättää lapsensa oman onnensa nojaan.

JUSTIINA

Tohtori, tähän ei kenelläkään ole asiaa. Senaattorska on tehnyt
tarpeeksi hyväksemme. Minä vastaan itse kaikesta, mitä on tapahtunut.
Me olemme ventovieraita ihmisiä, laamannilla ei ole minun kanssani
mitään tekemistä. Minä lähden tästä talosta yhtä vieraana kuin tulinkin.

TOHTORI

On suorastaan luonnotonta, ettei ihminen huolehdi lapsestaan. Kuules,
Justiina, olen aina tahtonut kysyä, paljonko hän tietää pojastaan?
Oletko kirjoittanut hänelle?

JUSTIINA

Senaattorska on kerta kaikkiaan järjestänyt tämän asian. Minun olisi
pitänyt lähteä ennen laamannin tuloa, mutta olen odottanut tätä hetkeä
vuosikaudet... Minun teki mieleni itse luovuttaa hänelle hänen vanha
kotinsa... ja sitten — vielä jotakin... Nyt kun se hetki lähestyy,
hävettää minua.

TOHTORI

Olen aina sinulle sanonut, panoksesi on liian suuri.

JUSTIINA

Silloin senaattorin avonaisen haudan ääressä tunsin kuin olisi tuon
vanhan, raihnaisen elämän mukana arkkuun pantu suunnaton määrä kiviä
minun elämästäni. Heitin kolmasti kourallisen multaa, jotta kajahti ja
tuntui. Ja kuitenkin katsoessani ylös näin hämärässä vastapäätä aivan
kuin haamun, joka oli noussut haudasta takaisin elämääni.

    Verannalta lähestyvät askelet. Avonaisesta ovesta tulee
    laamanni. Justiina peräytyy pelästyneenä. Tohtori jää paikalleen.

LAAMANNI

Hyvää iltaa! Luulin koko talon olevan tyhjän.

TOHTORI

Sinäkö se olet, Robert? Tervetuloa kotiin! Miten sinä niin hiljaa
saavuit ilman pauketta ja jyrinää? Vastahan asemallekin lähdettiin.

LAAMANNI

Tulin bussilla ja kävelin tänne. Perheeni tulee junalla. Hauskaa nähdä
sinua! Eihän täällä enää tunne ketään.

TOHTORI

Ei sinuakaan enää tuntisi. Pahuksesti sinä oletkin vanhentunut.

LAAMANNI

Minkä sille voi, vuodet ja kova työ. (Katselee ympärilleen.) Täällä on
kaikki samanlaista, aivan kuin olisin puoli tuntia sitten poistunut.
Ainoastaan ihmiset portilla olivat muuttuneet ja puut kasvaneet.

    (Justiina seisoo liikkumattomana).

TOHTORI

Robert, tässä on Justiina.

LAAMANNI lähestyy Justiinaa, kättelee.

Hyvää ehtoota!

TOHTORI

Kai sinä Justiinan muistat? Tässä on kyllä vähän hämärä.

LAAMANNI

Totta kai minä sen aikaisia ihmisiä muistan, vaikka silmäni ovatkin
vanhentuneet. Missä tätini on?

TOHTORI

Nukahti. Parasta olla häntä häiritsemättä ennen perheesi tuloa.

LAAMANNI

Kuinka hän voi? Hän on kai kovasti vanhentunut? Sureeko hän?

TOHTORI

Hänen surunsa on aikoja sitten surtu. (Vaitiolo).

LAAMANNI pyyhkäisten kädellään silmiään.

Eikö siitä ole jo toistakymmentä vuotta, kun Ala-Kämpissä tapasimme?
Sinähän olet aivan hautaantunut tänne.

TOHTORI katsellen Justiinaa.

Kunnanlääkärin virka on maailman mukavin virka. Tekemistä on, eikä
tarvitse hosua. Hysteerisiä akkoja vähemmän kuin muualla maailmassa,
eivätkä ihmiset hätäile elämänsä ja kuolemansa kanssa eivätkä kapinoi
kuolemaa vastaan. Tulee kun on tullakseen. Minkä sille mahtaa.

LAAMANNI nauraen.

Kuljet siis kauniisti käsi kädessä kuoleman kanssa.

TOHTORI koettaa puhella antaakseen Justiinalle aikaa rauhoittua.

No, nätisti sovitaan. Kun tuo Hakalan Aapeli teki kuolemaa, käski hän
viedä tohtorille kiitoksia, että kaikki kävi hyvin ja henki lähti ilman
suurempaa vaivaa.

JUSTIINA

Tuonko minä kahvia heti vai odottaako laamanni illallista?

LAAMANNI

Kiitos, eipä tässä kiirettä ole. Odotan toisia, ellei tohtori halua
kahvia?

TOHTORI

Myöhemmin. Entäs sauna, Justiina?

JUSTIINA

Sauna on valmiina.

LAAMANNI

Suurenmoista päästä saunaan, Harmaalahden vanhaan saunaan.

JUSTIINA

Olen järjestänyt laamannille vanhan huoneensa. Vai asuisiko laamanni
mieluummin senaattorin huoneessa?

LAAMANNI

En missään tapauksessa. Kiitos. Muistetaanko täällä vielä vanhaa
huonettani?

JUSTIINA

Muistetaan.

TOHTORI

Ei kaikilla ole niin huono muisti kuin sinulla.

    (Justiina poistuu).

LAAMANNI

Harmaalahdesta muistan melkein kaiken. Kiitos kirjeestäsi ja kaikesta,
mitä olet hyväkseni tehnyt, veli!

TOHTORI

Eipähän tässä juuri mitään erinomaista tehtävää ollut.

LAAMANNI

Kai sinä käsität, etten voinut tulla hautajaisiin? Seisoa tuon
leppymättömän ruumiin ääressä ihmisten katseltavana. Se kävi yli
voimieni. Sitä paitsi emme olisi Wiesbadenista ennättäneet ajoissa.
Vaimoni hoito piti sittenkin keskeyttää. Kummallista on tämä
kotiintulo. Tahdoin ensin tulla yksin.

TOHTORI

Vanhaa sentimentaalisuutta! En juuri odottanut sinua hautajaisiin.
Tuskinpa senaattorskakaan odotti. Mutta sitä minä olen ihmetellyt,
ettet koko aikana yrittänyt sovintoa.

LAAMANNI

Minä? No, ei puhuta siitä. Kävihän rouvani häntä kerran Helsingissä
tapaamassa... tuloksettomasti.

TOHTORI kävelee edestakaisin.

Miksi sinä luulet hänen jättäneen talon sinulle?

LAAMANNI

Häpesi kai vähän. Se kai oli tuota vanhaa sukuvikaa.

TOHTORI

Anteeksi, Robert, mutta selkäpiitäni ihan karmii. Minä olen aivan
räjähdyspisteessä.

LAAMANNI

Kiittämättömyytenikö vuoksi? Sinua rauhoittaakseni — kävinhän minä
sentään ensiksi hänen haudallaan...

TOHTORI 'pysähtyy hänen eteensä.

Kuule, Robert, huomasitko äsken tuota naista täällä?

LAAMANNI

Kyllä. Suunnilleen. Eihän niitä voi kaikkia muistaa. Hyvä veli, et kai
sinä loukkaantunut, kun en ole heitä kaikkia jaksanut pitää mielessäni?

TOHTORI

Tiesitkö sinä, kuka tuo nainen oli? Hän oli Justiina.

LAAMANNI

Justiina? Tädillähän oli niitä niin monta keittiössä ja sisäpiikoina.

TOHTORI

Kuulehan, Robert, eikö sinulla sinä yönä, jolloin täältä lähdit, ollut
jotakin tekemistä erään sisäpiian kanssa?

LAAMANNI raskaasti.

Tiina? Jumaliste Tiina! En minä tiennyt, että häntä kutsuttiin
Justiinaksi. Saakeli! (Kävelee edestakaisin.) Tulevatko nuo vanhat
jutut eteen heti, kun oven aukaisen?

TOHTORI

Tulevat. Sekä tyttö että poika.

LAAMANNI

Mitä sinä tarkoitat?

TOHTORI

Tarkoitan sekä Justiinaa että poikaasi.

LAAMANNI

Tarkoitatko, että poikakin on täällä?

TOHTORI

Niin, Olavi, poikasi. Totta kai hän on äitinsä luona!

LAAMANNI

Tämähän on mahdoton tilanne.

TOHTORI

Tarkoitatko, ettet tiennyt Justiinan lapsineen olevan täällä? Olet kai
sitten ainoa näillä main, joka ei sitä tiedä.

LAAMANNI ravistaa häntä.

Tapahtuiko se sittenkin täällä? Täti lupasi huolehtia hänestä, lähettää
hänet jonnekin hoidettavaksi ja pitää huolta lapsesta.

TOHTORI

Se tapahtui kuusi kuukautta lähtösi jälkeen Mukkis-Kallen saunassa,
josta minä hänet henkihieverissä korjasin. Sehän on sangen yleisesti
tunnettu asia.

LAAMANNI

Hyvä Jumala!

TOHTORI

Etkö portilla väen joukossa nähnyt nuorta pulskaa poikaa? Rinta kuin
härkätaistelijalla, uimamestari ja puutarhuri. Tahdotko todellakin
väittää, ettet tietänyt pojasta mitään? No, onpa sitten herranlahja
saada heti parikymmenvuotias poika.

LAAMANNI

Täti kirjoitti kaiken olevan järjestyksessä ja pitävänsä huolta tytöstä
— ja lapsesta.

TOHTORI

Kuten pitikin. Tytöstä tuli uskollinen emännöitsijä, ja poika
kasvatettiin äitinsä säätyyn hyväksi työmieheksi. Minä hänet kustansin
kansanopistoon.

LAAMANNI

Hyvä Jumala, miksei hän koskaan kirjoittanut minulle? Onko se nainen
hullu?

TOHTORI

Ennenvanhaan sitä kutsuttiin hienotunteisuudeksi ja häveiiäisyydeksi.

LAAMANNI kävellen edestakaisin.

Ja tämä tuli vastaani.

TOHTORI sytyttää sikaarin.

Olisi hullumpaakin voinut tulla vastaasi kuin voimakas ja sangen
luokkatietoinen poika sekä hänen arvokas ja arvovaltainen äitinsä.

LAAMANNI

En edes katsonut häneen.

TOHTORI kuivasti.

Hän oli aikoinaan hyvin kaunis, mutta emännyys Harmaalahdessa
senaattorin vallan alaisena on painanut leimansa niihinkin kasvoihin.

LAAMANNI

Jätä minut hetkeksi yksin! En minä sentään ole sellainen roisto, miksi
näyt minua luulevan.

TOHTORI

No, mitäs minun luuloistani. Mutta katso, sedälläsi oli myös luulonsa.
Kyllä se oli Justiina, joka talon sinulle toimitti, vaikkei hän itse
saanut pennin pyörylääkään äijältä, joka pyöritteli markkoja kolmeen
kertaan, ennen kuin hänen palkkansakaan maksoi.

LAAMANNI

Tämä on mahdotonta — eihän hän voi jäädä taloon. Puolen tunnin kuluttua
perheeni on täällä. Sinun täytyy auttaa minua, Stenius.

TOHTORI

Saapeli, aivan oikein. Kuinka minäkään en tullut ajatelleeksi? Kuinka
olisin voinut kuvitella, ettet tiennyt hänen täällä olostaan? Justiina
on kolmattakymmentä vuotta ollut kotonaan tässä talossa.

LAAMANNI

Minun täytyy ajatella. Lähetä hänet luokseni, minun täytyy puhua
hänelle! Ole hyvä ja istu puutarhassa sillä aikaa!

TOHTORI

Kyllä minä lähetän hänet tänne.

LAAMANNI

Ole hyvä, mies, ja tee voitavasi.

(Tohtori poistun. Laamanni istuu pää käsien varassa. Hypähtää
kävelemään edestakaisin ja istuutuu taas. Justiina tulee hiljaa.
Laamanni nousee äkkiä, menee ovelle, hakee vaistomaisesti
sähkönappulaa. Justiina menee toisen oven luo, painaa nappulaa
sytyttäen lamput ja kääntyy. Laamanni katsoo häntä tarkasti ja sanoo
hiljaa. Tiina!)

JUSTIINA

Justiinaksi minua nykyään kutsutaan.

LAAMANNI

Minä muistan... En tiennyt sinun olevan täällä. Miksi et kirjoittanut
mitään?

JUSTIINA

Kirjoittanut? Minne?

LAAMANNI

Tiina raukka! Minä tahdoin suinpäin unohtaa koko Harmaalahden ja
entisen elämäni täältä lähdettyäni.

JUSTIINA hymähtää.

Säälinne on vähän myöhästynyt, laamanni. Minulla ei ole hätää.

LAAMANNI

Minä ymmärrän katkeruutesi.

JUSTIINA

Ei ole mitään katkeruutta.

LAAMANNI katselee häntä kiinteästi.

JUSTIINA

Katsokaa vain minua! Olen kuullut ihmisen kudosten uusiutuvan kerran
seitsemässä vuodessa. Ajasta, jolloin te tunsitte minut, on kulunut
kolme kertaa seitsemän vuotta. Minä olen aivan toinen ihminen ja
niin olette tekin. Niistä kahdesta ihmisestä, jotka eräänä suviyönä
erosivat, ei ole enää mitään jäljellä. Teillä on ollut oma elämänne ja
minulla omani. Luulen, että voisimme asiallisesti suhtautua toisiimme
ilman väärää ja ahdistavaa tunteellisuutta.

LAAMANNI

Myöskin ilman katkeruutta?

JUSTIINA

Myös ilman katkeruutta.

LAAMANNI ojentaa hänelle kätensä, johon Justiina tarttuu. Ei päästä
Justiinan kättä irti.

Miten suurenmoisen ihmisen elämä on sinusta tehnyt, Tiina.

JUSTIINA vetää kätensä pois.

Kovalla alasimella, isolla vasaralla taotun.

LAAMANNI

Elämä on ollut kova minullekin, vaikka olenkin sen ansainnut.

JUSTIINA

Olen tottunut katsomaan eteenpäin. Elämä menee aina eteenpäin, vaikka
se täällä Harmaalahdessa joskus oli pysähdyksissä.

LAAMANNI

Mutta nyt. Miten se lähtee eteenpäin tästä vyyhdestä?

JUSTIINA

Ei ole olemassa mitään vyyhteä. Oli erehdys, että jäin tänne tuloonne
asti, mutta tahdoin itse luovuttaa teille talon. Olen koettanut pitää
hyvää huolta, vaikka se oli vaikeata... Kun istuu yksin harmaan
elämänsä kanssa Harmaalahdessa, on ollut paljon aikaa kuvitella tätä
silmänräpäystä.

LAAMANNI

Vastasiko se mielikuvaasi?

JUSTIINA väkinäisesti nauraen.

Ette kai lankea tunteellisuuteen, laamanni? Joka tapauksessa oli
tämä ikävä erehdys puoleltani. Vasta nyt käsitän, että tästä voi
tulla vyyhti. Minulla on paikka, ehkäpä lähden huomenna. Mutta olisi
löydettävä joku, joka pitää huolta talosta ja senaattorskasta, — olisi
löydettävä joku museonhoitaja.

LAAMANNI

On epäinhimillistä ajaa sinut pois täältä, kodistasi. Mutta jos vaimoni
saa tietää, tulee tavaton skandaali.

JUSTIINA

Ehkä minä lähden täältä heti?

LAAMANNI

Minä puhun järjettömyyksiä. Missä hän on... poikasi... — (vaikeasti) —
poikamme?

JUSTIINA selvällä äänellä.

Poikani on huoneessaan.

LAAMANNI

Hyvä Jumala, enhän voi ajaa sinua pois täältä... Minä tahdon nähdä
hänet.

JUSTIINA

Me poistumme heti ennen rouvanne tuloa. Tilitykseni on pehtorin luona,
samaten inventaario kaikesta, mitä talossa on.

LAAMANNI

Älä puhu noin, älä ole kova. Minne sinä lähtisit?

JUSTIINA

Tehtaille. Suunnitelmani on saada poikani siellä ammattikouluun, mutta
sittenkin... minulla on teille pyyntö... poikani vuoksi... Minua
tukehduttaa, mutta hän tahtoo, että puhuisin kanssanne —.

LAAMANNI

Tiina, sano, mitä minä voin tehdä.

JUSTIINA

Poikani kasvatettiin työläissäätyyn kuten tätinne ja setänne sanoivat.
Sain pitää hänet luonani, mutta minulla ei ollut varaa kouluttaa
häntä. Olen lukenut itse voidakseni opettaa häntä. Tohtori on auttanut
minua. Olavi on sittenkin teidän poikanne. Hän on lahjakas, hänen
mielensä tekee lukea, hän kirjoittaa... Harmaalahti on aina ollut hänen
kotinsa... Puhukaa hänen kanssaan kerran... Hän aavistaa kaiken...
ihmiset eivät unohda... Voisitteko te auttaa häntä eteenpäin...
sivistykseen?

LAAMANNI

Luonnollisesti. Tahdon puhua hänen kanssaan! Halveksiiko hän minua?

JUSTIINA

En usko sitä. Olisin tahtonut hänen olevan vain minun, että hän tulisi
kanssani työläisten joukkoon... mutta hän ei tahdo.

LAAMANNI

Minulla ei ole toista poikaa, vain neljätoistavuotias tytär.

JUSTIINA

Minä tiedän sen.

LAAMANNI

Luonnollisesti tulen auttamaan sinua ja poikaa kaikessa, mitä ikinä
tarvitsette.

JUSTIINA

En ole koskaan pyytänyt teiltä apua itseäni varten, enkä tule
pyytämään. Ajattelen ainoastaan Olavin tulevaisuutta.

LAAMANNI

Olaviko hänen nimensä on?... En tahtonut loukata sinua, Tiina, mutta
tämä tilanne vie suorastaan järjen.

JUSTIINA

Minä kyllä lähden täältä vaikka heti.

TOHTORI tulee Justiinan viimeisten sanojen aikana.

Milla aiotte selittää talon emännöitsijän lähdön samassa
silmänräpäyksessä, kun rouva tulee? Vanhat asiat ovat sentään enemmän
tai vähemmän unohduksissa, mutta siitä vasta lähtisi huhuja liikkeelle.
Justiina ei ole milloinkaan myöntänyt pojan olevan sinun. Ja sitten
senaattorska, joka ei tule toimeen ilman Justiinaa?

LAAMANNI

Minä pyydän anteeksi, Justiina.

TOHTORI

Sen olisit saanut tehdä jo aikoja sitten! Selvintä on, että Justiina
eroaa normaaliin tapaan luovuttaen talon toiselle.

LAAMANNI

Sinä olet oikeassa, jos ei vain Justiinalle tule olo täällä liian
raskaaksi. (Justiina nauraa, kääntyy ja -poistuu vasemmalle.) Äsken
lähtiessäni portilta taloon ajattelin elämäni kerrankin kääntyvän
rauhallisille urille. Olen tapellut velkojeni kanssa tähän asti. Olisin
ehkä saanut jotakin aikaan maailmassa, ellei aina olisi pitänyt seistä
hattu kädessä pankkien ovilla. — Ja nyt, kun taloudellinen asemani
helpottuu, vielä tämä. (Pyyhkäisee kädellään silmien yli.) Miten kaunis
nainen hän vieläkin on... arvokas ja sivistynyt ihminen. Mistä hän
kaiken sen on saanut? Mistä tämä metamorfoosi?

TOHTORI kuivasti.

Ulkopuoli tädiltäsi, sisäpuoli elämältä, tiedot minulta ja huumorin
puoli Veräjän torpan vaarilta.

    (Justiina työntää senaattorskan rullatuolin sisään).

SENAATTORSKA

Robert!

LAAMANNI menee hänen luokseen.

Hyvää iltaa, täti! Pitkästä, pitkästä aikaa!

SENAATTORSKA

Tervetuloa taloosi, Robert! (Katselee häntä.) Harmeliuksia olet. Missä
on vaimosi?

LAAMANNI

Vaimoni tulee junalla. Tulin bussilla. Tahdoin kävellä kotiin.
Kuljeskelin vähän talon liepeillä.

SENAATTORSKA

Olemme odottaneet sinua kauan.

LAAMANNI

Lähdin niin pian kuin oli mahdollista. Täti ei ole paljonkaan muuttunut.

SENAATTORSKA

Olen sairastanut kymmenen vuotta.

LAAMANNI

Minä tiedän. Tädin elämä ei ole ollut helppoa.

SENAATTORSKA

Tahdon sanoa sinulle terveisiä Fredrikiltä. Hän ei saanut itse
sanotuksi, mutta hän jätti talon sinulle, jotta hänen sukunsa jatkuisi.
Hän muuttui ennen kuolemaansa, tuli järkiinsä, ajatteli sukuaan ja oli
huolissaan, ettei sinulla ollut poikaa.( Laamanni, Justiina ja tohtori
säpsähtävät.) Hän toivoi sinun hoitavan Harmaalahtea paremmin kuin hän.

LAAMANNI

Hyvä on. Ei puhuta siitä enempää. Minäkään en ole syytön. (Justiina
poistuu.) Kuinka täti antoi haudata itsensä tänne? Miksette koskaan
tullut kaupunkiin?

SENAATTORSKA

Ei näistäkään asioista puhuta. Me jouduimme pois elämän sivuteille.
Meidät unohdettiin tänne takamaille. Me katselimme täältä ja pidimme
vanhasta kiinni.

TOHTORI

Keisari vainajan syntymäpäivänä pukeutui senaattori univormuun ja istui
päivällispöydässä kaikkine kunniamerkkeineen.

LAAMANNI

Sen minä uskon.

TOHTORI

Itsenäisyyden hän kyllä tunnusti, mutta Svinhufvudia vihasi kagaalina.

JUSTIINA sisään.

Luulen rouvan juuri ajavan kujalta rappujen eteen.

LAAMANNI

Justiina, jos tämä on teille vastenmielistä ja raskasta...

JUSTIINA katsoo häneen kylmästi.

Tämä kuuluu työhöni. Olen aina täyttänyt velvollisuuteni tässä talossa.
(Menee ulos).

SENAATTORSKA

Robert, Justiina on tämän talon palvelija. Hän ottaa vaimosi vastaan
kuten palvelijan tulee.

LAAMANNI

Täti, miksi ette kirjoittanut minulle mitään heistä?

SENAATTORSKA

Minä ilmoitin sinulle huolehtivani tytöstä ja lapsesta ja sen olen
tehnyt. Sentimentaalisuutta ei näissä asioissa tarvita. Harmeliuksen
suvussa ei tähän asti ole kiinnitetty huomiota sellaisiin asioihin.

LAAMANNI

Olin unohtanut talon tavat.

(Kuuluu miten hevoset ajavat rappujen eteen sekä ääniä ulkoa. Tohtori
menee ulos. Laamanni seisoo liikahtamatta takan vieressä. Ensiksi
tulevat Justiina ja sisäkkö, sitten Matti tavaroita kantaen. Heidän
jäljessään laamannitar ja Riikka sekä oopperalaulajat Oramaa ja
Andersson, viimeksi tohtori.)

ROUVA

On tämä taloon tuloa! Ei ihmistä missään. Vain tuo kuski, jolta ei
hohtimillakaan saa sanaa suusta.

RIIKKA

Täällä on ihanaa!

ANDERSSON

Hieno talo! Oikein fiiniä!

LAAMANNI

Hilda, tässä on täti Agnes.

ROUVA

Vai olet sinäkin siellä, Robert? Hyvää päivää, senaattorska. Voi
Robert, eikä mitään vastaanottavaisia omassa kartanossaan! Jaaha,
saanko minä esittää, senaattorska, oopperalaulajat Andersson ja Oramaa.

    Herrat tervehtivät senaattorskaa).

LAAMANNI

Riikka, tässä on täti. Täti, näin suuri tyttö minulla on. Sellainen
villivarsa.

SENAATTORSKA

Tule tänne, Riikka! Tervetuloa vanhan isotädin luokse!

    (Riikka katsoo senaattorskaa ja suutelee häntä äkkiä).

ROUVA

Anteeksi, senaattorska, että tulemme näin myöhään, mutta Robertilla oli
niin kiire tänne, ettei suostunut jäämään aamujunaan. Hauskaa, tohtori,
nähdä teitä täällä! Onpa edes yhdet tutut kasvot. Talo on aivan kuin
museo.

ORAMAA on mennyt taffelipianon hio ja avaa sen.

Tässähän on suorastaan spinetti. Kuule, Andersson! (Soittaa.) Voi,
kuinka liikuttavaa!

ROUVA

Toivottavasti kaikki huoneet eivät ole näin museomaisia. Voi, Oramaa,
mikä kauhea kapine!

JUSTIINA

Tahtoisiko rouva tulia katsomaan huoneita?

ROUVA

Eikö Robert ole järjestänyt meille edes huoneita? Onko täällä
kylpyhuonetta... suihkua? Junassa oli hirvittävän kuuma.

JUSTIINA

Talossa ei ole kylpyhuonetta, mutta sauna on lämmitetty.

ROUVA

Tämähän on keskiaikaa! En voi kärsiä saunaa. Sulkekaa ovet ja ikkunat,
täällä on hirveä veto. Kurkkuni on jo käheä.

RIIKKA

Äiti, älä toru! Täällä on niin ihanaa! Aivan kuin sunnuntai!

    Matti ja Olavi tulevat tavaroita kantaen.
    Olavi tervehtii. Laamanni katselee häntä.

ORAMAA

Sauna on suurenmoista!

ROUVA Olaville.

Varovasti, nuori mies, siellä ovat lääkepulloni.

    (Laamanni nojaa tuoliin, katselee Olaviin kiinteästi).

SENAATTORSKA

Jos Justiina järjestäisi herrasväen heidän huoneisiinsa.

ROUVA

Tekö olette emännöitsijä?

JUSTIINA

Kyllä, rouva.

ROUVA

Laamannittareksi minua sanotaan.

JUSTIINA

Kyllä, laamannitar.

ROUVA

No, emännöitsijä, nyt sitä tuli komentoa taloon! Vaikka kyllä minusta
kaikki palvelijat pitävät. Minä tuon niille aina puserokankaita
matkoilta palatessani.

LAAMANNI

Mutta, Hilda... Me olemme täällä tädin vieraina.

SENAATTORSKA

Minä olen vanha, sairas ihminen. Rouvasi on oikeassa. Komento talossa
kuuluu rouvallesi. Minä muutan pian Alataloon Fredrikin toivomuksen
mukaan.

LAAMANNI

Tätiä ei tästä talosta karkoiteta.

ROUVA

Voi, en minä pahaa tarkoittanut. Mutta minä vaadin täsmällisyyttä
taloudessani, vaikka olenkin taiteilijatar. Mieheni puuro pitää aina
olla valmiina kello 8 ja kaksi kahden minuutin munaa, ymmärrättekö te —
kahden minuutin...

SENAATTORSKA

Justiina, ohjaa herrasväki heidän huoneisiinsa. Tohtori, auttakaa
minut pois. Olen väsynyt. Tulen myöhemmin kanssanne illalliselle.
(Senaattorska poistuu tohtorin työntämänä).

ROUVA

Sangen tiukkasilmäinen ihminen tuo senaattorska. Mammani varoitti,
mutta kyllä minä tässä talossa ohjakset käsiini otan.

ORAMAA ja ANDERSSON

Hyvä, hyvä! Uusi aika!

ORAMAA

Kuulkaa, tuo museo-senaattorska on peloittava.

    (Olavi ja Matti kantavat suurta matkalaukkua sisään).

OLAVI

Minnekä tämä viedään?

ROUVA

Minun huoneeseeni. Kuulkaa, emännöitsijä, ottakaa nämä tavarat
mukaanne. Robert, tule näyttämään meille taloa.

LAAMANNI on katsellut Olavia.

Kyllä.

    (Olavi ja Matti poistuvat).

ROUVA

Kuka tuo mukavan näköinen nuori mies on?

JUSTIINA

Minun poikani.

ROUVA

Vai niin. Oletteko naimisissa? Asuuko teitä koko perhe täällä?

JUSTIINA

Ainoastaan minä ja poikani.

ROUVA Anderssonille, joka on soittanut jazzia pianolla.

Hyvä Jumala, mikä kamala laatikko. Lakatkaa, Andersson! Robert, tule.
Kolkolta tuntuu. Sanoinhan minä, että olisi parempi myydä talo heti.

ORAMAA

Te olette kuin luotu kartanonrouvaksi, Hilda rouva. Tästä tulee ihana
tanssisali.

ROUVA

Kyllä, kun vain saamme tänne flyygelin. Mitä sinä tuijotat, Robert?
(Laamanni katselee ikkunasta ulos.) Aivan kuin haamuja näkisit. Kyllä
minä tätä paljon komeammaksi kuvittelin. Harmaalahden kartano! Eihän
tämä ole kuin suurenpuoleinen talonpoikastalo.

TOHTORI palaa.

Jos minä lähtisin kotiin päin. Tervetuloa Harmaalahteen ja tervetuloa
tohtorilaan käymään!

LAAMANNI

Jäähän illalliselle. Olethan sinä aina ollut täällä kuin kotonasi.

TOHTORI

Teillä on paljon tekemistä tänä iltana. Palaan huomenna.

ROUVA huutaa.

Robert!

TOHTORI

Mene vain!

LAAMANNI

Hyvää yötä sitten! (Lähtee, ovessa tulee Justiina häntä vastaan.)
Justiina! (Aikoo sanoa jotain, mutta poistuu).

TOHTORI Justiinalle.

Noh, miltä tuntuu? Tule pois tohtorilaan. — Ehdot saat itse sanella. —
Hänen makunsa naisiin nähden on mennyt alaspäin.

JUSTIINA

Minusta se on pysynyt muuttumattomana.

TOHTORI

Älä tee vääryyttä itsellesi.

JUSTIINA

En puhu itsestäni, vaan tuosta typerästä Tiinasta.

    Tohtori poistuu Justiinan kanssa. Riikka palaa
    vähän ajan kuluttua. Olavi tulee peitteitä kantaen).

RIIKKA

Kuka sinä olet?

OLAVI

Minä olen Olavi.

RIIKKA

Onko Justiina äitisi?

OLAVI

On.

RIIKKA

Tiedätkö sinä yhtään linnunpesää täällä? Onko niitä puutarhassa?
Hangossa ei ollut linnunpesiä. En ole koskaan eläissäni nähnyt
linnunpesää, tuollaista suloista, pehmeätä pesää, jossa on pieniä munia.

OLAVI

Kai minä löydän neidille jonkin pesän.

RIIKKA

Eihän niiden päälle saa hengittää, eikä saa puhua, kun niitä katselee.
Eikö niin? Muuten lintu hylkää pesän.

OLAVI

En tiedä... niin sanotaan... (Lämpöisesti.) Minä haen monta linnunpesää
neidille.

    ESIRIPPU




II Kuvaelma


Seuraavana aamuna. Rouva tulee puutarhasta elegantissa kesäleningissä,
hattu kädessä. Laamanni tulee hänen perässään.

ROUVA

Navettaan ja talliin en lähde. Sen ihanuuden haisevan puolen saat
pitää itse. Jo riittää, että olen tässä kuumuudessa juossut kanssasi
puistossa ja kuunnellut maisterimuistojasi.

LAAMANNI

Hilda, pehtori odottaa meitä siellä.

ROUVA

Sinne sinä et minua saa. (Aukaisee pianon kannen, alkaa soittaa ja
laulaa).

LAAMANNI huutaa.

Riikka, tuletko mukanani navettaa katsomaan?

RIIKKA vasemmalta.

Tulen isä. Se on hauskaa! (Viitaten äitiinsä hiljaa.) Anna hänen olla.

(Laamanni ja Riikka poistuvat. Rouva soittaa ja laulaa Sibeliuksen
Trianonia. Verannan ovelle tulee Olavi arkana suuri ruusukimppu
kädessä. Jää kuuntelemaan. Rouva kääntyy ja keskeyttää laulunsa.)

OLAVI

En ole koskaan maailmassa kuullut niin kaunista laulua. Laamannitar on
suuri laulajatar.

ROUVA huvittuneena.

Vai niin, miellyttääkö lauluni tämän vanhan laatikon säestyksellä?

OLAVI

Minä pyydän anteeksi. Puutarhuri lähetti kukat, jotka rouva oli
pyytänyt. Ei kai rouva pahastu, että jäin kuuntelemaan? Se oli kovin
kaunista!

ROUVA

Soitatko sinä itse?

OLAVI

Kuka minua olisi opettanut! Olen vain puutarhatyössä. Joskus on
kirkossa ja seuratalolla ollut konsertti ja äiti on vienyt minut sinne,
mutta teidän laulunne on paljon kauniimpaa.

ROUVA

Mikä sinun niinesi on?

OLAVI

Olavi.

ROUVA

Teitkö itse tämän kukkavihon?

OLAVI

Kyllä.

ROUVA

Sinulla on taiteellisia taipumuksia. Puutarhuriksiko sinä aiot?

OLAVI

En. Tahtoisin lukea ja päästä yliopistoon ja paljon muuta.

ROUVA

Mitä se paljon muuta on?

OLAVI

Tahtoisin nähdä elämää, ihmisiä, maita, meriä! (Olavi kumartaa ja
poistuu).

TOHTORI tulee.

Hyvää huomenta, Hilda rouva! Huomenta, Olavi! No, laamannitar, miltä
tuntuu Harmaalahdessa? Eivät kai Harmaalahden haamut häirinneet untanne?

ROUVA

Vierasta tämä on, tohtori. Talo täynnä vanhaa rämää ja kaikki niin
omituisen jäykkää. Pehtori kuin puusta veistetty, mamseli tehty
marmorista. Puutarhapoika lienee ainoa ihminen, joka on ihastunut
musiikkiin ja minuun. Ainoa ihailijani tähän asti.

TOHTORI

Hm, lahjakas poika.

ROUVA

Onhan talo kaunis, mutta se yksinäisyys. Roberthan aikoo erota
virastaan ja jäädä tänne. Minähän kuolen ikävään täällä! Puhukaa te
hänelle järkeä.

TOHTORI

No, no, rouva, onhan täällä seuraakin. Nimismies ja apteekkari
skruuvaavat, eläinlääkäri soittaa kitaraa, Yli-Lehtisen isännällä
on saxofoni, Saarentaustan vapaaherra puhuu lapsenruokkojuttuja
ja ruustinna soittaa Ukko-Noaa taffelipianolla, rovasti harrastaa
lukusijoja ja pitäjän nuoriso pyytää teitä varmasti esiintymään
kesäjuhlissaan.

ROUVA

Älkää laskeko leikkiä, tohtori. En aio antaa haudata itseäni tänne.
Minä tarvitsen kaupunkia, ihmisiä, valoa ympärilleni, tarvitsen
haltioitunutta yleisöä, ihailevia miehiä.

TOHTORI

Hyvänen aika, rovastia en voi taata, mutta me muut tulemme yrittämään
parastamme. Ainakin, mitä minuun tulee.

ROUVA

Te vanha syntinen! Minä esiinnyin viime talvena Pariisissa lähetystön
itsenäisyysjuhlassa. Se oli huumaavaa. Ajattelen syksyllä tehdä
konserttimatkan Saksaan ja minun pitää harjoitella sitä varten, vaikka
mieheni ei ensinkään pidä näistä matkoista. (Lyö muutaman akordin.) Voi
tätä vanhaa rämää!

LAAMANNI tulee pehtorin kanssa. Pehtori jää ovelle.

Se olisi taas kallis matka minulle. Älä häiritse sunnuntairauhaa,
Hilda. Päivää, Stenius! Istukaa tänne, pehtori!

TOHTORI

Päivää! Tuletpa sinä sopimattomaan aikaan. Me täällä harjoitamme
ensiluokkaista flirttiä.

ROUVA

Ei Robert siitä välitä. Hän ei ajattele muuta kuin taloa. Mutta minäkin
tahdon jotain lystiä. Robert, sinun pitää ostaa auto. Mitä hyötyä tästä
perinnöstä muuten on? Pehtori, onko teillä ratsuhevosta? Millä minä
muuten saan aikani täällä kulumaan?

PEHTORI

Ei täällä ole maailman sivu kukaan hevosen selässä istunut, paitsi
nuo pikkupojat hevosia hakaan kuljettaessaan. Eikä täällä ole yhtään
selkähevosta.

ROUVA

Entä vaunuhevosia? Onko muita kuin nuo kaakit, jotka eilen lähetitte
vastaan?

PEHTORI

Ei ole, kun senaattori vainaa niin harvoin ajeli. Työhevosia meillä
vain on.

ROUVA

Robert, sinun täytyy ostaa kunnollisia hevosia.

LAAMANNI

No, no Hilda, tässä on niin monta muuta tärkeämpää rahanläpeä.

PEHTORI

Se on nyt sillä tavalla, että se navetan välikatto on ihka ensiksi
laitettava, kun talvella piikakin putosi ylisiltä. Sitten kun ei
valjaista eikä ajokaluista ole tietoakaan.

TOHTORI

Jaha, nyt se alkaa se maatalouden ihanuus.

ROUVA

Enkö minä sanonut, pois koko roska. Minun tekisi niin äärettömästi
mieleni Välimerelle. Ajatelkaa, suuressa valtamerilaivassa ylhäisten
ihmisten seurassa. Sanoin heti Robertille, että myy tämä talo ja ota
rahat. Tarvitsemmeko me näitä huolia? (Menee ruokasalin ovelle ja
huutaa.) Emännöitsijä, tuokaa meille whiskyä ja soodavettä.

TOHTORI

Mikä ihana ajatus tässä kuumuudessa.

ROUVA

Talo myydään ja ostetaan huvila Hangosta, joka on tämän maan ainoa
mondeeni paikka.

LAAMANNI

Hilda, taloa ei myydä... Sitä paitsi tädillä on oikeus asua täällä
elinikänsä.

ROUVA

Jätä hänelle asuinoikeus, mutta myy. (Panee kätensä laamannin
kaulalle.) Mutta kyllä me tämän hoidamme. On sitä ennenkin hoideltu
itsepäisiä miehiä.

    (Justiina tulee tuoden whiskylaseja ja sooda-pulloja).

LAAMANNI ei huomaa häntä.

Katsos, tohtori, tuolla lailla niitä miehiä hoidellaan ja pidellään.
Minkäs heille voit?

TOHTORI

Kyllä huomaan, että Hilda rouva osaa miehiä käsitellä.

LAAMANNI

Varo vain sinäkin! (Justiina tarjoaa whiskyä kivettynein kasvoin.
Laamanni ei huomaa häntä. Sanoo nauraen pehtorille.) Varokaa vain,
pehtori, tätä meidän rouvaamme, hän on tottunut kesyttämään karhujakin.
(Laittaa itselleen whiskyä.) Niillä on tullut tavaksi Helsingissä,
milloin joltakulta ministeriltä tarvitaan määrärahoja, panna rouvani
ministerin viereen istumaan ja kyllä lähtee. (Katsahtaa äkkiä ylös
Justiinan kivettyneisiin kasvoihin ja hätkähtää).

ROUVA

Ne hemmottelevat minua, tohtori. Kyliä minä tavallisesti saan mitä
tahdon. Jos ei muu auta, laulan vähäsen, katson silmiin ja sitten ne
sulavat.

    (Justiina tarjoaa).

PEHTORI

Ei rouvan nyt sentään pitäisi ajatella talon myymistä, kun se kerran on
vanha sukutila.

LAAMANNI

Ei millään, Mäkelä, mieluummin ostetaan tilalle ratsuhevoset.

ROUVA

Kyllä minä saan mitä tahdon, olen aina saanut. Miehet vähän aikaa
pyristelevät vastaan, mutta sulavat sitten kuin vaha, kun heitä oikein
osaa käsitellä.

PEHTORI

Aijai!

TOHTORI

Oikein!

ROUVA

Eivät miehet ole kuin suuria lapsia. Pysyvät hyvällä tuulella,
kun heidän kanssaan leikkii ja jurnuttavat saaden kaikenlaisia
päähänpistoja, kun heidät jättää yksin. Kun miehiltä jotain haluaa,
pitää auttaa heitä eikä odottaa sitä, milloin he itse keksivät. Mies
itse ei keksi mitään.

LAAMANNI

Kuuletko, tohtori?

TOHTORI

Kuulen ja ihailen.

ROUVA

Kyllä minä miehet hoidan, kun heitä vain on. Ja lysti heitä on hoitaa.

TOHTORI

Aijai, hän on vaarallinen! Kuinka meidän vielä käy, pehtori?

    (Justiina aikoo poistua).

ROUVA

Joko me pian saamme kahvia? Ja muistakaa, miehelleni pitää aina olla
paahtoleipää kahvipöydässä.

JUSTIINA

Kyllä, laamannitar. (Poistuu).

ROUVA

En eläissäni ole nähnyt noin jäykkää ihmistä. On kuin mikäkin haamu.

    (Tohtori ja laamanni katsovat muualle).

PEHTORI yskäisee.

Kyllä Justiina mukava ihminen on. Senaattori piti hänestä. Kukaan muu
ei kelvannut hoitajaksikaan, ei hänelle eikä senaattorskallekaan.

ROUVA katsoen laamanniin.

Onko hän nyt niin luotettava, että hänelle voi uskoa kaikki tavarat?
Hänellähän on ollut tilaisuus viedä vaikka mitä.

PEHTORI

Voi, voi!

LAAMANNI

Hilda hyvä, Justiina on ollut talon varmuuslukko.

ROUVA

Kyllä ne lukot tunnetaan. Kun niillä ei ole minkäänlaista silmälläpitoa.

PEHTORI nousee kiusaantuneena.

Laamanska hyvä!

TOHTORI

Justiina on kaiken epäilyksen yläpuolella.

PEHTORI

Siellä rakennusmestari odottaa. Saanko lähettää Olavin tuomaan
piirustukset tänne?

LAAMANNI

Hyvä on.

    Pehtori poistuu. Oramaa ja Andersson tulevat).

ORAMAA

Mikä julma otus siinä oli?

ROUVA

On se pehtori. Mikäkin tomppeli. Meidän täytyy saada sellainen pehtori,
jolla on hienot ratsusaappaat ja jonka kanssa minä voin ratsastaa
kirkonkylään. Robertista ei ole ratsastajaksi.

ANDERSSON

Ihastuttavaa! Siltalan pehtoori. Minä lähden maanviljelyskouluun ja
Hippodromiin.

ORAMAA

Ja minä kirjoitan operetin. Harmaalahden pehtoori. (Alkaa soittaa).

TOHTORI verannan ovella.

Hiljaa nuoret herrat. Pitäjän moraalitarkastus saapuu.

ROVASTI tulee ruustinnan kanssa.

Saako tulla? Häiritsemmekö?

LAAMANNI

Hyvää päivää, tervetuloa, rovasti! Tämäpä oli ystävällistä! Päivää,
ruustinna! Tässä on rouvani.

    Ruustinna ja rovasti tervehtivät ensin rouvaa ja tohtoria,
    sitten Oramaata ja Anderssonia, jotka livistävät.

ROVASTI

Herran rauhaa. Kuljimme tästä ohi Amandan kanssa ja ajattelimme,
että mennäänhän vanhan ystäväni poikaa tervehtimään. Kuulimme, että
saavuitte eilen.

ROUVA

Olkaa hyvä ja istukaa.

RUUSTINNA

En ollut tässä surutalossa hautajaisten aikana. Ne hautajaiset
toimitettiinkin sellaisessa hiljaisuudessa.

LAAMANNI

Valitettavasti emme ennättäneet ajoissa ulkomailta kotiin.

RUUSTINNA

Me kyllä kuulimme. Oli kovin surullista, että vieraat kädet saattoivat
ystävämme hautaan. Mutta Martin puhui hänen haudallaan niin
sydämellisesti, että koko kirkkokansa itki.

ROVASTI

On siitä pitkä aika, kun laamanni viimeksi oli näillä mailla. Kovin
yksinäistä tässä talossa on ollut, kun Fredrik vainaja oli niin
vieraantunut kaikesta.

LAAMANNI

Niin, omalaatuisensa erakkoluonne hän oli aina.

RUUSTINNA

Ja laamannitarhan ei ole koskaan ollut näillä main?

ROUVA

Niin, kun mieheni oli niin kovin turhanpäiväisestä seikasta
riitaantunut setänsä kanssa.

ROVASTI yskäisee.

Rakas Fredrik oli niin raskas luonne. Ikävintä oli hänen vihamielinen
suhtautumisensa kirkkoon ja seurakuntaan viimeisinä aikoina.

RUUSTINNA

Ei hän viime vuonna suostunut pitämään lukusijojakaan talossaan.

TOHTORI

Ruustinna hyvä, sairas ihminen.

ROVASTI

Niin, ehkäpä nämä maalliset asiat olivat jo kaukana hänestä.

JUSTIINA tulee ovelle. Laamannitar, kahvi on valmista.

ROUVA

Tullaan kohta.

    (Justiina poistuu).

RUUSTINNA tohtorille hiljaa.

Vieläkö tuo ihminen on talossa?

TOHTORI samaten.

Ruustinna, muistakaa evankeliumia.

RUUSTINNA ääneen.

Tuo nainen, joka ei päästänyt Martinia antamaan sairaalle viimeistä
ehtoollista.

TOHTORI

Ruustinna hyvä, minun määräyksestäni.

RUUSTINNA

Vai niin, eipä ollut ensimmäinen kerta, kun riistitte kirkon
lohdutuksen kuolevalta.

TOHTORI

Minä uskallan olla vähän eri mieltä tästä lohdutuksesta.

RUUSTINNA

Senhän me kyllä olemme kokeneet.

TOHTORI rouvalle.

Ruustinna ei pidä minusta. Hän ei hyväksy minua. Varoitan teitä jo
etukäteen. Meillä on vanhaa kaunaa.

RUUSTINNA

Tohtori liioittelee.

TOHTORI

Vanhaa vihaa, rajariitoja hengen ja ruumiin valtakunnan välillä.

ROVASTI

Tohtori on tunnettu rienaaja, mutta kärsivällisyytemme on suuri.

ROUVA

Saanko pyytää kahville? (Avaa ruokasalin oven).

OLAVI tulee ulko-ovelle piirustukset mukanaan.

LAAMANNI toisille.

Olkaa hyvä, käykää kahville. Minä katselen ensin näitä pehtorin
lähettämiä navetan piirustuksia, sillä rakennusmestari odottaa.
(Kaikki muut menevät ruokasaliin. Laamanni ottaa piirustukset ja istuu
tuolille. Olavi seisoo oven luona katsellen. Laamanni on katselevinaan
piirustuksia, sanoo yht'äkkiä.) Tule lähemmäksi, Olavi! (Olavi lähestyy
ja seisahtuu pianon luo. Hiljaisuus.) Onko äitisi puhunut sinulle?

OLAVI

Ei ole.

LAAMANNI

Mutta sinä tiedät kuitenkin?

OLAVI

Tiedän. Ihmiset ovat silloin tällöin vihjailleet.

LAAMANNI

Etkö ole kysynyt äidiltäsi?

OLAVI

En.

LAAMANNI

Miksi et ole?

OLAVI

Ei sellaisesta puhuta.

LAAMANNI

Oletko kovin katkera minulle?

OLAVI

En ole. Näin sitä kai usein maailmassa tapahtuu.

LAAMANNI

Äitisi tahtoo lähteä pois täältä.

OLAVI

Minä kyllä ymmärrän sen.

LAAMANNI

Ja sinunkin pitäisi lähteä.

OLAVI

Onhan sitä tilaa maailmalla. Minun on pidettävä huolta äidistäni.

LAAMANNI

Mutta ellet sinä lähtisikään, vaan jäisit tänne?

OLAVI

Äiti tahtoo, että menisin teollisuuskouluun.

LAAMANNI

Mutta jos jäisit tänne? Riikalle tulee kotiopettaja, lukisit
ylioppilaaksi hänen johdollaan tai tulisit Helsinkiin kouluun?

OLAVI

Että minä pääsisin lukemaan! Että saisin jäädä tänne! Entäs äiti?

LAAMANNI

Äiti kyliä suostuu siihen. Hän lähtee pois. Sinä jäisit tänne ja
lukisit.

OLAVI

Että minä pääsisin lukemaan! (Kyyneleet silmissä.) Ajattelin kuitenkin
lukea, vaikka teollisuuskoulun jälkeen. Olen nähnyt unta siitä. Kun
vain jaksaisin lukea työajan jälkeen!

LAAMANNI

Ei sinun tarvitse tehdä muuta työtä. Sinä tulet asumaan täällä talossa.
Tuolla Riikan huoneen viereisessä kulmahuoneessa.

OLAVI

Minäkö?

LAAMANNI kävelee edestakaisin.

Aion ottaa sinut talooni ja kouluttaa kaikessa hiljaisuudessa.

OLAVI

Entäs äitini?

LAAMANNI

Hän tulee olemaan mielissään siitä. Mutta tästä ei saa tulla
skandaalia. Sinä et koskaan saa ilmaista, missä suhteessa olet minuun.

OLAVI

Entäs rouvanne?

LAAMANNI

Tulen sanomaan hänelle, että aion antaa sinun opiskella, koska olet
lahjakas poika.

OLAVI

Olen uneksinut joskus... (Hiljaisuus. Äkkiä.) Saanko näyttää teille,
mitä olen kirjoittanut?

LAAMANNI

Luonnollisesti. Kaikki, mitä olet kirjoittanut ja tehnyt. Sinä jäät
luokseni ja saat kaiken, mitä tarvitset. Otan sinut mukaani kaupunkiin
ensi viikolla. Hankimme sinulle parempia vaatteita.

OLAVI

Ettei teidän tarvitse hävetä minun takiani?

LAAMANNI

Minä tiedän, ettei minun tarvitse hävetä sinun takiasi. Olethan sinä
Justiinan poika.

OLAVI kädet silmillä.

Saanko minä... saanko minä...? Se on niin lapsellista... Olen joskus
kuvitellut, että luen omin voimin, pääsen yliopistoon ja luen
tuomariksi. Sitten tulisin luoksenne ja sanoisin: isä. Olisinhan
minä lukenut paljon enemmän, mutta olen pienestä asti työskennellyt
puutarhassa ja iltaisin aina niin väsynyt, että olen nukkunut melkein
paikalleni. Aamuisin olen noussut aikaisemmin ja lukenut. Talvisin
piilotin kynttilän äidiltä, kun äiti pelkäsi, etten nukkuisi tarpeeksi.
(Hiljaisuus.) Saanko minä koskaan sanoa: Isä?

LAAMANNI nousee ja ravistaa häntä olkapäästä.

Kahden kesken, poikani. Eihän se kuulu kenellekään muulle.

OLAVI

Isä... On niin kummallista! Olen lukenut kaikki teidän kirjoituksenne,
kaikki teidän puheenne, kaikki mitä teistä on ollut lehdissä.
Äidillähän on kaikki teidän kirjoituksenne ja kirjanne. Emme ollenkaan
hyväksy teidän mielipiteitänne, mutta äiti on aina lukenut kirjojanne.

LAAMANNI

Vai ette hyväksy? Taidatte olla sosialisteja molemmat?

OLAVI

Niin olemme, me kuulumme työväenluokkaan. Mutta minulle on isä aina
ollut vähän kuin Jumala.

LAAMANNI kääntyy poispäin, kävelee ovea kohden, palaa.

Sinä et siis ole vihainen minulle?

OLAVI

En, eikä äitikään ole. Sellaista on elämä, sanoo äiti. On meillä
välistä ollut hauskaakin äidin kanssa. Saanko minä kertoa tästä äidille?

LAAMANNI

Saat, ja sano, että minä pidän sinusta.

OLAVI nielaisee.

Kyllä minä sanon.

    (Toisesta huoneesta huudetaan. »Robert»).

LAAMANNI -pyyhkäisten silmiään.

Vie nämä piirustukset pehtorille, tehköön mitä tahtoo. Näkemiin, Olavi.
(Poistuu. Justiina tulee ruokasalin ovessa häntä vastaan.) Minä pidän
Olavista, Tiina. (Menee ruokasaliin. Justiina nojautuu seinään).

OLAVI hiljaa.

Äiti, ja minä pidän hänestä. Minä jään tänne Harmaalahteen hänen
luokseen. Luen ylioppilaaksi, pääsen yliopistoon. Äiti! (Nostaa
Justiinan ylös.) Minä saan sanoa. »Isä» kahden kesken.

JUSTIINA

Älä hulluttele, Olavi, päästä minut. (Hervottomana.) Sinä siis jäät
tänne.

OLAVI

Niin, jään tänne, äiti. Saan huoneen Riikan huoneen vierestä.

JUSTIINA

Hyvä on, kun sitten vain muistat käyttäytyä hyvin.

OLAVI

Minä käyn sinua katsomassa — aina.

JUSTIINA hymyillen.

Totta kai. (Kokoaa viinilaseja tarjottimelle.) Mene nyt, Olavi. Tulevat
kohta tänne.

(Olavi juoksee ulos piirustuksia heilutellen. Justiina luhistuu
seisoessaan pöydän ääressä, aivan kuin ei jaksaisi nostaa tarjotinta.
Nyyhkytys vavisuttaa hänen ruumistaan. Rouva ja ruustinna tulevat
ruokasalista.)

ROUVA Justiinalle.

Justiina veisi vielä kuumaa kahvia herroille. Ruustinna on hyvä ja
istuu tänne mukavampaan tuoliin.

    (Justiina poistuu).

RUUSTINNA

Kiitos, laamannitar. Täällä on paljon viileämpää. Niin, minulla olisi
vähän asiaa laamannittarelle.

ROUVA

Antaa miesten jutella siellä. Meillä on täällä paljon mukavampaa.

RUUSTINNA vilkuillen ympärilleen.

Joko tuo ihminen lähti?

ROUVA

Jaa, tämä meidän emännöitsijämmekö?

RUUSTINNA

Niin, tuo kamala ihminen. Minä arvasin, ettei laamannitar taida
ollenkaan olla selvillä tämän talon tapahtumista.

ROUVA

En vähääkään. Miehenikin on ollut poissa täältä kaksikymmentä vuotta.

RUUSTINNA

Niin on ollut. Eikä hän siis ole kertonut laamannittarelle mitään?
Mutta, rakas laamannitar, tämä mitä nyt kerron, on ainoastaan meidän
keskeinen asia. Tiedän, ettei teillä ole täällä muita ystäviä kuin
tohtori, ja pidän niin kuin kristillisenä velvollisuutenani selvitellä
teille eräitä kiusallisia ja suurta pahennusta herättäneitä seikkoja
tässä yhdyskunnassa. Erikoisesti tuon ihmisen suhteen, joka täältä
äsken lähti.

ROUVA

Vai niin, minä arvasin ensi silmänräpäyksessä, että tässä on koira
haudattuna, koska tuo emännöitsijä on niin vapaasti saanut hallita
kaikkea täällä. Oliko hänellä ehkä jonkinlainen erikoinen suhde mieheni
setään?

RUUSTINNA

Voi, voi, laamannitar, tuolle ihmiselle on kaikki mahdollista.
Ajatelkaa, hän ajoi Martinin ulos täältä, kun Martin olisi tullut
lohduttamaan vanhaa ystäväänsä hänen kuolinvuoteelleen. Ja samaten hän
ei laskenut ketään ihmistä senaattorskan puheille. Ajattelin, että
kyllä minun velvollisuuteni on avata laamannittaren silmät.

ROUVA

Hänellähän on myös poika?

RUUSTINNA

Niin, eikö laamanni ole kertonut mitään?

ROUVA

Ei kerrassaan mitään, vaikka olen kysellytkin.

RUUSTINNA

Niin, kyllä sen arvaa. Ikäväähän se on kovasti, mutta maailmassa on
niin monenlaisia suhteita.

ROUVA

Hyvänen aika! Minä vähän ajattelin poikaa katsellessani, että hänellä
on kuin vähän säätyläispiirteitä. Ei suinkaan hän vain ole sedän? Sehän
olisi kauheata!

RUUSTINNA

Niin, on sitä vähän puhuttu vanhaan patruunaankin, ja kuka tietää,
minkälaista elämää täällä on vietetty? Mutta totta puhuakseni — asia on
vielä ikävämpi.

ROUVA

Ruustinna hyvä, puhukaa vain.

RUUSTINNA

Kuka nyt niitä kaikkia ihmisten juttuja tietää, mutta... (katselee
ympärilleen) ... kyllä kai minun velvollisuuteni oli selittää
laamannittarelle... Ei kai laamannitar aio jättää tuota ihmistä taloon?

ROUVA

Tohtori ja mieheni suosittelevat häntä.

RUUSTINNA

Voi, hyvä Jumala, kyllä tämä on skandaali. Että tuo ihminen jäi taloon,
kun laamannitar tuotiin tänne. Mitähän koko pitäjä sanoo?

ROUVA

Ruustinna puhuu vain selvemmin, mitä ruustinna tarkoittaa.

RUUSTINNA katselee ympärilleen, melkein kuiskaten.

Eikö laamanni ole kertonut, miksi hän riitaantui setänsä kanssa?

ROUVA

Hyvä Jumala! Ei suinkaan vain... Minullekin pisti sydämeen, kun
katselin poikaa... ei suinkaan vain...?

RUUSTINNA nyökkää päällään.

Niin, laamannitar raukka, kyllä se taitaa olla niin. Vanha senaattori
oli löytänyt heidät yhdessä eräänä yönä ja siitä hän suuttui
laamannille iankaikkisesti. Senaattorska otti sitten tytön lapsineen
taloon ja täällä hän on sitten hallinnut kuin mikäkin rouva.

ROUVA

Ja tuo ihminen on talossani, ja mieheni jättää hänet taloon äpäränsä
kanssa. Tämä on kauhistuttavaa!

RUUSTINNA

Voi laamannitar raukka, minä tiedän, se on kovaa, mutta velvollisuuteni
kristittynä ihmisenä oli ilmoittaa teille, jotta skandaali välttyisi.
Ei kai teidän miehenne tuota ihmistä taloon jättäisi, mutta tuo
tohtori, hänhän se on, joka sitä täällä pidättää. Puhutaan, että
tohtorikin on vähän... ymmärrättehän...?

ROUVA

Minkälainen nainen talossani? Uskomatonta, että mieheni on tuonut minut
tällaisen katon alle. Silmänräpäyksessä on hänen täältä lähdettävä!

RUUSTINNA

Rauhoittukaa, laamannitar, rauhoittukaa! Kyllä tästä hyvää tulee.
Kaikki on tohtorin vehkeilyä.

ROUVA

Tämä on kirottu talo — voi aavistukseni!

RUUSTINNA

Herrat tulevat tänne päin. Jumala auttakoon teitä kärsimään tämän
kaiken. Minä neuvoisin, ettei laamannitar näyttäisi tietävänsä
mitään, etteivät herrat huomaisi. (Tohtori, laamanni ja rovasti
tulevat.) Martin hyvä, laamannin herrasväellä on vielä varmasti paljon
katseltavaa ja nähtävää. On jo aika meidän lähteä.

LAAMANNI

Saako vielä olla sikari, rovasti? Oli hauskaa taas kuulla paikkakunnan
juttuja. Mitä kiirettä herrasväellä olisi?

RUUSTINNA

Martinilla on vielä ristiäiset kotona tänään. Eerolan nuori isäntä
tulee poikaansa kastamaan. Herran haltuun, rakas laamannitar, toivon
näkeväni teidät myös pian pappilassa! No, Martin!

ROVASTI

Niin, kyllä tässä jo vähän kiire olisi kotiin. Iloitsen seurakuntani
puolesta teidän saapumisenne johdosta. Näkemiin, laamannitar, näkemiin
laamanni!

    (Rovasti ja ruustinna, hyvästelevät ja poistuvat.
    Tohtori kumartaa. Laamanni saattaa vieraat ulos ja palaa).

ROUVA seisoo yhteenpuristetuin huulin.

Minä tahtoisin puhua kanssasi, Robert. Tohtori, olkaa hyvä ja jättäkää
meidät kahden.

LAAMANNI

Miksi sinä olet niin juhlallinen? Mitä nyt on tapahtunut?

ROUVA

Sen tulet kohta näkemään.

TOHTORI

Lähden senaattorskan luo. — Taitaa ruustinna olla puhunut uutisia.
Arvasinhan minä, kun hänellä oli niin kiire. (Poistuu).

ROUVA

Kyllä hän on puhunut. (Juoksee ympäri huoneita.) Kuinka monta äpärää
sinulla on Harmaalahdessa?

LAAMANNI

Ainoastaan yksi.

ROUVA

Ja sinä et voinut puhua siitä minulle... ja tuot minut saman katon alle
tämän naisen kanssa?

LAAMANNI

Puhua? On niin paljon, mistä emme ole puhuneet toisillemme.

ROUVA

Jos sinä nyt samalla tunnustaisit, paljonko sinulla niitä on. Ja
niillekö sinun rahasi ovat menneet?

LAAMANNI

Ahaa! Kyllä minun rahani ovat kaikki menneet sinulle. Tätini on pitänyt
tästä naisesta huolen.

ROUVA

Niin, sinullahan näkyy olevan rouvia enemmänkin. Minä kai olen tässä
talossa aivan tarpeeton.

LAAMANNI

Turhaa on kai sinulta odottaa inhimillistä sääliä, Hilda. Tämä oli
onnettomuus nuoruudessani. En ollut tietoinen siitä, että Justiina
ja poika olivat täällä. En koskaan tiedustellut heidän kohtaloaan.
Luulin, että tätini maksoi heille eläkettä. Tyydyin tähän halpamaisena
pelkurina... koetin vain unohtaa...

ROUVA

Ja sinä nait minut, viattoman tytön, kertomatta mitään

LAAMANNI

Viattoman? Ohh!!!

ROUVA

Minulla ei ollut äpäriä.

LAAMANNI

Ei, sinulla oli hyvä lääkäri.

ROUVA

Sinä... Sinä uskallat?

LAAMANNI

Niin, minä uskallan tällä kertaa.

ROUVA

Ja sinulle minä olen ollut uskollinen, vaikka miehet ovat polvillaan
rukoilleet minulta rakkautta!

LAAMANNI

No, no, Hilda, parempi olla puhumatta näistä asioista.

ROUVA

Tämä nainen käyttäytyy kuin mikäkin rouva talossa... ja tuo
senaattorska-tätisi on meistä päärouva... Aiotko sinä jättää tuon
naisen taloon? Aiotko sinä tehdä tästä talosta haaremin? Entäs tuo
poika?

LAAMANNI

Minä aion kouluttaa pojan... Hänen äitinsä lähtee pois.

ROUVA

Aiotko ehkä ottaa pojan perilliseksesi? Hävittämään lapsesi omaisuutta?

LAAMANNI

Lain mukaan hän tulee kuitenkin perimään osan omaisuudestani.

ROUVA itkien.

Tämä on kuulumatonta! Minä tahdon heti pois täältä. Sinun täytyy
myydä talo. Heti paikalla! Minun täytyy puhua asianajajan kanssa.
Tämä on kauheata! Mitä hyötyä koko perinnöstä on? Minä sain luopua
oopperaunelmistani sinun vuoksesi, koko laulajatarurani... mikä minä
nyt olen? Sinun huushollerskasi. Hyvä Jumala, aiot heittää omaisuutesi
piikojen pojille. Sinä olet tullut mielipuoleksi. (Juoksee itkien
ympäri huonetta).

LAAMANNI

Huutosi on aivan turha. Sinä et tahtonut enempää lapsia. En tule
hylkäämään poikaani.

ROUVA

Koko maailmalle tulen huutamaan, miten sinä olet kohdellut minua.

SISÄKKÖ tulee.

Anteeksi, laamanni. Saarentaustan vapaaherra ajoi juuri rappujen eteen
ja kysyy, ottaako herraväki vastaan. Rouvakin on mukana.

ROUVA

Käske sisään! Hyvänen aika! (Kasaa liinansa ja hattunsa sohvalta.) Vie
nämä pois ja sano, että kunnostavat teepöydän. (Järjestelee hiuksiaan
peilin edessä.) Herranen aika, minne käsilaukkuni jäi? (Laamanni
ojentaa käsilaukun. Rouva puuteroi nenäänsä taskupeiliin katsoen.)
Mahtaako sisäkkö edes osata serveerata teetä?

LAAMANNI katselee häntä pilkallisesti hymyillen.

Kyllä kai Justiina osaa ottaa vieraita vastaan tässä talossa.
(Vapaaherra ja vapaaherratar tulevat.) Hyvää päivää! Tervetuloa.

VAPAAHERRATAR

Hyvää päivää! Emme suinkaan häiritse? Kävimme pappilassa, ja Adolf
tahtoi välttämättömästi poikkeamaan Harmaalahteen toivottaaksemme
teidät tervetulleiksi pitäjään.

VAPAAHERRA

Oli hauskaa, että laamanni palasi vanhalle sukutilalle. Että tuo vanha
Fredrik sentään loppujen lopuksi tuli järkiinsä.

ROUVA

Hyvää päivää, vapaaherratar. Tapasimmehan muutama vuosi sitten
presidentin kutsuissa. Muistan vieläkin vapaaherrattaren ihastuttavan
mustan samettipuvun.

VAPAAHERRATAR

Aivan oikein, nyt minäkin muistan. Adolf oli oikeassa väittäessään,
että olin tavannut teidät. Adolfilla on erinomainen muisti.

VAPAAHERRA

Ainakin naisten suhteen.

ROUVA

Olkaa hyvä ja istukaa.

VAPAAHERRATAR

En ole ollut Harmaalahdessa moneen vuoteen. Miten senaattorska voi?

LAAMANNI

Verrattain hyvin, mutta hän on lepäämässä ja näyttäytyy harvoin.

VAPAAHERRA

Niin, Fredrik vainaja hautasi itsensä sekä rouvansa. Suuri originaali!
Tiedättekö, että viime vuonna täällä käydessäni hän uhkasi testamentata
talonsa kodittomien koirien kodiksi. Mutta taisi veri sentään olla
vettä paksumpaa.

LAAMANNI

Vai kodittomien koirien kodiksi?... se sopii...

VAPAAHERRA nauraen.

De mortuis nihil... Hänellä oli päähänpistonsa! Puimakone taisi olla
ainoa kone, jota hän talossaan kärsi, ja ruista taidettiin leikata
sirpillä.

LAAMANNI

Niin, minä kuulin pehtorilta.

ROUVA

Ei autoa, ei traktoria, ei ratsuhevosta talossa ja aataminaikaiset
vaunut.

VAPAAHERRA

Mutta kumma, kun hän sen väkensä kanssa tuli toimeen. Kun meillä
kaikilla on ollut rettelöitä torpparien ja muonamiesten kanssa, on
Harmaalahdessa aina ollut rauha. Mutta se kai johtui siitä, että hän
erotti torpat jo ennenkuin laki tuli voimaan, ja muonamiehet saivat
tehdä täällä, mitä tahtoivat. Se oli luultavasti pääasiassa tuon
mamsellin, Justiinan ansiota.

VAPAAHERRATAR

Vieläkö Justiina mamselli on täällä?

ROUVA

Vielä, mutta ei kauan.

VAPAAHERRA

Tuollaiset museokapineet käyvät kai ajan oloon vähän epämukaviksi?
Mutta oletteko kuulleet, mitä täällä kapinan aikana tapahtui?

LAAMANNI

Emme vielä.

VAPAAHERRA

Siitä on juttuja vaikka kuinka paljon! Kun punaiset tulivat kartanoa
ryöstämään, seisoi Justiina portilla ja sanoi, etteivät he pääse sisään
ennen kuin portilla on kirjoitettuna. »Museo, avoinna 11—3», eivätkä he
sisään tulleetkaan, ja kaikki täällä säilyi, vieläpä itse Fredrikkin,
joka kuulemma aina makasi pyssy vierellä.

VAPAAHERRATAR

Kyllä siitä juttuja on. Mutta, rakas laamannitar, aiotteko nyt jäädä
tänne kokonaan? Entä musiikkinne?

ROUVA silmäillen laamanniin.

Tulemme vain kesäisin asumaan täällä. Sitä paitsi on minulle syksyksi
suunniteltu konserttimatka Saksaan.

VAPAAHERRATAR

Miten ihastuttavaa, Adolf, laamannitarhan laulaa hurmaavasti. Meillä
on parin viikon päästä suuret päivälliset Adolfin syntymäpäivänä.
Toivomme, että laamannitar on niin ystävällinen ja ottaa nuottinsa
mukaan. Veljeni tulee mielihyvin säestämään. (Keskustelevat keskenään).

VAPAAHERRA

Fredrik vainaja oli viimeinen originaali näillä mailla, kun Aliojan
kapteeni ja Tourun patruuna Argillander kuolivat. Siinä sitten oli
erinomainen pari. Voi niitä juttuja, kun Argillanderistakin kerrotaan.
Nimismies Collander vainaja kertoi minulle, että he olivat jakaneet
pitäjän Pitkälampea myöten kahtia. Oli nimittäin sovittu, että kaikki
lehtolapset Pitkälammen oikealla rannalla ovat Argillanderin ja
vasemmalla rannalla Kutunojaa myöten kapteenin. Eikä niistä sitten
paljon käräjöity, kukin maksoi lapseneläkkeet omalla puolellaan. Mutta
sitten oli tuolla vasemmalla puolen kerran puute piioista ja Collander
valitti, että pitäjän asiat menivät vallan sekaisin, kun ei papoista
saatu selvää ja käräjille uhkasi tulla eläkejuttuja. Collanderin piti
kutsua papat luokseen ja järjestää rajat uudelleen.

    (Vapaaherra ja vapaaherratar nauravat, myöskin
    laamanni ja rouva yrittävät nauraa).

LAAMANNI

Taisin minä sedältäkin tuon jutun kuulia.

VAPAAHERRA

Niin, mutta sille Collanderillekin tapahtui vahinko. Sattui
nätinpuoleinen emännöitsijä ja miesparka lankesi ja vihdoin tuli
häät, vaikka ukko olikin siinä kuudenkymmenen korvilla. Kun hän
sitten häitten jälkeen tuli käymään meillä, utelin, kuinka veljen nyt
noin hullusti kävi. Collander sanoi. enhän minä aikonut ympätä jaloa
verta pitäjän yhteiseen kansaan, mutta sattui vahinko. (Vapaaherra ja
vapaaherratar nauravat, laamanni ja rouva yrittävät hymyillä.) Niin,
nämä ovat niitä pitäjän juttuja, mutta täytyyhän laamannnin kotiutua.
Toivottavasti te aiotte ruveta oikein viljelemään tilaanne? Jos saan
olla avuksi neuvoillani, teen sen mielelläni.

LAAMANNI

Suuri kiitos, olenhan minä tässä kokematon, eikä juridiikkani paljon
auta, mutta pehtori Mäkelä tekee luotettavan vaikutuksen.

VAPAAHERRA

Sallikaa minun antaa teille yksi opetus. lannoittakaa, lannoittakaa,
lannoittakaa, ettei tarvitsisi lakki kourassa Jumalalta sadetta
rukoilla.

LAAMANNI

Kaikesta päättäen on peruslannoitus maanviljelijäin kallishintaisin
intohimo.

VAPAAHERRA

Niin, rahaa se tulee nielemään. Mutta noblesse oblige, omistus
velvoittaa meitä suurtilallisia, vaikka se olisikin rahan kaivoon
heittämistä. Kortti tuo ja kortti vie, mutta maanviljelys ei kannata.

ROUVA

Voi, vapaaherra, puhuisitte mieluummin järkeä miehelleni. Ei hänestä
maanviljelijäksi ole. Hänhän on tiedemies ja juristi, ja istuu ainakin
kuudessa valtion komiteassa.

RIIKKA juoksee sisään huutaen.

Isä, saanko minä lähteä Justiinan ja Olavin kanssa viemään kukkia
isosedän haudalle?

ROUVA

Riikka, hiljaa, etkö sinä näe, että täällä on vieraita? Vapaaherratar,
tässä on tyttäreni, joka jo on ennättänyt maalla villiintyä. Riikka,
etkö sinä tervehdi vieraita?

RIIKKA niiaa vieraille.

Isä, saanko minä mennä?

LAAMANNI

Riikka, et sinä saa tällä tavoin hyökätä sisään.

RIIKKA

Tohtori-setä sanoi, että Justiina lähtee pois täältä. Sinä et saa antaa
hänen mennä pois.

VAPAAHERRATAR

Jaha, se on juuri tämä vanhan senaattorin kuuluisa Justiina. Hän on
varmasti tullut kovin itsevaltiaaksi.

ROUVA

Hän on aivan mahdoton olemaan talossa.

RIIKKA

Hän on hieno ihminen. Isä, sinä et saa antaa hänen mennä. Hän näytti
minulle kaikki ihmeelliset vanhanaikaiset kukat ja kertoi, miten minun
piti niitä hoitaa, ja kaikki tädin vanhat arkut ullakolla. Ja hänellä
on tallessa vaarin ylioppilaslakkikin, isä, ja piippu, jonka vaari sai
Snellmannilta. Ja hän sanoi minulle, että minun piti aina muistaa, että
alakerran kulmahuoneessa on asunut Sprengtporten, joka ensimmäisenä
ajatteli Suomen itsenäisyyttä. Etkä sinä, isä, ole koskaan minulle
siitä kertonut.

ROUVA joka on turhaan koettanut keskeyttää Riikkaa.

Riikka, tämä on sopimatonta!

VAPAAHERRA

Tuollaiset vanhat talonlukot tietävät paljon tarinoita. Aivan oikein,
Sprengtportenhan on ollut täällä piilossa.

RIIKKA

Harmaalahti on aina ollut Justiinan koti.

ROUVA

Riikka, ole hyvä ja mene huoneeseesi. Lapset eivät saa sekaantua
tällaisiin asioihin. Anteeksi, vapaaherratar, että tyttäreni on näin
huonosti kasvatettu, mutta te käsitätte, — ainoa lapsi.

    (Laamanni seisoo liikkumattomana katsellen ovelle).

VAPAAHERRA

Kyllä minä ymmärrän. Sellaisesta talonlukosta on sangen vaikeata
päästä, mutta pieni eläkehän heitä tavallisesti lohduttaa.

VAPAAHERRATAR

Laamanittarella on varmasti paljon tekemistä ja järjestämistä
kodissaan. Pistäydyimme vain silmänräpäykseksi.

    (Kaikki nousevat).

ROUVA

Mutta kuppi teetä?

VAPAAHERRATAR

Ei millään muotoa, mutta tervetuloa Saarentaustaan niin pian kuin
olette päässeet selville Harmaalahdesta. Olemme niin iloisia, että
olemme saaneet sellaisen intresantin lisän seurapiiriimme.

VAPAAHERRA

Ja muistakaa, laamanni, tulen mielelläni neuvomaan kaiken mitä voin.

    (Yleinen hyvästeleminen, laamanni ja rouva saattavat
    vieraat ulos. Riikka jää yksin, istuu nyrkit silmillä).

ROUVA palaa.

Sinä menet huoneeseesi etkä tule sieltä ennen huomisaamua. (Riikka
poistuu).

LAAMANNI on tullut sisään.

Miksi sinä rankaiset Riikkaa? Siksikö, että hänellä on hyvä sydän?

ROUVA

Robert, ole hyvä ja soita kelloa!

LAAMANNI soittaa.

Mitä sinä tarkoitat?

JUSTIINA tulee sekä tohtori.

Laamannitar soitti?

ROUVA

Olkaa hyvä ja korjatkaa tavaranne ja lähtekää tässä silmänräpäyksessä
talostani yhdessä äpäränne kanssa.

LAAMANNI

Justiina on jäänyt tänne minun pyynnöstäni auttamaan sinua ensi
päivinä. Hänellä luonnollisesti ei ole mitään halua jäädä tämän katon
alle minuutiksikaan. Mutta minä sanon sinulle, Hilda, hänen poikansa
jää tänne ja koulutetaan kuten oma lapsemme. Tämä on viimeinen sanani,
jota ei tule muuttamaan minkäänlainen hysteerinen kohtaus sinun
puoleltasi. Ja jos sinä yrität tehdä elämän pojalle sietämättömäksi,
tulen minä vetämään siitä johtopäätökseni.

ROUVA menee vasemmanpuoleiselle ovelle. Kylmästi.

Sinä et hävennyt tuoda minua saman katon alle rakastajattaresi kanssa.
Tätä en ikinä tule antamaan sinulle anteeksi. (Paukahduttaa oven
kiinni).

    (Justiina seisoo ovella puhumatta, silmät kiinni).

TOHTORI

Justiina, autoni on täällä, vien sinut tohtorilaan.

JUSTIINA

Kiitos, voin hyvin kävelläkin. Minä valitan, laamanni, taloon
jäämistäni. Se oli aivan järjetön teko. Minä ymmärrän rouvaanne ja
käsitän myöskin, ettei poikani voi jäädä tänne.

LAAMANNI

Minä sanon myöskin sinulle kerta kaikkiaan, että minun poikani jää
tänne ja minä tulen huolehtimaan hänestä ja vastaan, että häntä tullaan
kohtelemaan hyvin tässä talossa. Minä pyydän, ettet mainitse Olaville
tästä kohtauksesta.

JUSTIINA

Minkälaiseksi tulee hänen elämänsä tässä talossa?

LAAMANNI

Minä kyllä vastaan siitä.

JUSTIINA sammuneella äänellä.

Hän pitää Harmaalahdesta ja isästään... se on sitä romantiikkaa.

LAAMANNI

Anna anteeksi, Justiina. Mikään muu ratkaisu ei ole mahdollinen. Minun
on vältettävä skandaalia. Tuleehan Olavi käymään luonasi... Anna minun
pitää huolta sinustakin.

JUSTIINA yksinkertaisesti.

Se on tarpeetonta. Hyvästi.

TOHTORI

Minä vien sinut tohtorikaan, Justiina.

JUSTIINA menee piirongin ohi.

Kiitos. Sittenkin, laamanni. Minulla on tässä eräs vanha ystävä,
sallitteko minun ottaa sen mukaani? (Ottaa simpukankuoren ja asettaa
sen korvaansa vasten.) Minun mereni kohina...

LAAMANNI

Luonnollisesti, Justiina, sinä voit ottaa tästä talosta mukaasi kaiken,
mistä pidät.

JUSTIINA katselee ympärilleen ja vihdoin laamanniin.

Kaiken, mistä pidän... kaiken... (Menee ovelle).

SENAATTORSKA tulee rullatuolissa Justiinaa vastaan. Mari, joka on
tuolia työntänyt, poistuu.

Minnekäs Justiina tuon muschelin vie? Se on aina ollut tuolla
piirongilla. Pane se takaisin!

LAAMANNI

Olen antanut sen Justiinalle. Täti, Justiina lähtee pois.

SENAATTORSKA

Justiinako? Ei Justiina täältä minnekään lähde. Minä tarvitsen
Justiinaa.

ROUVA joka on kuunnellut oven takana, hyökkää sisään.

Minä ajan tämän naisen äpärineen pois. Heidän on lähdettävä heti
paikalla.

SENAATTORSKA jääkylmästi.

Minä arvasin... sinulla ei näy olevan huumorintajua... Olen vanha ja
sairas, en tule kauan olemaan tiellänne. Minä tarvitsen Justiinaa,
kukaan toinen ei osaa hoitaa minua. Robert, sinä et voi jättää minua
ilman hoitajaa. Hän ei tule olemaan tiellänne. Minä muutan kuitenkin
Alataloon.

JUSTIINA

Senaattorska, minä en voi jäädä.

SENAATTORSKA

Eikö Fredrik vainaja sanonut Justiinalle, ettei Justiina jättäisi
minua? Robert, minun elämäni ei enää kärsi muutoksia. Tämän lyhyen ajan
saatte kestää.

ROUVA

Kuinka te, vanha ihminen, voitte vielä sietää tuollaista skandaalia?
Robert, jos tämä nainen ei lähde, lähden minä, ja heti paikalla.

LAAMANNI menee ulko-ovelle ja avaa sen molemmat puolet. Rauhallisesti.

Ole hyvä, Hilda, ovi on auki!

JUSTIINA

Laamanni, herrantähden — minä lähden!

ROUVA

Mitä? Sinä... sinä... (Tukehtuen.) Sinä aiot ajaa minut ulos talostasi,
jotta saisit jäädä tänne tuon naisen kanssa. En lähde täältä ilman
sinua. Siksipä tahdoit, etten olisi tullut tänne mukaasi. Nyt minä
ymmärrän. Ja että tekin, vanha ihminen, kehtaatte sietää tällaista
epäsiveellisyyttä. Enkä lähde, Robert hyvä, en lähde ikinä.

    (Justiina seisoo liikahtamatta katsellen laamannia).

SENAATTORSKA

Tjaah! Tämä oli sensaatio! Justiina ja tohtori, viekää minut
huoneeseeni.

    (Justiina laskee simpukankuoren takaisin paikoilleen ja menee tohtorin
    työntämän senaattorskan jäljessä ulos).

ESIRIPPU




III Kuvaelma


Noin kuukautta myöhemmin. Näyttämön taustassa Engel-mallisen kartanon
päärakennuksen julkisivu. Mahtavat portaat pylväineen. Portaitten
edessä hyvin hoidettu puutarha. Keskellä suihkukaivo, vasemman- ja
oikeanpuoleisissa kulmauksissa lehtimajat penkkeineen. Esiripun
avautuessa Olavi istuu parvekkeen kaiteella pylvääseen nojaten. Sisältä
salista kuuluu soittoa, ja laulua. Kaunis kesäilta.

RIIKKA tulee oikealta, pysähtyy suihkukaivon kohdalla.

Olavi, mitä sinä siellä istuskelet? Tule väentupaan! Siellä on pehtorin
nimipäivätanssit,

OLAVI

Enkä tule. Ja pikkutytöt lähetetään nukkumaan.

RIIKKA

Ettäs viitsitkin kuunnella tuota äidin liritystä kaiket illat!

OLAVI

Olen kuullut niin vähän musiikkia, ja äitisi laulaa hyvin.

RIIKKA

Tule sinne väen joukkoon, siellä sinä olet ennenkin ollut!

OLAVI

Minun on vaikeata olla heidän kanssaan. Sinä et minua käsitä.

RIIKKA

Sinä vain koetat olla äidin mieliksi.

OLAVI

Älä puhu roskaa!

RIIKKA

Ei äiti kuitenkaan sinusta pidä, vaikka hän onkin niin olevinaan. Olavi
edessä ja Olavi takana.

OLAVI

Riikka, älä kiusaa minua.

RIIKKA

Äitisi valvoo tädin luona jo kolmatta yötä ja päivää.

OLAVI

Tiedän.

RIIKKA

Mikset mene häntä katsomaan?

OLAVI

En minä nyt mene.

RIIKKA

Minä pidän äidistäsi, Olavi. Hän ymmärtää kaikkia. Kyllä minä sellaista
äitiä tottelisin.

OLAVI tulee alas.

Sinä et tottele ketään.

RIIKKA

Äitisi silmät ovat niin surulliset, niin surulliset, että minua ihan
itkettää...

OLAVI

Älä puhu noin! Vai onko äiti valittanut jotakin?

RIIKKA

Hassua! Hänkö muka valittaisi! Minä niin soisin, että hän menisi
naimisiin tohtorin kanssa.

OLAVI

Kylläpä kehtaatkin puhua kaikenlaisia Marien juoruja.

RIIKKA

Älä ole olevinasi, vaikka oletkin Olavi! Kyllä minä tiedän kaikki
asiat. Voi, voi, kun sinä viitsit puhua laamannista ja laamannin
rouvasta ja olet olevinasi vieras. Aivan kuin en tietäisi, että olet
veljeni.

OLAVI

Riikka, pidä suusi kiinni taikka minä tukin sen!

RIIKKA

Tuki vain. Ja mamma nyt aivan ui jaloudessa, kun suostui ottamaan sinut
taloon.

OLAVI

Kuinka sinä puhut äidistäsi. Häpeä vähän!

RIIKKA

Enkä häpeä. Kyllä minä ne äidin konstit tunnen. Varo sinäkin! Ei niin
sen vertaa hän pidä sinusta eikä minustakaan. Hän pitää vain tuosta
Hilda Harmaalahdesta.

OLAVI

Hyvä Jumala, missä sinä olet tuollaiseksi tullut?

RIIKKA

Millaiseksi? Minä vain näen kaikki asiat sellaisina kuin ne ovat.
Isäkin näkee, mutta hän ei tahdo nähdä. Mutta minä tahdon ja sinun
äitisi tahtoo. Hän ei pelkää niin kuin sinä.

OLAVI

Jätä äitini rauhaan! Kuulehan, Riikka, miksi sinä nuuskit ja pidät
silmällä äitiäsi? Hän on jalo ja suuri taiteilijatar.

RIIKKA

Herra jesta sinun sokeuttasi! Sinä olet samanlainen kuin nuo pojan
nulikat tuolla. (Viittaa saliin päin).

ROUVA tulee parvekkeelle.

Mitä te taas riitelette siellä, Olavi ja Riikka?

OLAVI

Emme me riitele. Riikka vain kiusaa minua väentupaan tanssimaan
pehtorin nimipäiville. (Kaukaa kuuluu hanurinsoittoa).

RIIKKA

Olavi, tule pois, siellä on paljon hauskempaa. Talli-Matti opettaa
minulle polkkaa. Tule, Olavi, se on paljon lystimpää kuin tuo jatsi.
(Juoksee pois).

ROUVA huutaa hänen jälkeensä.

Riikka, sinä et saa. Varjele sitä tyttöä! (Sisältä alkaa kuulua laulua
ja soittoa.) Voi, jos rovasti ja ruustinna vihdoinkin lähtisivät.
Ruustinna alkaa käydä hermoilleni.

OLAVI

Saamarin käärme. Minua hän nyt tituleeraa nuoreksi herraksi, vaikka on
iänkaiken kutsunut Olaviksi.

ROUVA

Voi, minä kuolen ikävään täällä. Jutella nyt pitäjän juoruja ruustinnan
ja apteekkarskan kanssa, kun kaikki miehet sillä välin istuvat
skruuvipöydässä. Minä, joka olen minä. Muistan, miten John Forssell
lauloi minulle yli kuohuvan samppanjalasin viime vuonna tähän aikaan.
Laulaessani Pariisin lähetystössä kokoontui hurmaantunut yleisö
ympärilleni... ja täällä ruustinna puhuu koko iltapäivän virkatuista
lapsenkoltuista ja nimismiehen rouva sikansa kuudestatoista porsaasta,
ja miehet pelaavat korttia. Robert kävelee pelloilla pehtorinsa kanssa,
ja Riikka tirkistelee minua häijyillä silmillään. Minä olen yksinäinen
nainen, jonka elämä on haudannut Harmaalahteen.

OLAVI

Tiedätkö, ketä sinä muistutat? Eino Leinon Teodoraa. Luin sitä viime
yönä.

ROUVA

Oletko sinä koskaan rakastanut, Olavi?

OLAVI

En. Ketä minä olisin voinut rakastaa?

ROUVA

Silloin sinä et vielä tiedä, mikä on ihaninta elämässä, Olavi.

OLAVI

Öisin herään ja kuuntelen, laulatko sinä. Et tiedä, miltä tuntuu, kun
äkkiä koko elämä on avoinna.

ROUVA ottaa Olavia käsi-koukusta.

Sinä olet nuori ja voimakas... Eikö ole ihanaa olla nuori? Minäkin olin
kerran nuori... Onko sinun kylmä?

OLAVI

Ei. Sinä tulet aina olemaan nuori.

ROUVA

Imartelija!

ORAMAA ja Andersson tulevat oikealta.

Olen tanssinut karjapiikojen kanssa. Olemukseni on navetanhajun
myrkyttämä.

ANDERSSON

Valtaistuin kymmenestä tipasta Eau de verveinea. Hylätkää nuori
barbaari! Leijailkaa syliini sieppaamaan, jumalallinen Hildiinamme!
Sieluni janoaa kulttuurinne raffinemangia.

OLAVI

Karjapiikamme peseytyvät ja uivat, eivätkä pyhävaatteissa haise
navetalle. — Ei herra Oramaan tarvitse virnistellä.

ORAMAA

Andersson, väistetään nuorta barbaaria.

ROUVA nauraen.

Sitä hän on.

    (Tohtori ja vapaaherra tulevat verannalle).

OLAVI

Menen hakemaan Riikkaa. (Poistuu).

    (Rouva palaa verannalle).

TOHTORI

Kuka siellä hakkailee Hilda rouvaa? Tämä on hurmaava yö.

ROUVA

Jonka herrat viettävät vain kortinpeluussa.

LAAMANNI tulee verannalle.

Mutta meillä oli ihana peli. Kaksi isoslammia perätysten.

TOHTORI

Sinulla on ollut onnea eikä järkeä.

LAAMANNI

Jos minä puhuisin kaikki sinun maalauksesi jollekulle järkevälle
ihmiselle, et ikipäivinä näkisi enää ainoatakaan potilasta,
lukuunottamatta tuota kuuluisaa Rantalan muoria, jossa ei ole mitään
vikaa.

TOHTORI

Eikä tämä syntinen sakki kuullut laamannittaren ihanaa laulua, vaikka
kyllä minun musiikintuntemukseni rajoittuu Ukko-Noaan ja Ruusuun
laaksossa.

VAPAAHERRA

Hilda rouva ei saa olla loukkaantunut. Kirkonkylän musikaalinen
kasvatus on ankarasti laiminlyöty. Ehkä asiat paranevat, jos saamme
teidät pitemmäksi ajaksi keskuuteemme, koska laamanni kerran aikoo
asettua Harmaalahteen.

ROUVA

Mikä, ei suinkaan merkitse sitä, että minä asettuisin Harmaalahteen,
Harmaalahti on Sant Helenani.

LAAMANNI

Alituisen riidan aihe. Hän ei vieläkään tahdo käsittää, että olen vanha
mies, joka haluaa rauhaa Harmaalahdessa.

TOHTORI

Lähdötkö tosiaankin huomenna kaupunkiin?

LAAMANNI

Lähden ja annan sille potkut, otan eron virastani.

TOHTORI

Kas, kas!

VAPAAHERRA joka on keskustellut rouvan kanssa.

Mutta nyt, Hilda rouva, laulakaa meille vielä ja sitten tanssitaan.
Laulakaa vanhalle sydämelleni Schubertin »Serenaadi»!

ROUVA

Ainoastaan teille, parooni.

    (Kaikki paitsi laamanni menevät sisään.
    Riikka ja Olavi tulevat).

LAAMANNI

Mistä te tulette, lapset?

RIIKKA

Alhaalta tuvasta. Siellä oli ihanaa tanssia!

LAAMANNI lyö kädellään Olavia olkapäälle.

No, Olavi, mikä sinua vaivaa? Olet viime aikoina käynyt merkillisen
alakuloiseksi. Valvot varmaan liian kauan. Sinulla palaa aina lamppu
huoneessasi.

RIIKKA

Olavi lukee kuin hullu.

LAAMANNI

Et saa kiirehtiä liikaa!

OLAVI

Ei minua mikään vaivaa, laamanni.

RIIKKA

Herra Jumala, sano, isä! Ja olet sinäkin naurettava, laamanni.
Ikäänkuin en minä tietäisi.

LAAMANNI

Riikka on oikeassa. Se käy naurettavaksi ja tympäisee minuakin.

RIIKKA

Tule pois, Olavi! Hyvästi, laamanni! (Juoksee sisään).

ROUVAN ÄÄNI ylhäältä.

Sulkekaa ovet ja ikkunat, en voi laulaa muuten.

LAAMANNI

Tahdotko sinä mennä sinne sisään?

OLAVI

En, isä.

LAAMANNI

Olen väsynyt, Olavi. Elämäni kulkee väärään suuntaan. Aion oikaista
sen. Elämäni on muuttunut koneelliseksi velvollisuuden täyttämiseksi.
Olen tullut virasto-puunukeksi.

OLAVI

Kummallista, juuri näitä sanoja käytti äiti kerran sinusta, kun
katselimme erästä kuvaasi, missä istuit maaherrana virallisessa
vastaanotossa.

LAAMANNI

Istuin kuin puujumala ja kertasin korulauseita.

OLAVI

Tuo kuva on vieläkin äidin »Seitsemän veljeksen» sisässä.

LAAMANNI

Terveellistä seuraa puujumalalle. Äidilläsi on huumoria.

OLAVI

Hän kykenee vieläkin hymyilemään tälle »tilanteelle», kuten
senaattorska sanoo.

ROUVAN ÄÄNI huutaa.

Olavi!

LAAMANNI

Mene vain sisään. (Olavi lähtee ylös. Laamanni istuutuu
oikeanpuoleiselle penkille. Justiina tulee oikealta, kulkee laamannia
huomaamatta hänen ohitseen ja istuutuu vasemmalle. Justiinalla on
yllään valkoinen sairaanhoitajatarpuku, hän istuu silmät kiinni.
Laamanni katselee häntä vähän aikaa ja menee sitten vasemmalle hänen
luokseen sanoen.) Justiina!

JUSTIINA avaten silmänsä.

Hyvää ehtoota, laamanni.

LAAMANNI

Arvasinhan minä, että tuo valkoinen haamu oli Justiina. Eikö ole kaunis
suviyö.

JUSTIINA yrittää nousta.

Hyvää iltaa!

LAAMANNI

Justiina, istu vain... Tuo valkoinen puku sopii hyvin olemukseesi,
sairaanhoitajatar.

JUSTIINA

Senaattorska ei tunne itseään sairaaksi, ellen pukeudu
sairaanhoitajattareksi. Mutta parin viikon kuluttua ehkä pääsen
pois täältä, kun senaattorska näkyy vihdoinkin suostuvan erääseen
hoitajattareen kunnansairaalasta. (Hymyillen.) Silloin tämä »tilanne»
loppuu.

LAAMANNI

Niin Olavikin sanoo, että sinä vieläkin kykenet hymyilemään tälle
»tilanteelle». Mutta sinulla on sittenkin kiire pois täältä.

JUSTIINA nousee.

Ihmettelettekö sitä? (Vaitiolo.) Kuuntelin äsken hanurinsoittoa
alhaalla tuvassa, kävelin sitten tänne kuulemaan pianonsoittoa ja
laulua. Siellä alhaalla oli sittenkin hauskempaa. Tämä on kovin
vierasta minulle.

LAAMANNI

Vieras olen minäkin täällä.

JUSTIINA

Se on mielikuvitustanne. (Vaitiolo).

LAAMANNI istuu hänen viereensä.

Miksi minä en koskaan tapaa sinua, kun käyn tätiä katsomassa?

JUSTIINA

En tapaa turhaan ihmisiä, joilla ei ole mitään asiaa minulle.

LAAMANNI

Totta kai minulla on asiaa poikani äidille.

JUSTIINA

Poikanne satunnaiselle äidille.

LAAMANNI

On oikein, että vihaat minua. Minä jo pelkäsin, ettei sinussa ole
vihaakaan.

JUSTIINA

Pelkään, että senaattorska herää. Minun on lähdettävä.

LAAMANNI

Tiina, aion tunnustaa Olavin pojakseni ja antaa hänelle nimeni.
Vaimoni on suostunut siihen, että Olavi jää taloon ja koulutetaan
kustannuksellamme.

JUSTIINA

Se on aivan tarpeetonta. Ja rouvanneko suostuisi siihen?

LAAMANNI

Minä saan hänet suostumaan.

JUSTIINA ivallisesti.

Eikö se tavallisesti käy päinvastoin? Eikö se ole hän, joka saa miehet
tekemään mitä hän tahtoo? Te avasitte kerran erään oven, ja hän sai sen
taaskin sulkeutumaan. Se oli unohtumaton näky. Melkein teatteria.

LAAMANNI

Olen ollut naimisissa seitsemäntoista vuotta... ja tottunut teatteriin.

JUSTIINA

Te aloitte aikoinaan kirjoittaa laajaa tutkimusta uusista rikoslain
periaatteista. Minä luin kirjoituksianne siitä... Miksi ette jatkanut?

LAAMANNI

Ei ollut aikaa. Piti ruveta asianajajaksi ansaitakseni ja maksaakseni
velkojani — sitten jouduin virkamieheksi — ja sitten se oli myöhäistä.

JUSTIINA

Kun luin kirjoituksianne, huomasin, että te uskalsitte olla rohkea,
olla sama kuin olitte nuoruudessanne. Olin hyvilläni, että edustitte
inhimillistä kantaa surunvuonna —18.

LAAMANNI

Meillä olisi koko ihmisikä puhumista.

JUSTIINA

Minusta tuntui täällä yksinäisyydessäni, että olitte jotakin velkaa
nuoruudellenne ja minulle... ja iloitsen, että olette jotakin siitä
suorittanut.

LAAMANNI

Olen sinulle ennen kaikkea velkaa Olavin elämän.

JUSTIINA

Minä pyysin vain, että te antaisitte Olaville mahdollisuuden lukea.
En välitä nimestänne, hänellä on minun nimeni. Olen tehnyt hänelle
tilaa omassa maailmassani. Te viette hänet minulta toiseen maailmaan,
eikä suinkaan parempaan. — (Hiljaa.) Hän ei ole käynyt luonani moneen
päivään, vaikka Riikka ilmoitti hänelle, että tahtoisin nähdä hänet.
Jospa hän vain tulisi takaisin luokseni.

LAAMANNI

Minä jätin sinut yksin, antaessani sinulle pojan ja jätän sinut taas
yksin, viedessäni hänet sinulta.

JUSTIINA

Ette te häntä minulta vie. Mutta jotakin hänessä on väärää, en tiedä
itsekään mitä se on. Tuo kauneuden ja antautumisen kaipuu.

LAAMANNI

Me olemme molemmat vähän samanlaisia, Tiina. Silloin kun löysimme
toisemme, olimme aivan sokeita. Sinä et ajatellut silloin enkä minäkään.

JUSTIINA

Minulla on ollut aikaa unohtaa.

LAAMANNI

Kaikki, mikä silloin oli, tuli kuin ryöppy vastaani täällä. Toissa
yönä istuin pienessä huoneessasi... aamulla kävin suokalliolla,
jossa makasimme kerran eräänä sunnuntaiaamuna auringossa. Kuinka oli
mahdollista että jätin sinut!

JUSTIINA

Kuinka te uskallatte muistuttaa minulle sitä? Nuo ihmiset ovat
kuolleet aikoja sitten. Ei ollut väärin, että jätitte minut, mutta se
oli väärin, että otitte minut, typerän tytön, jolla ei ollut teille
muuta annettavaa kuin oma nuori ruumiinsa. Sen hetken nuori ruumis.
Tuollaisia on koko kylä täynnä.

LAAMANNI

Sinä olit kaunein ja suloisin kaikista!

JUSTIINA

En ollut mitään, en yhtään mitään! Minulle ei ollut häpeäksi, että te
tulitte minulle epäjumalaksi. Te olitte sivistynyt, kehittynyt ihminen,
joka siihen aikaan oli valmis panemaan elämänsä alttiiksi tämän maan ja
kansan puolesta. Olisin voinut antaa elämäni edestänne. Kantaa häpeätä
lapsenne vuoksi oli minulle siihen aikaan ainoastaan iloksi. Mutta tuo
tyttö kuoli sinä yönä, kun hän synnytti lapsensa yksin savusaunassa.

LAAMANNI

Minä olin roisto, Justiina!

JUSTIINA

En ole katkera. En jäänyt avuttomaksi. Kun heräsin tainnoksista
ja sokeasta huumauksestani, huomasin, etten ollut yksin. Meitä
oli paljon samanlaisia. Melkein joka talossa oli muutamia naisia,
joiden lasten isä ei seisonut heidän tuskanvuoteensa ääressä, eikä
ottanut rakkaudella vastaan elämää, joka heille tarjottiin. Näin
aviovaimojakin, joiden miehet eivät tahtoneet katsoa lapseensa,
koska se toi yhden nälkäisen suun lisää heidän perheeseensä. En minä
yksin ollut lapseni isän hylkäämä. Meitä oli paljon, eikä ainoastaan
aviottomia. Emmekä saaneet apua muilta kuin toisilta köyhiltä. He
eivät hylänneet minua, nuo ihmiset, jotka todellakin tahtovat auttaa
ja muuttaa maailman sellaiseksi, että jokainen ihmiselämä otettaisiin
rakkaudella ja huolenpidolla vastaan. Ei elämä siitä parane, että vain
minua yksistään hyvitetään.

LAAMANNI

En syytä yhteiskuntaa, syytän itseäni. Minun olisi pitänyt mennä
naimisiin sinun kanssasi. Minussa oli kylliksi uskallusta sanoa se
sedälleni ja seisoa hänen revolverinsa edessä ja kestää hänen vihaansa
kolmattakymmentä vuotta. Mutta minussa ei ollut miestä tehdä mitä
sanoin, Luhistuin, niin kuin aina olen luhistunut.

JUSTIINA

Naida minut, sivistymättömän, arvottoman piikatytön? Jossa ei ollut
mitään, mikä olisi kiinnostanut teitä, sivistynyttä ihmistä. Johon
te olisitte kyllästynyt muutamassa kuukaudessa. Ehkäpä siitä olisi
tullut samanlainen avioliitto kuin nykyisenne. Ja nyt minä sanon teille
jotakin, laamanni Harmaalahti. Häpeän sitä, että rakastuin mieheen,
joka voi rakastua sellaiseen naiseen kuin tuo piikatyttö Tiina. Haitte
vain ruumista ja sen olette saanut. Pitäkää hyvänänne. Oli väärin, että
otitte minut, ei se, että minut hylkäsitte.

LAAMANNI

Tämä oli komeata puhetta, Justiina. Ei se ollut väärin silloin, eikä
se olisi väärin nytkään. Kadutko sinä, Justiina, meidän välillämme
tapahtunutta?

JUSTIINA

En kadu, koska en voi katua, että olen antanut elämän Olaville. (Kädet
silmillä.) En kadu hetkeäkään, en antaisi niitä päiviä elämästäni.
(Yrittää nousta. Laamanni estää häntä.) Antakaa minun mennä.

LAAMANNI

On aivan keinotekoista ja turhaa, että yrität sanoa minulle, te.
Justiina, salli minun ottaa Olavi pojakseni. Minä eroan virastani ja
jään maalle hoitamaan tilaa. Olavi saa lukea maataloutta. Vaimonikin on
suostunut tähän järjestelyyn. Häntä nähtävästi huvittaa näytellä jaloa,
loukkaantunutta aviovaimoa.

JUSTIINA

Olavi ei saa unohtaa, että hän on syntynyt saunassa.

LAAMANNI

Hänen täytyy unohtaa se.

JUSTIINA

Minä olen kasvattanut hänet taistelijaksi, ihmisten yhteyteen, ihmisten
toveruuteen. Te viette hänet yksinäisyyteen. Hän jumaloi teitä, koska
hänellä on pää täynnä romantiikkaa tuosta ylhäisestä isästä, joka
yht'äkkiä osoittaa hänelle hyvyyttään. Minun olisi pitänyt kasvattaa
hänet vihaamaan teitä. En voinut.

LAAMANNI

Sinä, vihaamaan minua? Muistan pehmeät, ruskeat käsivartesi kaulallani.
Muistan, miten iloitsimme toisistamme, Tiina.

JUSTIINA hypähtää ylös.

LAAMANNI

Minä puhun sille entiselle Tiinalle.

JUSTIINA

Osoitteenne on väärä, häntä ei enää ole. Harmaalahdessa on tuollaisia
piikatyttöjä nytkin tusinoittain. Ettekö käsitä, että loukkaatte minua?

LAAMANNI

En uskalla puhua sille nykyiselle Tiinalle. Eikä se vanha ole kuollut.

JUSTIINA

Mitä varten keskustella? Jos kaikki on vain siksi, että luovuttaisin
Olavin sinulle, on se tarpeetonta. Hän ratkaisee itse kohtalonsa. Sinun
puolellasi ovat nimi ja sivistyksen suomat mahdollisuudet, ja olen
nähtävästi kasvattanut hänet niin huonosti, että nämä tekijät ovat
määrääviä.

LAAMANNI

Sinä tiedät vallan hyvin, ettei kysymys ole ainoastaan pojasta.

    (Musiikki salista ja alhaalta kuuluu yhtäaikaisesti).

JUSTIINA

Sekä Ylätalo että väentupa soittavat yhtäaikaisesti. Kauheata tuo
epäsointu... koko elämä täällä on täynnä sitä...

LAAMANNI

Meillä molemmilla on kuitenkin oma soittomme, Justiina. Sinä olet
rauhani. (Tarttuu hänen käsiinsä.) Justiina, anna meidän elää sitä
elämää, jota emme ole eläneet... edes sadussa... Jää minulle saduksi...
en kykene ottamaan sinua mukaani todellisuuteen.

JUSTIINA

Tätäkö varten olen tehnyt itsestäni ihmisen... ollakseni sinun satusi,
elääkseni taas vain sinussa... sinä taas viet minut.

LAAMANNI

Jotta jaksaisin kärsiä elämää...

OLAVI tulee verannalta, pysähtyy laamannin ja Justiinan eteen.

Äiti... Isä...

LAAMANNI

Me kolme...

JUSTIINA

Niin, me kolme...

LAAMANNI

Ensi kerran elämässä...

    (Vaitiolo).

JUSTIINA

Jumalan tähden, puhukaa jotakin!

OLAVI polvistuu Justiinan eteen, ottaa hänen vyötäröstään kiinni.

Äiti...

LAAMANNI lähtee hitaasti oikealle, seisahtuu.

ROUVAN ÄÄNI verannalta.

Olavi, tule tanssimaan!

    ESIRIPPU




IV Kuvaelma


Seuraavana päivänä. Sama näyttämö kuin edellisessä.

SENAATTORSKA tulee Riikan työntämänä.

Ei niin nopeasti, Riikka. Minne sinulla on kiire?

RIIKKA

Uimaan.

    (Olavi tulee verannalta kirja kädessä).

SENAATTORSKA

Olavi, tule tänne! (Riikalle.) Saat juosta uimaan, Olavi kyllä vie
minut kirjastoon. (Riikka juoksee pois. Olaville.) Täällähän on kovin
hiljaista tänään. Missä oopperaseurue on?

OLAVI

Luultavasti uimassa.

SENAATTORSKA

Entäs isäsi?

OLAVI

Is... Laamanni on huoneessaan.

SENAATTORSKA

Kas, sinä olet erittäin korrekti! Tule tänne! (Olavi seisahtuu hänen
eteensä. Senaattorska katselee häntä kiireestä kantapäähän.) Tjaah, käy
laatuun!

OLAVI

Mitä senaattorska minua mittailee?

SENAATTORSKA

Katselen Harmaalahden perillistä. Ei hullumpaa!

OLAVI

En tahdo itseäni mittailtavan, mittailtavan teidän mitoillanne.

SENAATTORSKA

Kreivi Ehrenstrandkin adopteerasi äpäränsä kuninkaan lupakirjalla.
Sellaista on suvussamme ennenkin tapahtunut. Ja sinä tanssitkin hyvin.
Kaikki Harmeliukset ovat nuorena olleet erinomaisia tanssijoita.
Metsästämässä olet käynyt pienestä saakka, satulassa istut varmaan
mainiosti. Harmeliukset ovat aina olleet hyviä ratsastajia ja hyviä
rakastajia.

OLAVI

Mutta ellen minä tahtoisikaan olla Harmelius? Minua tympäisee kaikki
tuo mittaileminen siitä, olenko minä tarpeeksi hyvä. Olen mitä olen
ja miksi äitini on minut tehnyt. Joka hetki tarkastellaan käytöstäni,
ikäänkuin minä olisin tullut jostakin villien maasta, kun olen kasvanut
työläisten joukossa. Mieluummin lähtisin pois äitini kanssa. Te olette
vanha itsekäs ihminen, kun kidutatte äitiäni luonanne. Vaatimalla
vaaditte häneltä kiitollisuutta ja tiedätte kuitenkin, että äitini
pitää teistä ja säälii teitä eikä lähde sen vuoksi. Minä en ole
kiitollisuudenvelassa teille. Olen maksanut työlläni kaiken, minkä olen
syönyt. Minä lähden pois äitini kanssa.

SENAATTORSKA

Aivan kuten isosetäsi ja isäsi. Aina valmiina heittämään kaiken pois,
jos heillä on vastoinkäymisiä, ja mörköilemään sitten elämänsä loppuun,
muka haavoittuneina, käyköön toisten miten tahansa. Tule tänne, Olavi!
(Olavi tulee lähemmäksi.) Katsos, Olavi, minä nyt olen mikä olen, mutta
minä pidin isästäsi ja pidän sinustakin, vaikka olenkin itsekäs ja
tarpeeton vanha akka.

OLAVI

Anteeksi senaattorska. Minähän pidän Harmaalahdesta... Te olette ollut
hyvä minullekin, mutta...

SENAATTORSKA

Sano. Grande tante.

OLAVI

Grande... enkä... Täti minä sanon.

SENAATTORSKA

Mutta ranskaa sinun kuitenkin on luettava. Saata minut Alataloon!

    (Olavi työntää tuolin oikealle).

RIIKKA tulee vastaan sanoen Olaville.

Tule pian takaisin.

LAAMANNI tulee matkapuvussaan verannalle.

Missä äitisi on?

RIIKKA

Jossakin rannalla niitten poikien kanssa. Voi, isä, mikset sinä aja
sitä sleeppiä pois täältä?

LAAMANNI

Kuinka sinä puhut, tyttö? Äitihän saa aikansa kulumaan heidän kanssaan.
Minulla on niin tavattomasti työtä. Muuten, missä sinä olet ollut koko
aamupäivän?

RIIKKA

Justiinan ja tädin luona, ja käyttäydyin siivosti. Justiina neuloi ja
minä luin heille. Minä pidän Justiinasta.

LAAMANNI

Pidätkö sinä Olavista?

RIIKKA

Totta kai minä Olavista pidän, vaikka hän onkin olevinaan.

LAAMANNI

Onko Olavi käynyt tapaamassa Justiinaa?

RIIKKA

Ei ole, ja Justiina on hyvin surullinen. Mitä se poika pelkää? Minusta
tuntuu, että hän pelkää jotakin. Mikset sinä sano kaikille, isä, että
Olavi on veljeni?

LAAMANNI

Minä tulen sanomaan sen. Aion julkisesti tunnustaa Olavin pojakseni,
antaa hänelle nimeni.

RIIKKA heittäytyy laamannin kaulaan.

Minä pidän sinusta, pappa! (Juoksee itkien uimarantaa kohti).

OLAVI tulee häntä vastaan.

Mitä sinä itket, Riikka? Mikä nyt on?

RIIKKA vetää häntä laamannia kohden ja pyörittää häntä käsistä kiinni
pitäen.

Ole sinä, iso poika, kohtelias pikku siskollesi ja tule aina uimaan
kanssani, että ihmisellä olisi jotain hyötyä veljestään.

OLAVI

Älä hulluttele, Riikka!

    (Riikka juoksee pois).

LAAMANNI

Tahdon puhua kanssasi, Olavi. On kai parasta, että saat sekä isän että
isän nimen. Jos suostut siihen? Aion tunnustaa sinut virallisesti
pojakseni, äitisi luvalla.

OLAVI

Isä, eikö se tuota vaikeuksia? Tiedän, että äitini sydämessään ei halua
sitä.

LAAMANNI

Mutta se helpottaa elämääsi, ja tässä on sittenkin sinun tulevaisuutesi
kysymyksessä. Muuten, tahtoisin erota virastani ja jäädä Harmaalahteen.

OLAVI kiusaantuneena.

Minunko vuokseni sinä eroaisit? Häpeätkö kaikkea tätä?

LAAMANNI

En.

OLAVI

Onhan olemassaoloni tuottanut niin paljon häiriötä elämääsi.

LAAMANNI

Joutavia. Mutta sinun on puolestasi tehtävä työtä ja opiskeltava, jotta
voisit jatkaa siitä, mihin minä lopetan, poika.

OLAVI hermostuneena.

Olen tahtonut sanoa sinulle jotakin jo pitkän aikaa. Ehkei ole hyvä,
että olen täällä. Tiedän, etten osaa käyttäytyä. Elämä täällä on
vierasta minulle, tämä on eri maailmaa kuin elämäni äidin kanssa
työihmisten joukossa. Ehkä minun olisi parempi lukea jossakin muualla
tottuakseni. Sinun ei pidä ajatella, että olisin kiittämätön. Emmehän
me voi kaikki yhdessä olla Harmaalahdessa.

LAAMANNI

Onko vaimoni ollut sinulle epäystävällinen? Onko sinua loukattu?

OLAVI

Ei missään tapauksessa. Hän yrittää olla ystävällinen minulle.
Mahdollisesti minä itse en osaa olla kuten pitäisi. Tunnen sen usein,
ja ihmiset katselevat kummastellen. Anna minun lähteä — täältä, lähetä
minut Helsinkiin lukemaan!

LAAMANNI

Joutavia, Kaikki muuttuu kyllä, kun olet virallisesti tunnustettu
pojakseni. Silloin loppuvat kaikki kuiskuttelut.

OLAVI

Minua ahdistaa täällä jokin. Anna minun lähteä pois. Harmaalahti on
tullut meille kaikille vankilaksi. Miksi me kaikki olemme täällä
yhdessä? Jotakin täytyy tehdä, jonkun täytyy lähteä.

LAAMANNI

En jaksa lähteä, olen vihdoinkin saapunut kotiini. Sen on lähdettävä,
joka on vieras tälle talolle.

OLAVI

Mutta jos hän ei lähde... jonkun on tästä lähdettävä, me tulemme kaikki
mielipuoliksi. Harmaalahti kasvaa meidän ylitsemme.

LAAMANNI

Sinä et ole se, joka lähtee, eikä äitisikään. Teillä on enemmän
oikeutta olla täällä kuin kenelläkään muulla.

OLAVI

Minun vuokseni on teidän kaikkien elämä mennyt sekaisin.

LAAMANNI

Mene käymään äitisi luona ja sano terveisiä minulta. Minä yritän ottaa
elämäni käsiini.

ROUVA tulee oikealta.

Joko sinä olet lähdössä?

LAAMANNI

Auto on jo valmiina. Riikka tulee minua saattamaan. Pehtori lähtee
mukaan maanviljelyskaluja ostamaan. Olavi, mene katsomaan, onko hän
valmis, ja huuda samalla Riikkaa.

    (Olavi poistuu).

ROUVA asettuu vasemmalle leposohvalle, kädet pään alla.

Sinulla on siis vakava aikomus jatkaa hullutteluasi?

LAAMANNI

Niin on. Olen väsynyt. Sukuni on asunut täällä vuosisatoja. Talo
on rappiolla, tahdon panna sen taas kuntoon ja tehdä työtä omalla
maallani. On aivan turhaa keskustella asiasta, sillä minä olen sen
päättänyt.

ROUVA

Jää minullekin vapaa päätösvalta.

LAAMANNI

Niin jääkin... Sen olen aikaisemminkin sanonut. Sitten vielä eräs asia.
Tulen julkisesti tunnustamaan Olavin pojakseni ja antamaan hänelle
nimeni. (Rouva hyppää ylös kiihtyneenä.) En voi menetellä toisin.

ROUVA

Siis julkinen skandaali? Tämä nyt vielä puuttui?

LAAMANNI

Hän tulee joka tapauksessa perimään osan omaisuudestani. Pyydän sinua
suhtautumaan asiaan inhimillisesti, ja ihmiset tulevat kunnioittamaan
sinua.

ROUVA

Tuo nainen ei ole koskaan kenellekään sanonut, että poika on sinun.
Etkä sinä ollut kihloissa hänen kanssaan. Kyllä sinä voit hänet
vähemmälläkin kuitata, jos vain tahdot.

LAAMANNI

Olet oikeassa. Minä en tahdo.

ROUVA

Minä ymmärrän, mihin sinä pyrit! Sitä vartenko tuo nainen luuraa
talossa? En ole niin typerä, etten käsittäisi, että kaikki järjestetään
vain minun poisajamisekseni. Mutta minä en mene, Robert hyvä, en mene,
vaikka minä joutuisin koko elämäni viettämään tämän museon nurkissa.

LAAMANNI

Älä kiihoita itseäsi hysteriaan, Hilda. Meidän on sovittava olemaan
täällä ja sinun on käyttäydyttävä niin, ettei se käy meille liian
raskaaksi. Minä vaadin sinulta suurta uhrausta, mutta minun täytyy
hyvittää ja sovittaa tekoni.

ROUVA

Miksi minun on kärsittävä seuraukset? En minä ole syypää siihen, että
olet viettänyt kevytmielistä elämää nuoruudessasi.

LAAMANNI

Tärkeimmän osan elämästäni olen kuluttanut ansaitakseni tarpeeksi
rahaa ylläpitääkseen sinulle kotia. Olen jättänyt kaikki unelmani
tieteellisistä töistä ansaitakseni sinulle rahaa kotiasi varten,
kalliita matkojasi varten, päästäkseni sinun valitusvirsistäsi,
pitääkseni kiinni edes jonkinlaisista yhteiskunnallisen elämän
vaatimuksista. Pääasiallisesti olen elänyt vain siksi, että sinä saisit
laiskotella, lauleskella ja hakkailla muita miehiä.

ROUVA maailmannaisen kyynillisyyttä tavoitellen.

Mutta, Robert hyvä, sen hyvän minkä olen saanut, olen maksanut sängyssä.

LAAMANNI

Oikein. Olen ylläpitänyt itselleni vakinaista porttoa, joka sattumalta
sai yhden lapsen eikä enempää tahtonut.

ROUVA

Hyvä. Ja tulet edelleenkin ylläpitämään minua, sen minä takaan.

LAAMANNI

On niin kirkas päivä, näkyvät kaikki limaiset pohjakivet. Voiko mikään
maailmanmahti sinua enää muuttaa?

ROUVA

Muuttaa! Minun on erittäin hyvä olla sellaisena kuin olen. Minusta
pidetään seurapiireissä, sinusta ei pidä kukaan.

LAAMANNI

Minä puhuin kerran nuoruudessani kutsuntaa vastustavassa kokouksessa,
jossa sadat vakavat miehet puristivat kätensä nyrkkiin ja minä
ajattelin, miten kannattaisi elää ja kuolla tämän kansan kanssa,
hengittää yhdessä sen kanssa, tehdä ihmeitä tuollaisen kansan kanssa.
Sitten minä olen uskollisesti selvitellyt tuon kansan varkaus-, riita-
ja puukotusjuttuja, istunut puujumalana sen maaherrana ja koettanut
ylläpitää ja oikeuttaa olemassaoloani, olen skruuvannut ja joskus
ryypännytkin sen kansan hyväksi... ja maannut sängyssä sinun kanssasi.

ROUVA

Enkö ole sanonut sinulle, että sinun olisi pitänyt jäädä asianajajaksi
tahi ruveta pankkiherraksi. Tiedät, kuinka paljon sinun toverisi ovat
ansainneet pankinjohtajina. Heidän rouvansa asuvat omissa palatseissaan
ja matkustelevat aina Intiaan saakka.

LAAMANNI

Tähän kehykseen täällä et sinä sovi, nainen.

ROUVA

Älä höpise. Puhu niin, että minäkin ymmärrän. Mitä sinä katsot minua?
Kuinka kauan olenkaan saanut kärsiä sinun ilkeätä tapaasi puhua
ylitseni. Mitä sinä minusta tahdot? Olen mitä olen.

LAAMANNI

Olet mitä olet ja ruumiillasi olet hallinnut.

ROUVA

Ahaa, hyvä, että myönnät. Sen minä osaan. Kyllä sinä olet kiittämätön.
Mutta vielä kaikki ihmettelevät, miten hyvin minä, taiteilijatar,
hoidan talouttasi. Konserttimatkoiltakin olen kirjoittanut kotiin
Kaisalle, että hän muistaisi aamupuuroasi. Elnakin sanoo, että minä
hemmottelen sinua.

LAAMANNI inholla.

Minä lähden nyt.

ROUVA heittäytyy lepotuoliin nauraen.

Tulet kyliä takaisin.

RIIKKA verannalta.

Isä, tuletko sinä jo? Pehtori odottaa.

LAAMANNI

Jättää sinut tähän taloon!

ROUVA venyttelee itseään lepotuolissa.

Niin, otakin mieluummin minut mukaan. Olisi ihanaa syödä aamiaista
Kappelissa ja illallista Kaivohuoneella! En ole käyttänyt
vielä Wiesbadenista ostamaani ihanaa punaista iltapukuanikaan.
Sitten samppanjaa! Kuulitko muuten siitä Ellmanien skandaalista
Kaivohuoneella? Irma kirjoitti minulle.

LAAMANNI katsoo häneen täynnä inhoa.

Paljonko sinä tahdot avioerosta?

ROUVA

Sitä minä odotin. Vaikka antaisit minulle koko Harmaalahden ja kaiken,
mitä omistat, en sittenkään jätä sinua sille naiselle. Robert hyvä,
minusta et pääse. Minne sinä menetkin, seuraan mukanasi ja sellaisen
skandaalin teen, että siitä vielä miespolvien jälkeen koko maa puhuu.

LAAMANNI

Hyvä, minä eroan virastani ja muutan Harmaalahteen. Saat asua täällä
elämäsi loppuun, mutta minun kanssani ei sinulla ole mitään tekemistä.

ROUVA ottaa kylmästi suklaarasian ja kirjan.

En kuule sitä ensi kertaa.

    (Laamanni -poistuu ylös. Justiina tulee oikealta,
    pysähtyy ja katselee taloon päin).

ROUVA lepotuolissa.

Mitä te tahdotte? Mitä te siellä vakoilette?

JUSTIINA

Olisin hakenut senaattorskan sisään. Hänen ruoka-aikansa lähenee.

ROUVA nousee ja lähestyy Justiinaa.

Minä en halua teidän kuljeskelevan ja vaanivan talon lähellä. Mutta
koska kerran olette täällä, tahdon puhua kanssanne.

JUSTIINA

Olkaa hyvä, rouva, mutta kai te tiedätte, etten minä mielelläni tule
teidän talonne lähelle.

ROUVA

Minä tahtoisin sanoa teille erään asian. Teidän täytyy käsittää, että
olette luovuttanut poikanne minulle ja miehelleni Poikanne kasvatetaan
tässä talossa, eikä teillä ole enää asiaa hänelle. Minä olen ottanut
hänet hoitaakseni.

JUSTIINA kylmästi.

Tekö?

ROUVA

Niin, minä. Hän tulee opiskelemaan täällä käyttäytyäkseen tässä talossa
sivistyneen ihmisen tavoin. Emmekä, mieheni ja minä halua, että hän
kävisi luonanne liian usein. Koska olette hänen äitinsä, on teidän
uhrauduttava hänen puolestaan ja hänen parhaakseen.

JUSTIINA huvittuneena.

Onko miehenne todellakin samaa mieltä?

ROUVA

On kyllä. Jos tahdotte poikanne parasta, on teidän väistyttävä hänen
elämästään. Hän lukee ylioppilaaksi, menee yliopistoon, ja kai te
käsitätte, että hänen on unohdettava ne olot, joista hän on lähtöisin.
Mieheni ja minä kyllä ymmärrämme, että tämä on suuri uhraus puoleltanne.

LAAMANNI tulee työntäen senaattorskan tuolia vasemmalla, matkalaukku
kädessä.

ROUVA

Kun kerran minä olen uhrautunut ottamaan vieraan lapsen talooni, niin
voisitte tekin puolestanne uhrautua.

JUSTIINA huvittuneena.

Minä en ole vaatinut mitään uhrautumista, rouva. Poikani on
täysi-ikäinen ja hän päättää itse, luopuuko hän minusta vai eikö. Minä
en voi kutsua häntä väkisin luokseni, ettekä te voi häntä väkisin
luonanne pidättää.

LAAMANNI

Justiina, mitä tämä ihminen on puhunut sinulle?

JUSTIINA

Hän on ilmoittanut minulle, että te molemmat aiotte viedä poikani
minulta.

RIIKKA huutaa verannalta.

Isä, tuletko sinä jo?

LAAMANNI hyvin selvällä ja kovalla äänellä.

Sinä tiedät, Justiina, että minä rakastan sinua.

JUSTIINA lyö kädet silmilleen.

Minä en jaksa enempää! (Juoksee pois).

ROUVA

Robert, sinä unohdat, että minäkin olen täällä.

LAAMANNI

En unohtanut sitä.

SENAATTORSKA nauraa hihittää.

Sensaatio! Harmeliuksia!

    (Laamanni ottaa kapsäkkinsä).

RIIKKA huutaa oikealta.

Isä!

LAAMANNI

Minä tulen. (Poistuu oikealle).

ROUVA huutaa hänen jälkeensä.

Varo itseäsi, Robert, tämän sinä saat maksaa. Minullakin on keinoja.
(Juoksee oikealle).

SENAATTORSKA

Keinoja... keinoja... mitä se minulle kuuluu... Näin he jättivät minut
kaikki... kuten minäkin jätin kaiken... Riikka! Mari! Justiina! Olavi!

SALMINEN tulee arkana.

Kuinka senaattorska on jätetty yksin?

SENAATTORSKA

Kuin hautaan. Olen minäkin jättänyt toiset yksin. Kuka sinä olet?

SALMINEN

Salminen minä vain olen. Olin tuolla puutarhassa salaojan suuta
korjaamassa.

SENAATTORSKA

Onko Salminen kauan ollut Harmaalahdessa?

SALMINEN

Onhan tässä jo oltu vuosia kolmattakymmentä.

SENAATTORSKA

Onko Salmisella vaimo ja lapsia?

SALMINEN

Onhan mulla akka ja on niitä lapsiakin aika liuta, seitsemän ja
kahdeksas alussa. Pojat jo aika renkejä.

SENAATTORSKA

Kas, kun en minä ole koskaan huomannut Salmista?

SALMINEN

Kaikkihan me samannäköisiä ollaan, mistä meitä erottaa... ollaan miehiä
vaan... ja onhan senaattorska aina ollut sisällä ja sairaana.

SENAATTORSKA

Onko Salmisen koskaan ollut ikävää ja yksinäistä?

SALMINEN

Voi, voi, mitä senaattorska nyt puhuu. Kuinkas nyt meikäläisen voisi
olla ikävä, kun ei päivä piisaa. Halotkin on talveksi varattava, kun
työstä tulee, eikä se särvin järvestä työttä lähde. Varsinkin kun on
sitä joukkoa niin paljon.

SENAATTORSKA

Oliko Salminenkin mukana kapina-aikana, kun meidät täältä aioitte ajaa
ulos?

SALMINEN

Voi, voi, mitä senaattorska nyt sellaisia muistelee. Olihan miehet
vähän niinkuin sekaisin, vaikken minä oikein mukana ollut, kun tuo
Katri kielsi.

SENAATTORSKA

Sepä vahinko, Salminen. Olisitte ajaneetkin meidät ulos, sinnepähän
mekin joutuneet ihmisten pariin. Piiskaa minä ja senaattori olisimme
tarvinneet. Kirjoja täällä oli, mutta ei ihmisiä... Nähkääs, Salminen,
me vain katselimme... Tietääkö Salminen, mikä sensaatio on?

SALMINEN

En tiedä sellaisia vieraskielisiä...

MARI tulee juosten hengästyneenä.

Anteeksi, senaattorska, Justiina käski minun tulla hakemaan
senaattorskaa. Mitäs tuo Salminen täällä?

SENAATTORSKA

Mari hakisi tänne kahvia Salmiselle ja minulle. (Mari seisoo suu auki.)
Eikö Mari kuule?

    ESIRIPPU




V Kuvaelma


Sama puutarha. Samana päivänä. Myöhäinen ilta. Salin ikkunat ovat
valaistut, sisältä kuuluu soittoa ja laulua. Olavi makaa lepotuolilla
kädet pään alla.

RIIKKA tulee oikealta.

Olavi, puutarha on täynnä kiiltomatoja. Tule katsomaan, alhaalla
rannassa niitä on rivittäin. Tule poimimaan niitä kukkavihkoon! Minä en
uskalla koskea niihin. Ihania, pieniä Jumalan lyhtyjä.

OLAVI

En minä nyt tule. Anna minun kuunnella musiikkia.

RIIKKA

Sinä et tule koskaan, kun pyydän. Mitä hyötyä minulla on veljestäni?
Mitä sinä siellä teet?

OLAVI

Luen ja kuuntelen musiikkia.

RIIKKA

Et sinä enää näe mitään lukea, tule vain mukaani. Tule nyt! Mikä sinua
vaivaa? Kaikkia teitä vaivaa jokin. Isotäti on ainoa, jota ei mikään
vaivaa, mutta hän onkin halvattu.

OLAVI

Riikka, voi Jumala, kuu minun tekisi mieleni ravistaa jotakuta!
(Kääntyy toisaalle.) Mene pois, Riikka.

        (Tohtori tulee kantaen senaattorskan rullatuolia
        portaita alas. Olavi juoksee vasemmalle).

    RIIKKA huutaa.

    Olavi!

    SENAATTORSKA

    Minne se Olavi joutui?

    RIIKKA

    Karkasi, ja minäkin karkaan. (Juoksee pois).

    SENAATTORSKA

    Olavi on alkanut omituisesti eristäytyä tämän talon seurapiiristä.

    TOHTORI

    Hän halveksii tyhjäntoimittajia.

    SENAATTORSKA

    Siltä näyttää. Maailma on sekaisin, tohtori. Minun aikanani ihmiset,
    jotka olivat onnistuneet pääsemään parempaan säätyyn, häpesivät
    alkuperäänsä. Ainakin olivat puhumatta siitä. Mutta tässä Olavi
    ylpeilee, aivan kuin olisi jotakin parempaa ihmisrotua.

    TOHTORI nauraa.

    Ehkä hän onkin. Kohta saatte hävetä vapaaherrallista
    syntyperäänne, senaattorska.

    SENAATTORSKA

    Siltä tuntuu. Tässä talossa alkaa muuten olla vähän liikaa sensaatiota.
    Hyvästi Dumas, Balzac, Zola, minä olen siirtynyt kirjoista elämään.
    Tohtori, minun tekisi mieleni laulaa mukana refrängia. Täällä tapahtuu
    jotain. Täällä on ukkosta ilmassa. Tuoksuu myrskylle. Tekee oikein
    hyvää. Minä nuorennun, tohtori. Jalkojanikaan ei ole särkenyt pariin
    yöhön. Jos olisin alle seitsemänkymmenen, rakastuisin Robertiin.

    TOHTORI

    Minä huomaan, että kaikki naiset ovat hullaantuneita häneen. Mitä
    täällä oikein tapahtui ennen Robertin lähtöä?

    SENAATTORSKA

    Eikö hän puhunut mitään?

    TOHTORI

    Ei, hän tuli vihurina tohtorilaan ja pyysi minua pitämään taloa
    silmällä.

    SENAATTORSKA nauraa.

    Hi hi hii. Sekin on miesten tapa. Kääntää ensin talo
    ylösalaisin ja sitten lähtee matkaansa suututettuaan ensin molemmat
    naiset. Hän teki rakkaudentunnustuksen Justiinalle rouvansa
    läsnäollessa. Pakottaakseen rouvansa eroamaan.

    TOHTORI

    Hemmettiä! Minusta tuntuu, ettei hän ole oikein perillä Justiinasta.
    Keksikö hän kutsua Justiinan mukaansa ja lähteä Harmaalahdesta
    Justiinan kanssa?

    SENAATTORSKA

    Senlaatuinen keksintö ei kuulu Harmeliusten tapoihin.

    TOHTORI

    Niin, hän tavoittelee molempia, sekä taloa että Justiinaa. Mitä
    Justiina sanoi?

    SENAATTORSKA nauraen.

    Sanoi...? Justiinasta on tullut kivipatsas.

    TOHTORI

    Onko hän Alatalossa? Tahtoisin puhua hänen kanssaan. Saanko minä viedä
    senaattorskan Alataloon?

    SENAATTORSKA

    Ei, Jättäkää minut tänne. Minäkin tunnen itsessäni aktiivisuuden
    puuskan.

    TOHTORI

    Näkemiin, senaattorska. (Poistuu).

    SENAATTORSKA hymyillen.

    Näkemiin. (Soittaa kelloansa).

    ROUVA tulee verannalle.

    Eikö tohtori vienytkään tätiä Alataloon?

    SENAATTORSKA

    Ei. Tulisitko sinä tänne alas vähän puhelemaan kanssani?

    ROUVA

    Mielelläni. (Tulee alas, ottaa pöydältä suklaarasian. Tarjoaa
    senaattorskalle).

    SENAATTORSKA

    Kiitos ei. Eikä se suklaa sinullekään hyvää tee.

    ROUVA

    En voi elää ilman Fazeria. (Heittäytyy leposohvalle.) Minä kuuntelen.

    SENAATTORSKA sytyttää savukkeen.

    Mehän olemme molemmat maailmannaisia, eikö niin?
    Siis käyttäytykäämme kuin maailmannaiset. Miehet ovat mitä he nyt ovat,
    mutta osaamme me naisetkin puoliamme pitää. Etkö sinä sentään antaisi
    eroa Robertille? Erohan on nykyään muodissa. Etkä sinä ole vielä
    kertaakaan eronnut.

    ROUVA

    Siitä on turhaa keskustella, täti. Olen kärsinyt nöyryytyksen,
    jollaista ei mikään nainen kykene antamaan anteeksi. Minä tulen sen
    kostamaan.

    SENAATTORSKA

    Sinähän olet moderni nainen. Eikös sinulle ole samantekevää, tämä mies
    tai joku toinen? Robert varmasti maksaa sinulle hyvän eläkkeen. Et
    suinkaan sinä aio väittää minulle pitäväsi Robertista?

    ROUVA

    Täti saa olla huoleti, minä kyllä osaan pitää kiinni miehestäni. Tämä
    ei ole ensimmäinen kerta, jolloin hän on halunnut eroa. Saanko minä
    savukkeen, täti?

    SENAATTORSKA tarjoten.

    Ole hyvä. Tjaah, onko tämä nyt yhtä laatua hysteriaa vai
    puhdasta häijyyttä?

    ROUVA

    Olen oppinut käsittelemään miehiä.

    SENAATTORSKA

    Kadehdittava taito. En ole koskaan osannut sitä, mieheni hoiti minua.

    ROUVA

    Eroa hän ei tule saamaan ja minä olen siellä, missä hänkin. Minusta on
    hauskaa olla laamannitar Harmaalahti ja Harmaalahden kartanon rouva.

    SENAATTORSKA soittaa kelloa.

    Voin kokemuksestani vakuuttaa, että erehdyt sen
    hauskuuden suhteen. Oikeastaan sinä olet sangen vanhanaikainen
    nainen. Tuollaisiahan me olemme olleet vuosituhansia, mutta minusta
    tuntuu, että minä olen tulossa uudenaikaiseksi. (Soittaa vielä kelloa.)
    Missä on ystäväni nuorimies Salminen? Suosittelen sinullekin hänen
    tuttavuuttaan. — Hänen aktiivinen elämänkatsomuksensa on vaikuttanut
    minuun sangen terveellisesti. Muuten, Hilda, oletko sinä koskaan
    kuullut mainittavan, että ihmisen pitäisi olla hyvä?

    ROUVA

    Kysykää sitä Robertilta.

    SENAATTORSKA

    Minä odotin sitä vastausta. Kaisa! (Kaisa tulee vasemmalta, Oramaa ja
    Andersson verannalta.) Vie minut Alataloon, Kaisa!

        (Kaisa työntää hänet -pois. Rouva sytyttää
        savukkeen     ja heittäytyy leposohvalle.)

ORAMAA

Oi, kaunis Diana, me tukehdumme kuumuuteen...

ROUVA

Lähtekää uimaan.

ANDERSSON

Vesi on armoton, kylmä... Me lähdemme laulamaan, kunnes armollinen
rouva suostuu antamaan meille teetä.

ROUVA

Laulakaa itseksenne. En viitsi liikahtaa.

ORAMAA

Madame, te olette hurmaava tänä hurmaavana iltana!

ROUVA

Olen väsynyt. Laulakaa minulle samppanja-aaria.

ANDERSSON polvistuen.

Suokaa minulle kaunis kätenne!

    (Olavi tulee oikealta).

    ORAMAA

    Varo, Andersson, sieltä tulee talon nuori herra, nuori barbaari.

    OLAVI lähestyy.

    Mitä te sanoitte?

    ANDERSSON

    Hän sanoi Ajax, Hector...

    ORAMAA

    Älä, se oli Akilles, joka vartioi kaunista Helenaa.

    OLAVI

    Hieronko minä teidän nenänne yhteen! Vahinko, ettei teillä ole kaulusta
    eikä niskassanne lihaksia.

    ANDERSSON

    Oramaa, paetkaamme raakaa voimaa! (Molemmat juoksevat pois).

    ROUVA

    Älkää lähtekö karkuun. Voi, miksi et tarttunut niiden niskavilloihin ja
    heittänyt kaaressa tuonne santaan?

    OLAVI

    Kyllä minä niistä vielä selvän teen.

    ROUVA

    Ikävöin härkätaistelua. Verta, santaa, mylvintää, ihmisten huutoa,
    kuumuutta, kauhua, intohimoa... minä muistan... Etelä-Ranskassa...
    kerran...

    OLAVI

    Kuinka paljon sinä oletkaan nähnyt!

    ROUVA

    Ja kokenut. — On niin tukahduttavan kuuma. Istu tänne, minä koetan,
    miten viileä sinä olet. (Olavi lähestyy vastahakoisesti. Rouva koettaa
    hänen käsivarttaan.) Sinä olet kylmä kuin jää.

    OLAVI

    Siellä on hauskaa uida pimeässä.

    ROUVA

    Kohta tulee ukkonen, pelkään!

    OLAVI

    Mikset mene nukkumaan?

    ROUVA

    Odotin sinua saliin.

    OLAVI

    Minä vihaan noita nulikoita. Kuinka sinä viitsit olla heidän kanssaan?

    ROUVA

    Minä tarvitsen ympärilläni miehiä, jotka ihailevat minua, eikä vain
    kivipatsaita kuten isäsi ja sinä.

    OLAVI

    Minä en ole mitään, enkä tiedä mitään.

    ROUVA

    Kuule, Olavi, oletko sinä koskaan käynyt tyttöjen luona aitassa?
    Siellähän pojat kuuluvat käyvän.

    OLAVI

    En. Tytöt kutsuvat minua nuoreksi herraksi. Minä vihaan heitä.

    ROUVA

    Sinä et siis tiedä, mitä on rakkaus?

    OLAVI

    En. Enkä halua tietää.

    ROUVA

    Oletko koskaan pitänyt tyttöä sylissäsi?

    OLAVI

    En.

    ROUVA

    Et siis tiedä, Olavi parka, mikä on suurin autuus maailmassa?

    OLAVI

    En tiedä. Enkä tahdo tietää.

    ROUVA

    Ilman rakkautta ei kannata elää. Minut on luotu rakkautta varten.
    Tiedätkö, että rakkaudesta voi kuolla?

    OLAVI

    Tiedän.

    ROUVA

    Käsivartesi ovat voimakkaat ja nuoret. (Olavi nousee ja leikkii
    nojatuolilla.) Minnekä sinä menet?

    OLAVI

    Menen lukemaan. (Pysähtyy ja katsoo häneen).

    ROUVA

    Etkö sinä vielä mennytkään?

    OLAVI

    En.

    ROUVA

    Olenko minä kaunis, Olavi?

    OLAVI

    Olet.

    ROUVA

    Miksi seisot siellä kaukana? Tule luokseni, Olavi, olen yksin ja
    onneton. Minut jätetään tänne vankilaan, en pääse koskaan siihen
    maailmaan, jossa voin hengittää ja jonka sinäkin kerran saat nähdä.
    Olavi, tule tänne. Minä kerron sinulle, minkälaista on maailmalla.

    OLAVI

    Minä turmelen teidän kaikkien elämän.

    ROUVA

    Et sinä sille mitään voi. Isälläsi on kunniakäsitteensä. Minun elämäni
    ei merkitse mitään.

    OLAVI

    Minä tulen hulluksi tästä kaikesta. Milloin jaksan lukea kaiken,
    kielet ja muut, minkä te tiedätte, ettei isän tarvitse hävetä minua?
    Olen tuottanut häpeää äidilleni ja nyt tuotan sitä isälleni. Arvaatko
    miltä tuntui, kun isä osti minulle uudet vaatteet? Kaikki, mitä
    äiti oli minulle ostanut, sain antaa muonamiehille. Tuntui kuin
    olisin antanut pois senkin, mikä niissä vaatteissa oli ollut. Näissä
    uusissa vaatteissa ei ole vielä mitään, ei muuta kuin kummallista
    levottomuutta. En voi lähteä äitinikään luo.

    ROUVA

    Ei sinulla sinne enää ole mitään asiaakaan. Hän on luovuttanut sinut
    isällesi.

    OLAVI

    Tekisi mieleni lyödä, juosta. Juoksin eilen maantiellä kymmenen
    kilometriä. Taisin juosta ennätyksen. Tekisi mieleni iskeä noiden
    nulikkain naamat yhteen, ettei niistä jäisi muuta kuin puuroa.

    ROUVA nauraa.

    Olavi, istu tänne. Sinä suuri, tyhmä poika. (Ylhäältä kuuluu
    laulua. Olavi istuu vastahakoisesti lepotuolille.) Minä tiedän, mikä
    sinua vaivaa.

    OLAVI pää kätten varassa.

    Et sinä tiedä.

    ROUVA panee kätensä hänen olkapäälleen.

    Sinä kaipaat rakkautta. (Olavi aikoo hypätä ylös.) Ei sinun
    tarvitse sitä hävetä. Toiset kaipaavat
    korttipeliä, toiset samppanjaa tai rakkautta ja ottavat sen. Tiedätkö,
    mitä rakkaus on? Se on kuin tulimeri, johon heittäydytään, että liekit
    lyövät yli pään. Siiloin ei mikään merkitse mitään. Minä opetan sinua
    rakastamaan. Suutele minua, ota minut syliisi. (Vetää Olavin luokseen ja
    suutelee häntä).

    OLAVI

    Sinä olet niin kaunis. En ole koskaan nähnyt niin kaunista. Suutele
    minua.

    RIIKKA tulee oikealta, pysähtyy kädet jäykkinä.

    Olavi... Äiti... Inhoittavaa... Olavi, sinä inhoittava... sinä inhoittava... Voi, isä...
    Olavi... Häpeätä... häpeätä...

    OLAVI nousee, horjuu, seisoo puun nojalla, katsoo ympärilleen kuin mielipuoli
    ja juoksee vasemmalle.

    ROUVA nousee istumaan raskaasti hengittäen.

    Mitä sinä huudat, Riikka? Mikä
    sinun on tullut? Minä tein sovinnon Olavin kanssa, koska minut kerran
    siihen pakotetaan.

    RIIKKA hyökkää vasemmalle.

    Sinä inhoittava... Olavi... Olavi.

    ROUVA

    Oletko sinä hullu, Riikka? Sinä et ymmärrä mitään.
    Riikka, tule tänne.

    RIIKKA huutaa kauempana.

    Olavi... Olavi...

    ROUVA heittäytyy lepotuoliin, venytteleikse.

    Äsh... Olavi... Olavi... (Leikkii jalkansa kanssa ja pistää suklaan suuhunsa. Oramaa ja Andersson
    juoksevat verannalta).

    ORAMAA

    Mitä se Riikka huusi? Onko nuori barbaari lähtenyt?

    ROUVA

    Riikalla on niitä omia kohtauksiaan. Ette ole harjoitelleet yhtään
    tänään. Pitääkö minun ruveta ankaraksi opettajaksi?

    ANDERSSON juoksee ylös.

    Tule säestämään.

    (Miehet juoksevat molemmat ylös. Avonaisesta salin ovesta alkaa kuulua
    Anderssonin laulua. Rouva hyräilee mukana. Kaukaa alkaa kuulua melua.
    Ihmiset juoksevat ja huutavat).

    SISÄKKÖ juoksee huutaen ohitse.

    Olavi hyppäsi järveen... Meni pohjaan... Hän on
    loukkaantunut. Pää halki... Justiina, Justiina...

        (Rouva hyökkää ylös, näyttää ensin pelästyneeltä, hymyilee
        sitten. Sisäkkö juoksee eteenpäin. Mari tulee huutaen).

MARI

Voi herra jesta, hän hyppäsi rantakalliolta pää edellä matalaan veteen.
Pehtori tuli järveltä ja näki, ja Riikka neiti. Sillä on pää halki,
eikä ole elonmerkkiä. Voi, voi, pehtori meni soittamaan tohtorille.

ROUVA

Missä Riikka on?

JOKINEN juoksee paikalle.

Antakaa matrassi. Me kannamme hänet sisään. Missä Justiina on?

    (Sisäkkö juoksee sisään patjaa hakemaan).

MARI

Voi, missä Justiina on? Kuinka sen nyt sanoo Justiinalle?

PEHTORI tulee.

Tohtori tulee kohta. Vie pyyheliinoja sinne.

MARI juoksee.

Justiina. Senaattorska sanoi, Justiina lähti tohtorilaan.

PEHTORI

Anna hantuukit tänne.

ROUVA

Missä Riikka neiti on?

PEHTORI

Riikka istuu Olavin luona. Pian tänne hantuukit! (Sisäkkö heittää
pyyheliinat verannalta. Pehtori poistun).

MARI

Voi, rouva hyvä, mitä Justiina nyt sanoo... ja laamanni...? Oliko se
poika hullu? Eihän kallion alla ole vettä kuin pari jalkaa... pitihän
sen se tietää. Mutta se juoksi aivan kuin hullu... oikein kaaressa
heittäytyi... Ja Riikka neiti juoksi perässä ja huusi...

SISÄKKÖ

Jumalan kiitos, hänessä on elonmerkkejä. Nyt ne tuovat hänet tänne.

ROUVA juoksee ylös verannalle.

Ei saa tuoda tänne. Kaikilla likaiset jalat. Viekää sinne senaattorskan
luokse Alataloon.

    ESIRIPPU




VI Kuvaelma


Sama puutarha kolme viikkoa myöhemmin. Mari tulee työntäen
senaattorskaa vasemman lehtimajan luokse.

SENAATTORSKA

Talohan on aivan kuin kuollut. Ei ihmistä missään.

MARI

Kaisa sanoi, että kaikki pakkaavat.

SENAATTORSKA

Niin, taitaa olla yleinen lähtö. Mitä suurempi talo, sitä vähemmän
ihmisiä sinne mahtuu.

MARI

Voi, voi, senaattorska, niin se on. Järvisen mökissä on vain yksi
huone, ja sinne mahtuu yhdeksän henkeä. Kas, kun sinne täytyy mahtua.

SENAATTORSKA

Niin, ja tuossa on yhdeksäntoista huonetta eikä sinne mahdu neljää
ihmistä, ei millään.

MARI

Voi, voi, se herrasväen mahtuminen on niin erilaista kuin köyhän kansan.

SENAATTORSKA

Niin on, Mari. Talossa on liikaa tilaa. Ehkä me mahtuisimme paremmin,
ellei talo olisi niin suuri... Mene vain, Mari, kai tänne ilmestyy
joku, joka vie minut takaisin.

MARI poistuu.

SENAATTORSKA jää istumaan yksin taloon katsellen.

ROUVA tulee parvekkeelle, puhuu ylhäältä.

Hyvää päivää, täti. Kuinka täti voi? Täti ei ole pitkään aikaan ollut
talon puolella. Kuulimme, että tätikin on ollut vähän kipeänä.

SENAATTORSKA hyvin kylmästi.

Onhan tässä ollut vähän selkäsärkyä. Onko Robert sisällä?

ROUVA

Robert pakkaa. Me lähdemme iltajunalla. Minulla on jo kaikki pakattuna.
Robert on vihdoinkin päättänyt lähteä ja jättää tämän kamalan talon.
Meidän elämämme tulee taas mukavammaksi kaupungissa. Olen antanut
anteeksi Robertille.

SENAATTORSKA

Erinomaisen jaloa! Onnea matkalle! Voisitko pyytää Robertia tänne?

ROUVA tulee senaattorskan luo, hiljaa.

Kuinka tuo poika jaksaa?

SENAATTORSKA

Hyvin.

ROUVA

Onko hän... kertonut mitään...? Mitenkä tuo onnettomuus tapahtui?

SENAATTORSKA terävästi.

Hän ei ole kertonut. Mutta ehkä sinulla olisi jotakin kertomista.

ROUVA

Kuinka niin minulla? Mikä tutkinto tämä on?

SENAATTORSKA

Noh!

ROUVA

Miksi täti katselee minua? Onko täti tullut pitämään poliisikuulustelua?

SENAATTORSKA

Sinä pelaat korkeata peliä. Olen aliarvioinut sinut.

ROUVA

Hyvä, että käsitätte, että minäkin aion olla olemassa, ettei minua noin
vain pois puhalleta.

SENAATTORSKA

Näemmä ei. Ja näytät osaavan viedä tuon miehen takaisin kaupunkiin.

ROUVA

Niin osaan. Minä osaan ne miehet.

SENAATTORSKA

Niin näemmä osaat.

RIIKKA juoksee parvekkeelta.

Isotäti, isotäti! Kuinka Olavi voi? Voi, miksei täti ole käynyt täällä?

SENAATTORSKA

Olavi kävelee ja lukee.

RIIKKA

Täti, me matkustamme tänään. Minä tahtoisin nähdä Justiinaa ja Olavia.
Miksi minä en saa tavata heitä? Emmehän me voi matkustaa tällä tavoin.

ROUVA

Riikka! Sinä olet vaiti.

SENAATTORSKA

Justiina ei jaksa, eikä Olavi tahdo nähdä ketään. Tohtorikaan ei salli
hänen vielä tavata ketään.

TOHTORI tulee oikealta.

Aivan niin. Hyvää päivää, laamannitar. Senaattorska on näemmä jo
seikkailemassa Alatalon rajojen ulkopuolella. Olenko minä sallinut sen?
Mitenkä on valtimonne laita? (Tarttuu senaattorskan ranteeseen.) Taitaa
senaattorska olla sotapolulla. .

SENAATTORSKA

Olen. Viekää minut Alataloon, tohtori. Potilaanne odottaa. Tulen
myöhemmin tapaamaan Robertia.

TOHTORI

Onko Robert huoneessaan? Minäkin lähden hänen puheilleen. (Työntää
senaattorskan oikealle).

RIIKKA on istunut penkillä synkkänä.

ROUVA

Riikka, mitä sinä siellä jurnutat? Joko kaikki tavarasi on pakattu?

RIIKKA

On. Älä kysy minulta, äiti. Älä puhu minulle mitään.

ROUVA

Hermosi ovat aivan pilalla. Lähetämme sinut Brysseliin luostarikouluun.

RIIKKA nyyhkyttää.

Minä en tahdo sinne! Äiti, matkusta pois! Anna isän jäädä tänne Olavin
ja Justiinan kanssa! Minäkin lähden mukaasi enkä koskaan jätä sinua. Te
ette sovi yhteen, sinä ja isä. Äiti, minä tulen aina pitämään sinusta,
jos annat isän mennä. Enkä tule kenellekään kertomaan, mitä sinä olet
tehnyt.

ROUVA

Mitä sinä tarkoitat? Mitä minä olen tehnyt? Sinä et ymmärrä mitään.
Mutta minä sanon sinulle, jos sinä uskallat avata suusi ja kertoilla
kuvitelmiasi äidistäsi... Hyvä Jumala, sinä et ymmärrä mitään.
Hysteerinen, hullu poika.

RIIKKA

Sinä et saa mainita hänen nimeään!

LAAMANNI tulee parvekkeelle, huutaa.

Hilda, ruustinna on tullut jäähyväisille.

ROUVA

Voi onnetonta!

LAAMANNI

Koeta päästä hänestä! Mikä Riikkaa vaivaa?

ROUVA

Ei mikään. Kuule, minä sanon ruustinnalle, että olen lähdössä
Saarentaustaan jäähyväisille ja kutsun hänet mukaan. Ei hänestä
kuitenkaan muuten pääse. Pyydä pehtoria ajamaan auto portaitten eteen.
Tulethan sinäkin, Robert?

LAAMANNI

En tule.

ROUVA

Parooni odottaa varmasti meitä molempia. (Tarttuu hänen käsivarteensa.)
Robert, hän on ollut meille niin ystävällinen. Tule mukaan.

LAAMANNI

En minä jaksa, Hilda, mene yksin. Soitan pehtorille, että hän
lähettäisi auton tänne. — Riikka, tule pakkaamaan kirjojani.

ROUVA

Anna Riikan olla ja jurnutella. (Poistuu).

TOHTORI tulee oikealta.

Robert!

LAAMANNI parvekkeelta.

Odota vähän, minä tulen kohta. (Menee sisään).

TOHTORI Riikalle.

Kuka siellä on?

RIIKKA

Ruustinna, hyeena!

TOHTORI

Nuori neito, minne saan piilottaa syntisen ruumiini? Mutta neitoseni,
hillitse vähän kieltäsi!

RIIKKA

Mutta sanoohan tohtori-setä itsekin heitä tiikereiksi.

TOHTORI

Kuule, eikö isäsi ole opettanut sinulle erästä latinalaista
sananpartta. quod licet Jovi jne. eli toisin sanoen. mikä sopii
vanhalle tutisevalle tohtorisedälle, ei sovi nuorelle Riikka-neidolle.

RIIKKA

Tohtori-setä, minä en ole enää nuori. Minä tiedän niin paljon.

TOHTORI

Pikku tytöt eivät saa puhua joutavia, eivätkä he tiedä mitään.

RIIKKA

Kyllä minä tiedän. Tohtori, jos minä puhuisin teidän kanssanne,
sittenkin, vaikka elämä menisi. Enhän minäkään nuku, kuuntelen joka yö,
kuinka isä kävelee edestakaisin huoneessaan. Eikä Justiina nuku eikä
Olavikaan. Ainoastaan tuo nainen nukkuu.

TOHTORI

Kuule, Riikka, kenestä sinä puhut? Äidistäsikö?

RIIKKA

Minä en tahdo, että hän on äitini.

TOHTORI

Teillä kaikilla on hermot pilalla. Mitä joutavia sinä puhut? Todellakin
on jo aika, että pääset säännölliseen koulutyöhön, pois kotoa.

RIIKKA

En tahdo jättää häntä yksin isän kanssa.

TOHTORI

Hyvä Jumala, lapsi!

RIIKKA

Mahdotonta, että isä matkustaisi täältä ja jättäisi Justiinan ja
Olavin. Jos Justiina vain suostuisi puhumaan isän kanssa, ja Olavi...

TOHTORI

Ehkäpä se tekisi hyvää kaikille.

RIIKKA

En tahdo lähteä Harmaalahdesta. Minä en voi puhua sedälle, vaikka
mieleni tekisi. Minä en voi puhua... en kenellekään maailmassa... eikä
Olavikaan voi puhua... Hyvä Jumala, me emme voi puhua... (Itkee kädet
silmillä).

TOHTORI

Mitä sinä tyttö tarkoitat? Mitä se on? Mitä sinä tiedät?

RIIKKA

Tiedän, miksi Olavi hyppäsi kalliolta, mutta en voi sanoa sitä... en
kenellekään maailmassa... minä en voi. Muuten minäkin hyppään. (Juoksee
pois).

LAAMANNI tulee parvekkeelle.

TOHTORI

Päivää, Robert. Kuule, tuon lapsen hermot ovat aivan epäkunnossa.

LAAMANNI

Kuten meidän kaikkien. Ehkä me parannumme kaupungissa.

TOHTORI

Aiotko todellakin matkustaa tänään?

LAAMANNI

Iltajunalla. Kävin, katsoin ja tulin voitetuksi.

TOHTORI

Miksi olet niin katkera? Eihän sinun elämässäsi ole oikeastaan mikään
muuttunut.

LAAMANNI

Aivan niin. Tarkoitat, että minä tulin ilman poikaa ja poistun ilman
poikaa. Olet oikeassa.

TOHTORI

Miksi et jää Harmaalahteen ja ota eroa virastasi?

ROUVA ja RUUSTINNA ilmestyvät parvekkeelle.

LAAMANNI viittaa kädellään heihin.

Siksi...

ROUVA tulee ruustinnan seurassa alas. Ruustinna tervehtii tohtoria
hyvin kylmästi.

Robert, minä, lähden sittenkin jäähyväiskäynnille Saarentaustaan, ja
ruustinna lupasi tulla mukaan.

RUUSTINNA

Voi, niin mielelläni. (Tohtorille.) No, mitenkä potilaanne voi?

TOHTORI

Erinomaisen hyvin. Minun potilaani voivat aina hyvin.

RUUSTINNA rouvalle.

Mutta kyllä on omituisia ihmisiä. Mieheni oli niin suunniltaan tästä
hirveästä tapahtumasta, että meni sen pojan äitiäkin lohduttamaan,
vaikkei sitä ole kymmeneen vuoteen kirkossa nähty. Mutta tuo nainen oli
suorastaan häikäilemätön. Sanoi vain, että hän ei jouda rovastin kanssa
juttelemaan, koska hänellä on niin paljon työtä, ja pyysi rovastia
rukoilemaan, että Justiinalla aina olisi paljon työtä.

LAAMANNI pysähtyy kävelyssään ja kääntyy poispäin.

TOHTORI

Hyvä, hyvä!

ROUVA keskeyttäen.

Minä luulen auton olevan valmiina, ruustinna.

TOHTORI

Mikä vahinko. Ruustinnalla on aina jotain mielenkiintoista puhuttavaa —
kanssaihmisistä.

RUUSTINNA

Hyvästi, rienaaja!

ROUVA

Näkemiin, tohtori. Antaisitteko päänsärky-pulverin Robertille, hän ei
voi ollenkaan hyvin.

TOHTORI kumartaen.

Varmasti.

LAAMANNI hyvästelee ruustinnaa sanaakaan sanomatta. Rouva ja ruustinna
poistuvat vasemmalle.

TOHTORI

Siis vielä... miksi sinä lähdet?

LAAMANNI

Siksi, ettei vaimoni lähde täältä ilman minua. Onko nyt selvää?

TOHTORI pilkallisesti.

Aiot siis uhrautua? Säilyttääksesi omaisuutesi ja yhteiskunnallisen
asemasi.

LAAMANNI

Ja työni.

TOHTORI

Luonnollisesti työsi. Sitä tulee suuresti edesauttamaan vaimo, joka
sinulle on annettu.

LAAMANNI

Mikä rippi-isä sinä olet?

TOHTORI

Aivan puhtaasti lääketieteellinen tiedonhalu. Minä sinun sijassasi
ottaisin Justiinan ja pojan ja lähtisin maailmalle.

LAAMANNI

Minun iässäni ei enää hypätä maailmalle. Voisitko sinä lääkärinä
selittää, miksi Olavi ja Justiina eivät tahdo nähdä minua? Ennen
kaikkea Olavi? Olen käynyt tätini puheilla, mutta hänkään ei puhu
mitään.

TOHTORI

Olen tehnyt voitavani. Puhuin kyliä eilen illalla.

LAAMANNI

Kuinka Olavi voi?

TOHTORI

Hän istuu parvekkeella, kävelee huoneessaan, lukee paljon, mutta
kiihtyy silminnähtävästi, jos uskallan mainita sinun nimeäsi.

LAAMANNI

Minä kirjoitin Justiinalle uudelleen eilen illalla. Hän vastasi kuten
aina, ettei meillä ole mitään puhumista keskenämme.

TOHTORI

Minä soisin teidän puhuvan.

LAAMANNI

Enhän voi murtautua hänen huoneeseensa. Olen kävellyt kaikki yöt
tuskissani talon ympärillä, mutta hän ei edes öisin tule ulos. Kävelee
rajusti edestakaisin. Sano suoraan, tekikö Olavi sen tahallaan. Hänhän
tiesi veden kallion alla olevan aivan matalan. Minä itse soudin hänen
kanssaan pari päivää aikaisemmin kallion alta, ja veneemme tarttui
kiveen kiinni. Herra Jumala, minä olin kerran itse syöksyä samalta
kalliolta!

TOHTORI

Älä kiusaa itseäsi. Minä teen viimeisen yrityksen. Odota täällä, koetan
pyytää Justiinan tänne.

SENAATTORSKA tulee Riikan työntämänä.

TOHTORI senaattorskalle.

Täällä on ilma selvä. Minä koetan saada Justiinan tänne.

SENAATTORSKA

En usko teidän onnistuvan, mutta koettakaa.

TOHTORI poistuu oikealle.

SENAATTORSKA Riikalle.

Jättäisitkö minut kahdenkesken isäsi kanssa? Minulla olisi hänelle
vähän puhuttavaa.

RIIKKA katselee heitä kiihtyneenä.

Te kaikki puhutte ilman minua ja minä... tiedän... (Juoksee oikealle).

LAAMANNI

Riikka!

SENAATTORSKA

Anna hänen olla. Hän on hyvin hermostunut lapsi.

LAAMANNI

Eikä ihmekään.

SENAATTORSKA

Rakas Robert, minä tulin sanomaan sinulle, että minäkin aion poistua
Harmaalahdesta.

LAAMANNI

Sinäkin? Vai niin. Entäs pehtori ja Mari ja muonamiehet?

SENAATTORSKA

He ovat niitä tarpeellisia, Robert hyvä. Ainoastaan tarpeettomat
lähtevät. Justiina ja Olavi eivät voi jäädä taloon. Minä käsitän, kuten
sinäkin, että olen paljon velkaa Justiinalle. Ei se ole talo, vaan
ihmiset, jotka ovat pidättäneet minua Harmaalahdessa. Minulla on enää
lyhyt aika jäljellä. En aio viettää sitä vieraitten ihmisten seurassa.

LAAMANNI

Täti on koko elämänsä ollut Harmaalahdessa. Sehän on mahdotonta.

SENAATTORSKA

Juuri siksi minun onkin aika lähteä. Minä jäin tänne Fredrikin vuoksi,
minua ei sitonut mikään muu... ei sido hänen hautansakaan. Voitko sinä
järjestää minulle eläkkeen kaupungissa, jotta voin pitää Justiinan ja
pojan luonani? Minun puolestani saat vaikka myydä Harmaalahden.

LAAMANNI.

Me kaikki lähdemme täältä. Ihmiset ilman osoitetta...

SENAATTORSKA

Suomen postilaitos kuuluu olevan erinomaisen tarkka, ja minun
osoitteeni tulee pian olemaan sangen pysyväinen... siellä Fredrikin
vieressä pitäjän hautausmaalla.

LAAMANNI

Miksi täti ja Justiina eivät voisi jäädä tänne, jos kerran minä lähden?

SENAATTORSKA kartellen.

Olavi ei voi jäädä tänne, ja hän ehkä tarvitsee silmälläpitoa vielä
jonkin aikaa.

LAAMANNI

Täti, mitä täällä tapahtui?

SENAATTORSKA

Minä en tiedä — kysy muilta — asianosaisilta.

JUSTIINA ja TOHTORI tulevat.

LAAMANNI

Justiina!

JUSTIINA rauhallisesti.

Hyvää päivää.

SENAATTORSKA tohtorille.

Minusta tuntuu, tohtori, että meitä ei tarvita täällä.

JUSTIINA

Minulla ei ole mitään salaisuuksia laamannin kanssa.

SENAATTORSKA

Sinulla on — ainakin yksi salaisuus, Olavi. — Tohtori, viekää minut
pois. (Tohtori työntää hänet oikealle).

LAAMANNI

Miksi piileskelet minua, miksi en saa nähdä Olavia?

JUSTIINA

Te kuulitte tohtorilta, ettei Olavi tahdo, ei voi nähdä teitä.

LAAMANNI

Mistä syystä? Justiina, oliko se itsemurhayritys? Mitä täällä tapahtui?

JUSTIINA

Olen oppinut, että myöskin Olavin elämä on hänen yksityisasiansa.
Meillä ei ole oikeutta kysellä.

LAAMANNI

Sinä tiedät, että tahdoin menetellä oikein hänen suhteensa.

JUSTIINA

Sinä menettelit niin kuin sinä pidit oikeana.

LAAMANNI

Olen koettanut päästä tuosta naisesta. Olen tehnyt kaiken voitavani.
Hän ei anna minulle eroa. Aion poistua täältä, koska tuo nainen ei
täältä muuten lähde. Näin voitte täti, sinä ja Olavi jäädä tänne.

JUSTIINA

Kiitoksia tarjouksestanne, laamanni. Tahdotteko te sanoa, että
jäätte asumaan kaupungissa rouvanne kanssa, jotta me voisimme
asua kartanossanne. Tämä on meidän mielestämme liian kallis hinta
Harmaalahden kartanosta.

LAAMANNI

Maailmalla on tilaa. Minä tiedän sen. — Vaaditko sinä, että minä
heittäisin yhteiskunnallisen asemani ja työni ja pakenisin tätä naista
jonnekin maailmalle sinun kanssasi? Tahdotko sitä, Justiina?

JUSTIINA

En. En halua ottaa vastuuta sinun elämästäsi, koska et vieläkään kykene
ajattelemaan loppuun saakka.

LAAMANNI

Senkö vuoksi Olavi ei tahdo nähdä minua? Justiina, sano minulle, miksi
hän tahtoi kuolla! Sinä tiedät sen.

JUSTIINA

Ehkä minä tiedän. Jatka rauhassa tähänastista elämääsi. Sulje elämäsi
ikkunat. Jatka sitä tähänastista kaameata salaliittoa elämää vastaan,
jota on ollut tähänastinen kotisi. (Aikoo poistua kädet silmillä).

LAAMANNI ottaa hänet syliinsä.

Justiina, rakas!

    (Päästää Justiinan vapaaksi. Justiina nojautuu puuta vasten,
     kun parvekkeelle ilmestyvät rouva, ruustinna, vapaaherra ja
     vapaaherratar).

ROUVA huutaa.

Robert, tule tänne! Vapaaherra ja vapaaherratar olivatkin tulossa
meille. Kaisa toisi kahvia tänne verannalle.

VAPAAHERRA

Päivää, laamanni! Mitä minä kuulin matka-aikomuksistanne?

ROUVA on sillä välin huomannut Justiinan.

Mikä intresantti vieras sinulla on? Kummallista, niin pian kuin selkäni
käännän, on heti naisia mieheni kimpussa. Poistukaa sieltä!

VAPAAHERRA

Mutta, laamannitar, rauhoittukaa! Tämä on kiusallista.

LAAMANNI pidättää Justiinaa.

Justiina, jää tänne.

ROUVA

Kyllä sitä nykyään on tekemistä säilyttääkseen miehensä itselleen —
väkisin vievät. Poistukaa heti!

LAAMANNI

Minun täytyy pyytää anteeksi vierailtani vaimoni käytöstä.

    (Tohtori ja senaattorska sekä Mäkelä ja Mari tulevat vasemmalta).

SENAATTORSKA

Hildalla alkaa hysteerinen kohtaus. Ruustinna hyvä, hakekaa hänelle
lasi vettä!

ROUVA

Tämä ihminen vaanii täällä poikansa kanssa...

RIIKKA tulee huutaen.

Justiina! Se ei ole totta! Sinä et saa loukata Justiinaa. Minä en kestä
sitä, äiti, en kestä...

VAPAAHERRATAR

Adolf, ehkä me poistumme.

RUUSTINNA puhuu hänelle hiljaa.

ROUVA

Mene pois, Riikka!

RIIKKA huutaa.

Minä en kestä... Isä... Justiina... se oli hän, joka saattoi Olavin
kuolemaan... hän suuteli Olavia... minä löysin heidät yhdessä... Minä
näin heidät ja huusin heille. Olavi syöksyi pois kuin mielipuoli. Olavi
häpesi, hän ei voinut enää elää...

RUUSTINNA

Hyvä Jumala!

ROUVA

Riikka, sinä olet hullu! Sinä hävytön tyttö!

RIIKKA

Sinä olet murhaaja, minä pelkään sinua! (Syöksyy laamannin luo kiertäen
kätensä hänen kaulaansa.) Olavi pitää sinusta, isä. Olavi rakastaa
sinua ja minäkin rakastan sinua... Olavi häpesi, hän on hyvä poika,
minun veljeni. Olavin täytyy puhua sinulle. Hän ei tahdo nähdä sinua,
mutta hänen täytyy. (Hyökkää Justiinan luo.) Justiina, anteeksi,
Justiina.

    (Laamanni seisoo kivettyneenä).

ROUVA

Riikkahan on hullu, ja samanlainen on tuo poika. Minkä minä sille voin,
että hän hyökkäsi käsiksi minuun kuin villi. Minä makasin vain täällä,
ja poika hyökkäsi kimppuuni yrittäen suudella minua. Ja nyt siitä
tehdään tällainen juttu!

VAPAAHERRA

Lapsi on hermostunut.

RIIKKA juoksee pois huutaen.

Olavi... Olavi...

LAAMANNI lähestyy raskain askelin parvekkeen rappuja.

Tulen tappamaan sinut kylmäverisesti ja nautinnolla. Ei ole muuta lakia
tuollaista murhaajaa vastaan.

ROUVA juoksee takaisin parvekkeelle.

Sinä olet hullu! Se on valhetta! Auttakaa!

VAPAAHERRA tarttuu rouvaan.

JUSTIINA hyökkää portaille rouvan eteen.

Et sinä koske tähän naiseen.

TOHTORI yrittää estää laamannia.

Oletko sinä menettänyt järkesi, Robert?

LAAMANNI ravistaa tohtorin irti.

Pois tieltä, Justiina. Hän tulee myrkyttämään kaikkien elämän, joihin
hän koskee. Tulen tekemään harkitun murhan ja pelastamaan ihmiskunnan
tästä naisesta.

ROUVA takertuen vapaaherraan.

Kuulkaa kaikki, hän aikoo murhata minut. Pelastakaa minut!

JUSTIINA

Et sinä pelasta ihmiskuntaa murhaamalla.

LAAMANNI

Ei ole muuta rangaistusmahdollisuutta.

JUSTIINA

Rangaistusta sinä vain ajattelet ja kostoa. Minä olen syyllisempi kuin
tämä nainen. Koko tuo väärä romantiikka minussa... miksi, kasvatin
poikani ihailemaan sinun ja tämän naisen maailmaa?

LAAMANNI

Minä en osannut tehdä tilaa sinulle ja pojallesi omassa maailmassani.
Osaan tehdä johtopäätökseni. Hävitän sekä tuon naisen että itseni.

ROUVA

Hän tappaa minut!

VAPAAHERRA

Rauhoittukaa!

JUSTIINA

Hän ei tapa teitä.

LAAMANNI

Poistu, Justiina, minä olen tuomari sekä pyöveli.

ROUVA vapaaherrattarelle.

Hän on hullu!

VAPAAHERRATAR

Adolf, tulkaa pois.

JUSTIINA

Jos tahdot rangaista, silloin rankaise oikeata rikollista, sitä
maailmaa, joka tuon naisen on kasvattanut loiseläimeksi. Ei ole hänen
syytään, ettei hän ole oppinut muuta kuin keimailemaan ja elämään
toisten kustannuksella. Sanoit itse, että hän osaa ottaa miehiä. Hävitä
se maailma, joka tuollaisia raajarikkoisia ihmisiä luo.

LAAMANNI

Justiina, älä sotke yksityistilejäni tämän naisen kanssa. Minä menetän
järkeni. En voi enää elää. Minun on tehtävä tilaa pojalleni.

ROUVA

Hän tappaa minut!

OLAVI ja RIIKKA tulevat.

JUSTIINA

Sinulla on aina vain ollut yksityistilejä elämän kanssa. Jos tahdot
kostaa poikasi puolesta, tule ja auta meitä taistelemaan sellaisen
yhteiskunnan puolesta, jossa ei tuonlaatuisella ihmisellä enää tule
olemaan valtaa toisten yli. Me olemme täysijärkisiä ja vastuunalaisia,
eikä tuo nainen. Tiedän, että sekä sinulla että pojallani on rohkeutta
kuolla. — Jos minä jaksaisin antaa teille sitä rohkeutta elää, jota
minulla on ollut, ja rohkeutta alkaa alusta. Kuolkaa, jos haluatte, te
molemmat, joita rakastan... minä lähden palvelemaan eläviä ihmisiä,
auttamaan ja järjestämään heidän elämäänsä. Jos te jätätte minut yksin,
aukaisen minä elämäni ikkunat selkosen selälleen yhteiskunnalle.

LAAMANNI pyyhkäisee kädellään yli silmien.

Mistä sinä olet saanut tuollaisen rohkeuden, Justiina?

JUSTIINA

Kun sinun lapsesi kasvoi ruumiissani, opin rakastamaan kaikkea, mikä
liikkuu, kasvaa ja elää... Meillä on niin paljon tekemistä, Robert.

LAAMANNI

Niin on, Justiina. — Tämä oli elämän evankeliumia. — Lähden mukanasi,
vaikka harmain hiuksin ja paljain jaloin.

ROUVA

Minkä minä sille voin, että tuo hysteerinen poika hullaantui minuun.
Samanlainen hän on kuin isänsäkin. Ja nyt olen minä kaikkeen syypää.

LAAMANNI

Sinä et ole yhtään mitään...! Ei yhtään mitään! Olit vain tippa
huumausainetta.

ROUVA

Hänhän on hullu! Hän voi murhata minut! Kyllä minä lähden ja otan eron.
Mutta vähällä et pääse, saat maksaa, niin että tuntuu.

    (Itkee. Vapaaherratar ja ruustinna lohduttavat häntä.)

VAPAAHERRATAR

Tulkaa mukaamme, laamannitar. Me viemme teidät Saarentaustaan.

ROUVA

Kiitoksia, vapaaherratar! (Laamannille.) Älä luule, että minulla on
miehistä puutetta. Minä vien vielä poikasikin.

OLAVI

Ette te minua vie. Myöskin minulla on paljon tehtävää maailmassa.

SENAATTORSKA

Paras olla kehumatta, poika. Naiset ovat Harmeliusten vanha sukuvika.

ROUVA ryntää sisään, ruustinna ja vapaaherratar seuraavat häntä.
Sisältä kuuluu rouvan ääni.

Kaisa, vie kapsäkkini autoon.

VAPAAHERRA lähestyy laamannia.

Näkemiin, laamanni. Olkaa aivan rauhallinen. Kyllä minä pidän hänestä
huolen, en päästä häntä kaupunkiin, ennen kuin asianajajanne on käynyt
sopimassa hänen kanssaan.

LAAMANNI

Minä kiitän teitä.

    Vapaaherra poistuu. Sisällä huudetaan ja paukutellaan ovia.
    Kuuluu auton törähdys ja lähtö. Kaikki seisovat liikkumattomina
    ja jännittyneinä kuunnellen).

JUSTIINA on istuutunut penkille pää käsien varassa.

SENAATTORSKA hiljaisuuden tultua.

Vihdoinkin!

OLAVI seisoo katsellen laamanniin.

Isä, pääni oli rikki, mutta järkeni on eheytynyt.

LAAMANNI laskee kätensä Olavin olkapäälle.

Yksityistilit elämän kanssa johtavat kuolemaan, poikani. Ehkä on
parasta, että me kuljemme äitisi tietä taistelevien ihmisten yhteyteen.

RIIKKA vetää Olavia hihasta.

Tule, Olavi!

    (Molemmat juoksevat parvekkeen kautta sisään ja avaavat
    ovet ja ikkunat).

LAAMANNI istuutuu Justiinan viereen penkille.

SENAATTORSKA tohtorille ja pehtorille.

Taidamme tässä vielä kaikki jäädä kotiin. Jos vain varmasti tietäisi,
että Järvisen perheessä säilyy sopu, pyydettäisi laamannilta Alataloa
Järvisen perheelle, kun minä taidan muuttaa Ylätaloon takaisin.

TOHTORI

Voi, senaattorska, muuttaisitte yhtä kyytiä tohtorilaan, koska ei
Justiinasta enää ole toivoa.

    (Tohtori vie senaattorskan oikealle. Heidän perässään poistuvat pehtori
    ja Mari).

LAAMANNI

Kaikki on vain pahaa unta. Istuimme eräänä sunnuntai-iltana Harmaasuon
kivelle ja nukahdimme. Nukuimme kaksikymmentäkaksi pitkää vuotta.

JUSTIINA

Ei ole totta, Robert. Emme nukahtaneet. Me kannamme nämä vuodet
mukanamme. En luovuta yhtään ryppyä kasvoistani, en yhtään hetkeä
elämästäni. Emme unohda mitään ja kuitenkin katsomme eteenpäin elämään.

LAAMANNI

Nyt sinä jäät kotiin, Justiina.

JUSTIINA

Museonhoitajaksi, Robert. Meidän täytyy hoitaa se hyvin, muuten meillä
ei ole oikeutta pitää sitä hallussamme.

    VÄLIVERHO



